• Liha ja maito ovat suomalaisen ruokaketjun ydin vielä pitkään

    Lihan ja maidon vahvasta asemasta huolimatta olisi tärkeää edistää myös kotimaisten kasviproteiinien tuotantoa. Sen suhteen näkymät ovat vähintäänkin sumuiset.
    Suomessa maidon ja naudanlihan tuotanto ovat vahvasti kytköksissä toisiinsa. Kuvituskuva.
    Suomessa maidon ja naudanlihan tuotanto ovat vahvasti kytköksissä toisiinsa. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Pääkirjoitus|Talous
    15.12.202506:00
    Pääkirjoitus
    Juhani Reku

    Punainen liha on jatkossakin Atrian toiminnan ydintä, yhtiö linjaa uudessa strategiassaan. Vaikka yhtiö hakeekin kasvua siipikarjasta ja valmisruoista, konserninjohtaja Kai Gyllströmin mukaan ”punainen liha on yhä kärkemme kaikilla markkinoilla”. (MT 12.12.) Suomen suurimman elintarviketeollisuuden yrityksen ja elintarvikeviejän, Valion, perusta taas on suomalaisessa maidossa, vaikka yhtiö onkin raaka-ainepohjaansa viime vuosina laventanut.

    Lisää aiheesta
    • Tuija Hölttä ja Tarja Sillanpää tekivät kuvauksia tuotekatalogia varten Helsingin toimitilojen koulutuskeittiössä konsernijohtaja Kai Gyllströmin piipahtaessa paikalle.

      Elintarviketeollisuus | Atrian tavoitteena 2 miljardin liikevaihto

      Tilaajalle

    Sekä punainen liha että maito on yleisessä keskustelussa maalattu ilmastopahisten rooliin, ja punaista lihaa syytetään myös terveyshaittojen aiheuttamisesta. Siitä huolimatta on niin koko Suomen kuin kotimaisen ruokaketjunkin etu, että nämä pysyvät kotimaisen ruokaviennin kärkituotteina. Märehtijät ja niiden käyttämän nurmirehun tuotanto ovat suomalaisen elintarvikeketjun vahvuus, eikä tätä tosiasiaa ole helppoa ilmasto-oloissamme muuksi muuttaa.

    Metsäkatoa aiheuttavaa rehusoijaa ei suomalaisille märehtijöille syötetä. Sen hiilen, josta märehtijöiden ruoansulatus tuottaa kasvihuonekaasu metaania, ovat nurmet sitoneet ilmakehästä. Se on osa luonnon tavanomaista hiilikiertoa siinä missä ihmisenkin hengityskin. Lisäksi nurmiviljely ja kohtuullinen laidunnus ylläpitävät luonnon monimuotoisuutta.

    Kotimaisen kauran asema suomalaisten ruokapöydissä ei ole turvattu

    Lihan ja maidon vahvasta asemasta huolimatta olisi tärkeää edistää myös kotimaisten kasviproteiinien tuotantoa. Juuri kasviproteiinituotteissa olisivat Luonnonvarakeskuksen viime vuonna toteuttaman selvityksen mukaan ruokasektorin suurimmat kasvumahdollisuudet. Tiellä on kuitenkin isoja ongelmia: kasvu vaatisi merkittäviä investointeja, tuotekehitystä ja yhteistyötä. Ennen muuta viennin käynnistämiseksi tarvitaan kotimaista kuluttajakysyntää, jotta tuotannon kasvattamiselle olisi terve pohja.

    Lisää aiheesta
    • Luken selvityksen mukaan härkäpavun, rypsin ja rapsin sekä herneen viljelyala voitaisiin kolminkertaistaa nykyisestä 100 000 hehtaarista. Myös viljat ovat tärkeä kasviproteiinin lähde.

      Kasvintuotanto | Suomi pystyisi korvaamaan tuontivalkuaisen omilla kasveillaan – ”Elintarviketeollisuus avainasemassa”

    Näkymät ovat kuitenkin huolestuttavia. Suuri osa Suomessa valmistetuista kasviproteiinituotteista on tehty ulkomaisista raaka-aineista, ja monet ravitsemusasiantuntijat marttoja myöten ylistävät soijaa ja ulkomaisia papuja. Kotimaisen kaurankaan asema ei ole täysin turvattu. Esimerkiksi Fazer lakkautti kaurajuomien ja kaurapohjaisten ruoanlaittotuotteiden tuotannon Kouvolassa kaksi vuotta sitten ja siirsi tuotannon Ruotsiin. Valio taas myy Suomessa Saksassa valmistettuja kauratuotteita Oddlygood-merkillään, ja kauppa hakee valikoimiinsa ulkomaisia vaihtoehtoja kilpailua kiristämään.

    Koska vuosia odotettua kysyntää kotimaiselle kasviproteiinin raaka-aineelle ei näytä olevan syntymässä, liha ja maito pysyvät ruokaketjun ytimessä vielä pitkään. Samalla on erinomaista, että niille on kysyntää vientimarkkinoilla. Vastuullinen suomalainen ruokaketju sopii tuottamaan ravintoa ja herkkuja myös muiden maiden kuluttajille.

    Lisää aiheesta
    • Kikherneen viljelykoe Apetitin koetilalla Säkylässä. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Kasviproteiinien tuominen Suomeen on haitallista ‒ oma tuotanto on vihdoin saatava kuntoon

    • Luken selvityksen mukaan härkäpavun, rypsin ja rapsin sekä herneen viljelyala voitaisiin kolminkertaistaa nykyisestä 100 000 hehtaarista. Myös viljat ovat tärkeä kasviproteiinin lähde.

      Kasvintuotanto | Suomi pystyisi korvaamaan tuontivalkuaisen omilla kasveillaan – ”Elintarviketeollisuus avainasemassa”

    • Kotimaisella herneproteiinilla ei ole sijaa suomalaisessa elintarviketeollisuudessa.

      Politiikka | Ruoan ympäristökuorma on liian helppo ulkoistaa – kotimaisen kasviproteiinin täytyy alkaa kelvata teollisuudelle

    • Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Csaba Jansik avasi maitosektorin tulevaisuuden näkymiä maitovaltuuskunnan kevätkokouksessa.

      Maatalousyrittäjät | Maidon kulutus kasvaa ja markkina vetää – Suomi on jäänyt viennissä pahasti muista jälkeen

      Tilaajalle
    • Vegaaninen pihvi.

      Ruoka | Ruokavientiin pitää satsata

    Artikkelin aiheet
    kasvisruoka
    vegaani
    ruokavienti
    elintarviketuonti
    Lihatuotteet ja -ruoat
    Teurastus ja lihatuotteiden jalostus
    Ruokateollisuus ja ruoan tuotanto
    Ruoantuotanto
    Kasvissyönti
    Vilja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea