• Itsevarma Aaltola innostaa ja ärsyttää

    Presidenttiehdokkaat tuntuvat kilpailevan siinä, kuka ottaa tiukimman asenteen Venäjään.
    Kuva: Juha Sinisalo
    Pääkirjoitus|Politiikka
    7.8.202306:30
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola päätti pitkän venkoilunsa torstaina ilmoittautumalla presidenttiehdokkaaksi. Ehdokkuuden toteutuminen edellyttää, että Aaltolan valitsijayhdistys saa kerättyä vaadittavat 20 000 kannattajakorttia. Se ei liene ongelma, mikäli ehdokkaan omat arviot kansalaisten innokkuudesta pitävät paikkansa.

    Aaltolan ehdokkuus tuo vaaliin joka tapauksessa kiinnostavan asetelman. Pitkiin aikoihin kisassa on mukana puolueiden ulkopuolinen ehdokas, jolla on kannatusmittausten perusteella uskottava mahdollisuus vaaleissa menestymiselle. Aaltola on jo pidemmän aikaa rakentanut ehdokkuuttaan vaihtoehtona perinteisille puolueille. Retoriikassa on kaikuja entisen perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin puheista. MT:n haastattelussa Aaltola painotti, että hänet erottaa muista ehdokkaista Suomen edun ajaminen. Näin varmasti muutkin ehdokkaat ajattelevat.

    Presidenttiehdokkaat tuntuvat kilpailevan siinä, kuka ottaa tiukimman asenteen Venäjään. Aaltolan valtti tässä keskustelussa on, että hän ei ole ollut mukana Venäjän hyökkäyssotaa edeltävän ulkopolitiikan tekemisessä. Toisaalta hänellä ei ole käytännön kokemusta ulkopolitiikan hoitamisesta. Aaltola kannattaa puolustusmenojen nostamista kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta, mikä on selvästi Naton vaatimusta ja nykyistä tasoa enemmän.

    Puolustusmenoista voikin tulla yksi vaalien isoista teemoista, kun samaan aikaan hallitus tekee isoja leikkauksia muun muassa sosiaaliturvaan. Maaseudun näkökulmasta kiinnostavia ovat Aaltolan vaatimukset Itä-Suomen elinvoiman vahvistamisesta. Tässäkin perusteet ovat ennen muuta turvallisuuspoliittisia.

    Aaltolan persoona kiinnostaa ja myös ärsyttää suomalaisia. Se on hyvä lähtökohta henkilövaalissa. Presidentinvaalit vaativat kuitenkin valtavasti rahaa ja tuhansista vapaaehtoisista koostuvan organisaation. Vaalitaistelusta tulee kova, ja media panee ehdokkaat armottoman prässin ja läpivalaisun alle. Aaltolaa mitataan samalla mitalla kuin muitakin ehdokkaita. Joka tapauksessa hänen ehdokkuutensa lisää vaaliin yllätysmomentin, jossa voi käydä miten vain.

    Aaltolan persoona kiinnostaa ja myös ärsyttää suomalaisia.

    Lisää aiheesta
    • Aaltola aikoo jäädä virkavapaalle työstään kampanjan ajaksi.

      Politiikka | Mika Aaltola mukaan presidenttikisaan – "On syntynyt velvollisuus pyrkiä ehdolle"

    • Kannatusyhdistyksen on kerättävä yhteensä 20 000 kannattajakorttia. Kannatuskortteja saa allekirjoittaa vain yhden.

      Politiikka ja talous | Mika Aaltolalle perustettu kannatusyhdistys – tässä jäsenet

    • Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on perussuomalaiste presidenttiehdokas.

      Politiikka | Tammikuussa käydään arvovaalit

    • Mika Aaltolan ei on ehkä.

      Politiikka | Mika Aaltolan kiemurtelu presidenttiehdokkuuden edessä on kiusallista – ja vaarallista

    • ”Presidenttiä ei ole tarpeen käsitellä silkkihansikkailla, kun hän puhuu asioista, jotka eivät tarkkaan ottaen kuulu omaan toimialueeseen valtion päämiehenä”, sanoo Jussi Halla-aho.

      Politiikka ja talous | Kiina voi olla seuraava aikapommi Venäjän jälkeen, varoittaa Halla-aho – ei näe ongelmaa puhemiehenä kampanjoinnissa

    • Pekka Haavisto haluaa jättää kritiikin Sauli Niinistön presidenttikaudesta historiantutkijoiden tehtäväksi.

      Politiikka ja talous | Presidenttikisaan lähtevä Pekka Haavisto: Ukrainan sota ratkeaa pääkaupungeissa – hän nimeää ehdokkaansa Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi

    • Hjallis Harkimo on toiminut kansanedustajana vuodesta 2015.

      Politiikka | Hjallis Harkimo: Perustuslakia tulisi muuttaa ja presidentin valtaoikeuksia lisätä, kuittaa Rehnin esityksen ”diipadaapaksi”

    • Keskustataustainen Rehn tiedotti pyrkivänsä ehdolle presidentinvaaleissa kesäkuun alussa.

      Maatalous | Olli Rehn: ”Maatalouden heikon kannattavuuden tulisi olla meidän kaikkien yhteinen huolemme”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa