Kasvinviljelyn kriisi on mahdollista ratkaista – esteenä ovat viljelijöiden vanhat tavat

Vielä alkukesällä näytti siltä, että sateet tuhoavat toiveet viljasadosta. Nyt laariin on saatu keskimäärin kohtuullisen hyvä sato, mutta se ei kasvinviljelijöiden taloutta pelasta. Runsas tarjonta on on johtanut viljan hinnan romahdukseen.

Tilanne on monella tilalla erittäin vaikea. Pro Agrian laskelmien mukaan tämän hetken hinnoilla ja keskisadolla hehtaarikohtainen tulos menee leipävehnällä 265 euroa ja rehuvehnällä 400 euroa tappiolle (MT 13.10.). Varsinais-Suomen Somerolla järjestetään reilun viikon päästä kasvinviljelijöiden kriisikokous, jossa tilannetta on tarkoitus käsitellä.

Viljanviljely on jo pitkään ollut Suomessa tappiollista. Tänä vuonna plussalle on käytännössä mahdotonta päästä, ellei kiinnittänyt viljan hintaa ajoissa. Silloinkin se edellyttää huippusatoa. Mitään yllättävää tilanteessa ei ole. Varsinkin heikkolaatuisesta viljasta on Suomessa jatkuvaa ylituotantoa, eikä viljan vienti ole riittävän säännöllistä.

Kasvinviljelyn kannattavuuskriisiin on monta syytä. Myönteistä tilanteessa on, että ongelmat on mahdollista ratkaista. Avainasemassa on jokaisen viljelijän aktiivinen markkinaseuranta. Hintoja kiinnittämällä on mahdollista parantaa tuotannon kannattavuutta. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista. Hintojen sitomisessa voi myös hävitä.

Viljelijäasiantuntija Timo Jaakkola MTK:sta muistuttaa, että viljaa ei ole pakko tuottaa jos se ei ole kannattavaa. Silloin viljelijällä täytyy olla selvä käsitys tuotannon kustannuksista. Niin ei valitettavasti aina ole, vaan viljely- ja ostopäätöksiä ohjaavat ensisijassa vanhat tottumukset.

Viljatiloista suuri osa on sivutoimisia. Luken mukaan keskimäärin kasvinviljelytiloilla alle viidennes valtionverotuksen alaisista tuloista on peräisin maataloudesta. Sivutoiminen viljely ei sinänsä ole ongelma. Koko ala kuitenkin kärsii, jos maatalouden ulkopuolisilla tuloilla rahoitetaan tappiollista ylijäämäviljan tuotantoa.

Viljalle on monessa tilanteessa olemassa paremmin kannattavia vaihtoehtoja kuten öljy- ja valkuaiskasvit. Markkinoiden ja viljelykierron kannalta olisi hyvä jos apilanurmea viljeltäisiin välillä myös hyvillä, vuosikymmeniä viljalla olleilla lohkoilla.

Vilja-alaan voidaan tietenkin vaikuttaa tukipolitiikalla. Silloin ajaudutaan nopeasti keskusteluun hömppäheinistä. Ympäristönurmien tukien ajatellaan usein olevan pois ”oikeilta” ruuantuottajilta.

Moni viljelijä haluaisi korkeampia tukia vilja-alalle, mutta käytännössä se vain pahentaisi ylituotanto-ongelmaa. Metsitystuki voisi olla hyvä vaihtoehto erityisesti heikkotuottoisten lohkojen osalta, varsinkin jos siitä syntyvä hiilensidonta saadaan hinnoiteltua maanomistajan hyväksi. Myös luomutuotannon yleistyminen helpottaisi Suomen viljatasetta.

Viljanviljelyn kannattavuutta olisi mahdollista parantaa tuottajaorganisaatioilla. Jaakkolan mukaan luomukauran hinta nousi viime talvena 100 euroa tonnilta, kun tuottajaorganisaatiostatuksen omaava Vilja-Tavastia-osuuskunta aloitti viennin. Samaan arvioon organisaatioiden hyödyllisyydestä on päätynyt muun muassa Pellervon taloustutkimus.

Hajanaisessa kasvinviljelykentässä järjestäytymisen lisääminen vaatii vielä paljon töitä. Sivutoimisilla viljelijöillä ei välttämättä ole suurta kannustinta liittyä tai lähteä perustamaan tuottajaorganisaatioita. Silti ne ovat välttämättömiä, jos alan ongelmiin halutaan korjausta.

Tässäkin asiassa pätee vanha sääntö. Valittamisen sijaan asioille pitää tehdä jotain.