• Lihaketjun pysäyttäminen leipomoiden palkkariitaan on vastuutonta – myös hallituksen katsottava peiliin

    Riita leipureiden yötyökorvauksista on saanut täysin kohtuuttomat mittasuhteet.
    Lakko pysäyttää sianlihan leikkuut tiistaina.
    Lakko pysäyttää sianlihan leikkuut tiistaina. Kuva: Johannes Tervo
    Pääkirjoitus|Elintarviketeollisuus
    7.4.202517:28
    Niklas Holmberg

    Tiistaina keskiyöllä alkava liha- ja valmisruoka-alan lakko iskee rajusti koko ruokaketjuun. Käytännössä isot sikateurastamot joutuvat lopettamaan eläinten vastaanottamisen. Isoilla lihataloilla HK:lla ja Atrialla jää lakon seurauksena lähes 20 000 sian ruuhka odottamaan teurastusta. Yhtiöt arvioivat, että ruuhkan purkaminen kestää pitkälle kesään. Vaikka kyse on kolmen päivän lakosta, aiheuttaa se isoja tappioita tuottajille, jotka eivät ole osapuolena työehtokiistassa. Myös eläimet kärsivät, kun ne kasvavat ylisuuriksi. Vaikutuksia tulee myös naudan teurastukseen, koska naudan jatkojalostus keskeytyy.

    Lakko tulee näkymään kauppojen hyllyillä nopeasti. Jo valmiiksi tyhjät jauhelihahyllyt hupenevat entisestään. Monella voi mennä pääsiäispyhien ruokasuunnitelmat uusiksi. Itsestään selvää on, että suurimman laskun lakosta maksaa kotimainen elintarviketeollisuus. Lihaketjun työ tehdään edelleen pitkälti Suomessa, sen takia myös lakon vaikutukset näkyvät rajusti. Leipomoiden lakoissa näin ei käynyt, koska niin suuri osa suomalaisten leivästä leivotaan ulkomailla. Siksi työntekijäpuoli kohdistaa painostustaan nimenomaan liha-alan yrityksiin.

    Lakko on työntekijäosapuolen laillinen keino ajaa omia tavoitteitaan työehtosopimusneuvotteluissa. Sitä pitää kuitenkin käyttää vastuullisesti ja aiheuttaa mahdollisimman vähän vahinkoa sivullisille. Elintarvikealan työriita tiivistyy leipomoiden yötyölisään. Petteri Orpon (kok.) hallitus kumosi vanhan lain joka takasi leipomotyöntekijöille 100 prosentilla korotetun palkan yötyöstä. Työntekijöitä edustava Elintarviketyöläisten liitto SEL on pyrkinyt palauttamaan lisän osaksi työehtosopimusta. Elintarviketeollisuusliiton on tähän valmis, mutta vaatii vastineeksi muita työaikajoustoja, joita SEL ei hyväksy. Liitto on hylännyt jo kolme valtakunnansovittelijan sovitteluehdotusta.

    Lakkojen kierre on viimeinen asia, mitä suomalainen ruokaketju kaipaa. Ketjun osapuolet keskittyvät taistelemaan keskenään, kun Suomen huoltovarmuus on aidosti vaarassa. Viisainta olisi perua lakot ja palata neuvottelupöytään. Maan hallituskaan ei voi väistää vastuuta itse luomastaan ongelmasta.

    Lisää aiheesta
    • Sikoja ei tulla teurastamaan seuraavina kolmena päivänä. Arkistokuva

      Lihantuotanto | Kolmen päivän lakko sekoittaa suomalaisen sianlihantuotannon, seuraukset näkyvät kauppojen hyllyillä pitkään

      Tilaajalle
    • Elintarviketeollisuus | Elintarvikealan lakko alkaa tiistaina – työntekijät valmiina jatkamaan sikojen teurastusta

    • Leipomoiden yötyölisät jumittavat koko elintarviketeollisuuden työehtosopimusneuvotteluja.

      Elintarviketeollisuus | Elintarvikealan palkkaneuvottelut ovat solmussa leipomoalalla – kiista yötyökorvauksista voi vaatia pidemmänkin lakon

    • Lakko olisi 22.–24. huhtikuuta Valion tehtailla Jyväskylässä, Oulussa, Riihimäellä ja Vantaalla. Arkistokuva.

      Elintarviketeollisuus | Elintarviketyöläiset antoivat uuden lakkovaroituksen neljään Valion tehtaaseen

    Artikkelin aiheet
    liha-ala
    palkkariita
    lakko
    elintarvikeala
    hallitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea