• Tietämättömyys ja leväperäisyys on iso kädenojennus verkkorikollisille

    Rikollisuutta ei voi koskaan puolustaa eikä rikoksen uhri ole syyllinen itseään kohdanneeseen vääryyteen. Silti jokaisen velvollisuus on omilla toimillaan ehkäistä verkkorikoksia.
    Kaikki ovat alttiita verkkorikollisuudelle. Kuvituskuva.
    Kaikki ovat alttiita verkkorikollisuudelle. Kuvituskuva. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Pääkirjoitus|Rikokset
    16.11.202516:00
    Pääkirjoitus
    Juhani Reku

    Finanssivalvonnan mukaan useampi kuin joka toinen suomalainen tiedostaa joskus joutuneensa verkkohuijausyrityksen kohteeksi. Noin joka kuudes suomalainen on tavalla tai toisella langennut huijaukseen, ja 7,3 prosenttia on menettänyt verkkohuijarille ainakin jonkin verran omaisuuttaan. Jo pelkästään pankkien tietoon tulleissa tapauksissa verkkorikollisille on päätynyt 62,9 miljoonaa euron edestä rahaa. Voi vain arvailla, kuinka paljon menetyksiä on jäänyt pimentoon. (MT 14.11.)

    Lisää aiheesta
    • Pankkitilihuijauksen uhri ei saa todennäköisesti koskaan rahojaan takaisin.

      Rikokset | Jokainen on huijattavissa

      Tilaajalle

    Viime vuonna huijausten euromääräinen arvo kasvoi 40 prosenttia edellisvuodesta. Sitä mukaa kun pankit ja teleoperaattorit kehittävät keinoja rikollisuuden torjuntaan, huijarit keksivät uusia konsteja ihmisten huiputtamiseen.

    Apua huijarit saavat tekniikan kehitysharppauksista, esimerkiksi tekoälystä. Myös viime syyskuussa voimaan tullut EU:n pikamaksuasetus on ollut omiaan edesauttamaan rikollisten voittokulkua: huijattu raha katoaa tavoittamattomiin muutamissa sekunneissa, kun aiemmin pankkikäsittelyn viiveet saattoivat pelastaa edes osan huijareille päätymässä olevista euroista.

    Verkkorikolliset saavat paljon apua verkon käyttäjiltä itseltään.

    Valitettavasti verkkorikolliset saavat suunnattoman paljon apua myös verkon käyttäjiltä itseltään. Vaikka onkin tärkeää muistaa, ettei rikoksen uhri itse ole koskaan syyllinen itse rikokseen, leväperäisyys salasanojen suhteen tai esimerkiksi verkkopankkitunnusten käsittely sopimusehtojen vastaisesti on kädenojennus rikollisille. Iso ongelma on myös suomalainen tapa käyttää verkkopankkitunnuksia henkilöllisyyden todistamiseen muuallakin kuin pankkiasioinnissa, vaikka tähän on tarjolla luotettava vaihtoehto, mobiilivarmenne.

    Lisää aiheesta
    • Viime vuonna esimerkiksi Verohallinnon verkkopalveluun tehdyistä tunnistutumisista vain noin joka kymmenes tehtiin mobiilivarmenteella.

      Tekniikka | Vain harva suomalainen hyödyntää tätä tapaa viranomaispalveluihin kirjautuessaan − voi parhaassa tapauksessa estää hyvin kalliin vahingon

    Rikollisuuden kasvulle altistaa myös se nopeus, jolla julkiset ja yksityiset palvelut ovat viime vuosikymmeninä muuttuneet. Kun pari–kolmekymmentä vuotta sitten niin pankki- kuin sosiaali- ja terveysasioita hoidettiin tuttujen henkilöiden kanssa omalla kylällä tai lähitaajamassa, nykyään asiointi on kasvotonta ja sähköistä. Monelle voi olla aidosti vaikeaa hyväksyä sitä, että luottamus on pitänyt korvata jatkuvalla epäluulolla ja varmistelulla sekä loputtomalla uusien käytäntöjen omaksumisella.

    Ensimmäinen askel turvallisempaan netinkäyttöön pitäisi jokaisella olla salasanojen päivittäminen ja niiden pitäminen visusti omana tietonaan. Jokaisen ikääntyneiden vanhempiensa asioita hoitavan omaisen tulisi puolestaan viipymättä hankkia asioiden hoitoon valtuus ja jatkaa vanhempiensa auttamista omilla tunnuksillaan. Edes ikääntyneiden pankkitunnukset eivät kuulu kenenkään muun haltuun kuin tämän itsensä.

    Lisää aiheesta
    • Netinkäyttäjät altistuvat päivittäin erilaisille verkkohuijauksille. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Nettihuijarit saatava vastuuseen, samoin teleoperaattorit ja pankit

    • Nettirikollisuus on valtava ongelma. Kuvituskuva.

      Tekniikka | Lukijalta: Operaattorit toimivat monipuolisesti huijausten torjumiseksi – yhteistyö on avain

    • Omia kirjautumistietojaan täyttäessä kannattaa olla tarkkana.

      Tekniikka | Näin et joudu huijatuksi netissä – ei enää roskapostia ja kalasteluviestejä

    • Liian kiireinen myyjä tai epäilyttävän alhainen hinta voivat olla merkki huijauksesta, poliisi neuvoo.

      Yhteiskunta | Klikkaus sosiaalisen median mainoksesta voi johtaa vakaviin seurauksiin – Poliisi kehottaa varovaisuuteen

    • Rahalliset menetykset ovat Traficomin mukaan vaihdelleet tuhansista euroista sataantuhanteen euroon saakka. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Yhteiskunta | Huijausviestejä nyt jopa lastensuojelun nimissä, varoittaa Traficom

    • Poliisi painottaa, ettei poliisi tai pankit kysy koskaan kenenkään pankkitunnuksia tai kehoita siirtämään rahaa ”turvatilille.”

      Yhteiskunta | Poliisi varoittaa kehittyneistä verkkohuijauksista – näin eräältä naiselta vietiin 130 000 euroa

    Artikkelin aiheet
    verkkorikollisuus
    verkkohuijaukset
    tietoturva
    pankkipalvelut
    mobiilivarmenne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin