• Suomella on varaa huolehtia sankarihaudoista

    Esimerkiksi vauhdilla kasvavasta puolustusbudjetista voisi irrottaa muutaman miljoonaan hautausmaiden korjausavustuksiin.
    Kurikan sankarihautausmaa on vielä kohtuullisessa kunnossa.
    Kurikan sankarihautausmaa on vielä kohtuullisessa kunnossa. Kuva: Juha Harju
    Pääkirjoitus|Politiikka
    27.7.202521:00
    Pääkirjoitus
    Niklas Holmberg

    Talvi- ja jatkosodissa sekä Lapin sodassa kaatui yhteensä lähes 95 000 suomalaista sotilasta. Suomi oli toisen maailmansodan maista ainoa, joka pyrki saamaan kaikki kaatuneensa siunattaviksi heidän kotiseurakuntiinsa lähelle omaisiaan. Tässä myös onnistuttiin poikkeuksellisen hyvin.

    Osa haudoista sijaitsee nykyisen Venäjän puolella. 1990-luvulta lähtien niitä on ylläpidetty Suomen ja Venäjän välisen valtiosopimuksen nojalla. Viime vuosina muistomerkkejä on kuitenkin tuhottu, Ylen mukaan viimeksi heinäkuussa Karjalan Kannaksella.

    Kaikki sankarihaudat eivät ole mairittelevassa kunnossa rajan tälläkään puolella. Saarijärvellä Keski-Suomessa asuvat Tapani Kankaanpää ja Tapio Vilkkilä ovat tehneet valtavan työn kartoittaessaan lähes kaikkien Suomen sankarihautojen kunnon (MT 25.7.). Vapaaehtoistyönä tehty hanke paljasti, että sankarihaudat ovat paikoin kelvottomassa kunnossa, eivätkä vainajien nimet tai muut tiedot ole enää luettavissa.

    Yllättäen yksi heikkokuntoisimmista sankarihaudoista oli selvityksen mukaan Helsingin Hietaniemen hautausmaalla. Projektin aikana seurakunnat ja vapaaehtoistoimijat ovat monessa kohteessa kunnostaneet hautamuistomerkkejä.

    Minivaatimus on, että sankarivainajien nimet ovat luettavissa hautakivistä”

    Sankarihautausmaita on Suomessa 610–630. Monelle seurakunnalle niiden kunnostaminen on iso taloudellinen haaste. Tammenlehvän perinneliiton alueyhdistyksiltä voi saada tukea paikallisiin hankkeisiin. Suomalaisten keskuudessa ei varmasti ole erimielisyyttä siitä, kannattaako veteraanien perintöä vaalia. Aivan minivaatimus on, että sankarivainajien nimet ovat luettavissa hautakivistä. Venäjän puolen tapahtumiin on nykyisessä tilanteessa vaikea vaikuttaa.

    Tällä puolella rajaa sankarihaudat kyllä kyetään pitämään kunnossa oli valtion taloustilanne kuinka huono tahansa. Esimerkiksi vauhdilla kasvavasta puolustusbudjetista voisi irrottaa muutaman miljoonaan hautausmaiden korjausavustuksiin. Se olisi oikein isänmaan puolesta kaatuneita kohtaan ja muistuttaisi meille muille, miksi maanpuolustus on tärkeää.

    Lisää aiheesta
    • Saarijärven Mahlunkylässä asuvat Tapani Kankaanpää (vas.) ja Tapio Vilkkilä yllättyivät, kuinka nopeasti Kurikan sankarihautojen nimilaattojen tekstien näkyvyys oli heikentynyt.

      Historia ja perinne | Kaksikko kävi lähes kaikilla Suomen sankarihautausmailla – vastassa oli usein järkyttävä yllätys

      Tilaajalle
    • Karjalan Liiton toinen varapuheenjohtaja Outi Örn on huolissaan siitä, häviääkö Suomen historia rajan takaa kokonaan sen myötä, kun yhteydet Venäjän puolelle Karjalaan ovat katki. Hänet kuvattiin vuonna 2020.

      Kulttuuri | Venäläiset ryhtyivät poistamaan suomalaisten sankarihautojen muistomerkkejä – ”Häviääkö Suomen historia sieltä täysin?”

    • Luonnonvoimat rapistavat sankarivainajien kivien tekstejä.

      Historia ja perinne | Yli 200 sankarihautausmaalta löytyy koodi, jonka avulla voi selvittää vainajan kohtalon sodassa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sankarihaudat
    sotaveteraanit
    puolustusbudjetti
    hautausmaat
    talvi- ja jatkosota
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 5

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa