Nahistelu maataloustuista peittää alleen oleellisimman – toimivat ja reilut elintarvikemarkkinat

EU:n yhteisen maatalouspolitiikan murroskohdat eli tukikausien vaihdokset ovat totutusti tilanteita, joissa vastakkain ovat vähenevät rahat ja yhä suuremmat tavoitteet. Samaan aikaan halutaan sekä säilyttää kaikki aiemmin käytössä olleet tuet ja vaatimukset että entisestään laajentaa esimerkiksi ympäristö- ja ilmastotavoitteita. Taustalla häärivät monen tahon edunvalvojat vaatimuslistoineen. Viljelijät itse etujärjestönsä kautta haluavat mahdollisimman tarkoin eri tuotantosuunnille kohdennettuja, mieluiten tuotantoon sidottuja tukia.

Yhdistelmä on mahdoton ilman, että järjestelmästä tulee entistä raskaampi, kalliimpi ja vaikeammin ennakoitava. Pro Agria Keskusten liiton toimitusjohtaja Harri Mäkivuokko (MT 24.4.) sekä Ruokaviraston virkamiehet Hannele Sankari ja Sari Putkiranta (MT 11.5.) muistuttavat, että suomalaisessa maataloudessa on tällä hetkellä peräti 125 erilaista tukimuotoa, joista jokainen edellyttää omaa hallintoaan ja valvontaansa.

Monimutkaisuuden aiheuttama hallinto syö rahoitusta tuottajien näkökulmasta tärkeimmältä EU-maatalouspolitiikan tavoitteelta eli viljelijöiden kohtuullisen tulotason turvaamiselta. Näin on käynyt jo lukemattomia kertoja, eikä muutoksen toivossa kannata henkeään pidätellä tukikauden seuraavankaan kerran vaihtuessa. Sen on tarkoitus tapahtua vuoden 2028 alusta.

Raskas tukirakenne ei näy vain viljelijöiden arjessa, vaan myös hallinnon ja toimijoiden välisissä suhteissa. Maa- ja metsätalousministeriön ja Pro Agrian välinen sananvaihto on tästä tuore esimerkki. Kun kansliapäällikkö Pekka Pesonen kritisoi neuvontajärjestöä ja neuvorahojen käyttöä viljelysuunnitelmien tekoon (MT 13.5.) ja Mäkivuokko puolestaan varoittaa rahoituksen katkeamisesta ja investointien hyytymisestä, keskustelu näyttäytyy helposti keskinäisenä nokkapokkana – etenkin kun Mäkivuokon mukaan Pro Agria itse kannatti viljelysuunnittelun jättämistä neuvontakorvauksen ulkopuolelle (MT 13.5.).

Kun keskustelua raaputetaan pintaa syvemmältä, Pesosen ja Mäkivuokon edustamat tahot vaikuttavat olevan perusasiasta pitkälti samaa mieltä: maatalouden taloudellisen kannattavuuden ydinongelmat eivät ratkea tukijärjestelmää paikkaamalla, vaan toimivilla markkinoilla, viljelijöiden paremmalla neuvotteluvoimalla ja tilojen omalla liiketoimintaosaamisella.

Monimutkaisten ja tiukasti kohdennettujen tukien varaan rakentuvassa mallissa energia kuluu yksityiskohtien hallinnointiin ja valvontaan sen sijaan, että katse pysyisi markkinoiden toimivuudessa ja tulonjaossa. Se ei korjaa markkinoiden vinoumia vaan nimenomaan säilyttää niitä. Kun järjestelmää vielä paikkaillaan kerta toisensa jälkeen kokoiltavilla kriisitukipaketeilla ja muilla hätäratkaisuilla, ongelmat pahimmillaan betonoidaan osaksi järjestelmää – kuten pitkälti on jo käynyt.

Monen viljelijän toive tukimaksatusten aikaistamisesta on ymmärrettävä, mutta se ei muuta ongelman ydintä: kuukauden tai kahden siirtymä maksatuskalenterissa ei vahvista tuottajan asemaa ruokaketjussa eikä luo pitkäjänteistä näkymää investoinneille.

Huomion keskittäminen yksittäisen kuukauden tai vuoden tukimaksuihin on toissijaista sen rinnalla, miten poliitikot ja hallinto onnistuvat järjestämään toiminnan jatkuvuuden vuoden 2027 jälkeen. MMM:n Pesosen vakuuttelu capin jatkumisesta ja tukien maksamisesta muodossa tai toisessa myös vuonna 2028 on tärkeä viesti ennakoitavuuden ja tulevaisuususkon kannalta.

Tämän lupauksen turvin kaikki huomio pitää pystyä keskittämään oleelliseen: toimiviin ja oikeudenmukaisiin elintarvikemarkkinoihin, tuotannon pitkäjänteiseen kehittämiseen ja nuorten kannustamiseen alalle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ruoantuotannon arvoketjussa nykyistä suurempi osuus päätyy alkutuottajalle.