Kuntien etuostot eivät ole tätä päivää – ratkaisu on pitkäjänteinen maapolitiikka

Harva tulee ajatelleeksi, että kunta voi tulla väliin kiinteistökauppaan, jossa kiinteistön pinta-ala on yli 5 000 neliötä. Pääkaupunkiseudulla raja on 3 000 neliötä. Kunnan etuosto-oikeus perustuu 1970-luvulla säädettyyn lakiin. Siinä ei sentään sovellettu nyt jo kuopattua arvonleikkauspykälää, joka koski pakkolunastuksia. Kunta maksaa saman hinnan kuin yksityinen ostaja.

Kyseessä ei ole kuollut lakipykälä. Maanmittauslaitoksen tietojen mukaan kunnat ovat tällä vuosikymmenellä käyttäneet etuosto-oikeutta noin parikymmentä kertaa vuodessa (MT 23.2.). Vaikka maanhankinta on yleensä ollut vilkasta pääkaupunkiseudulla, niin Helsingillä ja Vantaalla ei ole ollut yhtään tällaista tapausta vuosina 2023–2025, Espoollakin vain yksi. Myös valtiolla on nykyään etuosto-oikeus, mutta se koskee vain tilanteita, joissa kiinteistön hankkiminen on tarpeen maanpuolustuksen, rajavalvonnan tai rajaturvallisuuden varmistamiseksi taikka alueellisen koskemattomuuden valvonnan ja turvaamisen takia.

Etuosto-oikeus on merkittävä poikkeus sopimusvapauteen ja omistusoikeuteen. Lain mukaan oikeuden käytön perusteena voi olla yhdyskuntarakentaminen tai virkistys- tai suojelukäyttö. Päätöksestä voi valittaa, jos epäilee kunnan perusteluja. Valitusprosessi voi kuitenkin kestää pahimmillaan vuosia. Satakunnassa herätti viime vuonna huomiota Eurajoen Luvialla tehty iso metsätilakauppa, jossa Eurajoen kunta käytti etuosto-oikeuttaan. Kaupan kohteena oli 333 hehtaarin alue, jonka hinta nousi 2,38 miljoonaan euroon. Kunta oli osallistunut tarjouskilpailuun kohteesta, mutta hävinnyt sen. Kunta ilmoitti tarvitsevansa alueen asunto- ja teollisuusrakentamiseen. Valmiita suunnitelmia ei kunnalla tällaisesta kuitenkaan ollut.

Pahimmillaan etuosto-oikeus antaa kunnalle mahdollisuuden katsoa kohteiden hintatasoa ja mennä väliin kauppoihin, jos hinta muodostuu houkuttelevaksi. Lain mukaan sen ei pitäisi olla mahdollista, mutta käytännössä perusteluja voi kehitellä jälkikäteen. Kunta voi myös ostaa kohteita suojelutarkoitukseen.

Etuosto-oikeuden perustelut ovat kaiken kaikkiaan huteria. Kuntien maanhankinnan tulisi olla pitkäjänteistä ja suunnitelmallista, ja sen tulisi perustua ensisijaisesti vapaaehtoisiin kauppoihin. Tapaukset, joissa kunta kieltäytyy ostamasta tarjottua kohdetta, ja kuitenkin myöhemmin käyttää etuosto-oikeutta samaan kohteeseen ovat erityisen kyseenalaisia.

Viime vuonna uudistettu lunastuslaki antaa edelleen kunnille laajat mahdollisuudet maaomaisuuden pakkolunastukseen, kun yleinen tarve sitä vaatii. Silloinkaan yksityiselle edulle koituva haitta ei saa olla suurempi kuin siitä yleiselle edulle saatava hyöty. Korvaus maksetaan silloin markkina-arvon mukaan korotettuna 25 prosentilla.

Lunastuslain tavoin etuosto-oikeutta tulisi arvioida kriittisesti tulevien uudistusten yhteydessä. Nykyinen laki säädettiin alunperin vuonna 1977 osana niin sanottua maapakettia. Tuolloin maanomistajien oikeusturvaa heikennettiin sosialismin hengessä monella tavalla. Ajat ovat sittemmin muuttuneet, eikä yksityistä omistusta pidetä enää esteenä yhteiskunnan kehitykselle. Myös lainsäädäntö olisi hyvä saada vastaamaan yleistä oikeustajua.