• Vähemmällä voi saada vain vähemmän – jos maataloustukia leikataan, myös vaatimuksia pitää tuntuvasti karsia

    EU:n yhteisen maatalouspolitiikan kunnianhimo on vuosi vuodelta kasvanut, ja mukaan on otettu yhä uusia tavoitteita. Jos EU päättää leikata rajusti tukijärjestelmän rahoitusta, myös osa tavoitteista on heitettävä roskakoriin.
    Luomunautoja laitumella. Muun muassa luomukorvaus rahoitetaan osittain EU:n maaseuturahastosta. Loppuosa on kansallista rahoitusta. Kuvituskuva.
    Luomunautoja laitumella. Muun muassa luomukorvaus rahoitetaan osittain EU:n maaseuturahastosta. Loppuosa on kansallista rahoitusta. Kuvituskuva. Kuva: Rami Marjamäki
    Pääkirjoitus|Politiikka
    25.5.202518:30
    Pääkirjoitus
    Juhani Reku

    MT:n komissiolähteiden mukaan EU aikoo leikata vuonna 2028 alkavalla seitsenvuotiskaudella maatalousbudjettiaan peräti viidenneksellä nykytasosta. Tavoitteena on estää EU:n budjettia paisumasta nykyisestä, vaikka unioni ryhtyisi rahoittamaan yhteistä puolustusta. Budjetin kasvattamista vastustaa tuttuun tapaan erityisesti Saksa. Toisaalta läpihuutojuttu ei ole maatalousbudjetin leikkauskaan: Brysselissä on jo nähty ensimmäiset viljelijämielenosoitukset sitä vastaan, eikä Ranska ainakaan omiin tukiinsa koskemista tule nielemään.

    Lisää aiheesta
    • EU:n budjettikomissaari Piotr Serafin vieraili huhtikuun alussa Suomessa. Hänet muiden muassa lennätettiin helikopterilla Vaalimaan raja-asemalle.

      Maatalouspolitiikka | MT:n lähteet Brysselissä: EU:n maatalousbudjetti voi kutistua jopa 20 prosenttia – Suomi voi olla yksi häviäjistä

      Tilaajalle

    Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Jyrki Niemi muistuttaa MT:n haastattelussa (23.5.), että isot leikkaukset maatalousbudjettiin vaatisivat myös politiikan tuntuvaa uudistamista. Niemi on aiheellisesti epäileväinen sen onnistumisen suhteen.

    Lisää aiheesta
    • Leikkaukset kohdistuisivat eri tavoin eri tuotantosuuntiin. Kuvassa kylvötöitä tänä keväänä.

      Maatalouspolitiikka | Puolet viljelijän yrittäjätulosta voi kadota – maatalousbudjetin 20 prosentin leikkaus osuisi kipeimmin viljatiloihin ja naudanlihaan

      Tilaajalle

    Viime vuosina maatalouspolitiikkaan on ladattu muun muassa massiivisia ympäristötavoitteita. Samaan aikaan maatalouspolitiikan pitäisi pystyä vastaamaan jo 1950-luvulta peräisin oleviin tavoitteisiin maatalouden tuottavuuden parantamisesta, viljelijöiden kohtuullisesta elintasosta sekä kohtuuhintaisesta ruoasta kuluttajille.

    Vähemmällä ei voi saada kaikkea. Erityisesti tämä koskee yhteisen maatalouspolitiikan kakkospilarin tukia. Komissio hahmottelee MT:n virkamieslähteiden mukaan mallia, jossa maaseudun kehittämiseen keskittyvän kakkospilarin perustana oleva maaseuturahasto sulautettaisiin osaksi EU:n yleistä rahastoa. Jos näin kävisi, maaseuturahastosta kokonaan tai osittain rahoitettavat tuet kilpailisivat rahoituksesta lukemattomien muiden rahoituskohteiden kanssa.

    Vähemmällä ei voi saada kaikkea.

    Kakkospilariin kuuluvat muun muassa suomalaisviljelijöille keskeiset luonnonhaittakorvaus, ympäristökorvaus, eläinten hyvinvoinnin korvaus ja luomukorvaus. Niiden kaikkien tehtävänä on joko korvata tukiehdoista tai luonnonolosuhteista johtuvia tulonmenetyksiä, lisätyötä tai kustannuksia. Jos näihin korvauksiin kohdistuu tuntuvia leikkauksia, myös vaatimuksia pitää karsia rajulla kädellä.

    On mielenkiintoista nähdä, miten uudistuksiin suhtautuu eurooppalainen kauppa, joka kiistatta hyötyy nykyisestä tukijärjestelmästä ja sen takaamista edullisista ostohinnoista. Kaupan näkökulmasta on myös käytännöllistä maksattaa ympäristön ja eläinten hyvinvointia parantavat toimet yhteiskunnalla. Vaihtoehtona on siirtyä malliin, jossa ruoasta maksetaan tuntuvasti enemmän niin, että vapaaehtoisiksi muutettujen kestävyystoimien rahoitus saadaan markkinoilta.

    Lisää aiheesta
    • Komission julkaisemaa ehdotusta maatalouspolitiikan yksinkertaistamiseksi pidetään oikean suuntaisena.

      Maatalouspolitiikka | Komissio saa kiitosta maatalouspolitiikan yksinkertaistamisesta – todellinen byrokratian vähentäminen vaatisi paljon enemmän

      Tilaajalle
    • Naudan jauhelihan loppuminen kauppojen hyllyiltä on pitkän ajan kehityksen tulos.

      Maatalous | Työkseen ei voi olla talkoissa

    • Naudan kasvu vasikasta teuraspainoon vie kaksi vuotta. Tuona aikana viljelijällä ei ole minkäänlaista varmuutta siitä, mihin hintaan eläin teuraaksi ostetaan. Kuvituskuva.

      Lihantuotanto | Lukijalta: Futuurikauppa voisi pelastaa kotimaisen naudanlihantuotannon

    • Suomessa on tuoreiden tutkimusten mukaan EU:n kannattavin kauppa, joten sillä on varaa tulla katteissaan vastaan toisin kuin tuottajilla.”, Sari Essayah painottaa.

      Elintarviketeollisuus | Essayah jyrähti jauhelihapulasta: Kaupan ja lihatalojen nostettava tuottajahintojaan

    • Jauhelihapula on kärjistynyt kaupoissa tänä keväänä. Ongelmaa kommentoivat nyt viljanviljelijä Anne-Mari Tarkkio Satakunnasta sekä oululainen K-kauppias Janne Saarela.

      Elintarviketeollisuus | K-kauppiaan mukaan jauhelihapula johtuu näkemyseroista, viljelijä vastaa: ”Voihan sitä sanoa näkemyseroksi, että toinen haluaa orjuuttaa toista”

    Artikkelin aiheet
    EU:n maatalouspolitiikka
    maataloustuki
    budjettileikkaus
    ympäristötavoite
    maaseudun kehittäminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa