Vähemmällä voi saada vain vähemmän – jos maataloustukia leikataan, myös vaatimuksia pitää tuntuvasti karsia

MT:n komissiolähteiden mukaan EU aikoo leikata vuonna 2028 alkavalla seitsenvuotiskaudella maatalousbudjettiaan peräti viidenneksellä nykytasosta. Tavoitteena on estää EU:n budjettia paisumasta nykyisestä, vaikka unioni ryhtyisi rahoittamaan yhteistä puolustusta. Budjetin kasvattamista vastustaa tuttuun tapaan erityisesti Saksa. Toisaalta läpihuutojuttu ei ole maatalousbudjetin leikkauskaan: Brysselissä on jo nähty ensimmäiset viljelijämielenosoitukset sitä vastaan, eikä Ranska ainakaan omiin tukiinsa koskemista tule nielemään.

Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Jyrki Niemi muistuttaa MT:n haastattelussa (23.5.), että isot leikkaukset maatalousbudjettiin vaatisivat myös politiikan tuntuvaa uudistamista. Niemi on aiheellisesti epäileväinen sen onnistumisen suhteen.

Viime vuosina maatalouspolitiikkaan on ladattu muun muassa massiivisia ympäristötavoitteita. Samaan aikaan maatalouspolitiikan pitäisi pystyä vastaamaan jo 1950-luvulta peräisin oleviin tavoitteisiin maatalouden tuottavuuden parantamisesta, viljelijöiden kohtuullisesta elintasosta sekä kohtuuhintaisesta ruoasta kuluttajille.

Vähemmällä ei voi saada kaikkea. Erityisesti tämä koskee yhteisen maatalouspolitiikan kakkospilarin tukia. Komissio hahmottelee MT:n virkamieslähteiden mukaan mallia, jossa maaseudun kehittämiseen keskittyvän kakkospilarin perustana oleva maaseuturahasto sulautettaisiin osaksi EU:n yleistä rahastoa. Jos näin kävisi, maaseuturahastosta kokonaan tai osittain rahoitettavat tuet kilpailisivat rahoituksesta lukemattomien muiden rahoituskohteiden kanssa.

Kakkospilariin kuuluvat muun muassa suomalaisviljelijöille keskeiset luonnonhaittakorvaus, ympäristökorvaus, eläinten hyvinvoinnin korvaus ja luomukorvaus. Niiden kaikkien tehtävänä on joko korvata tukiehdoista tai luonnonolosuhteista johtuvia tulonmenetyksiä, lisätyötä tai kustannuksia. Jos näihin korvauksiin kohdistuu tuntuvia leikkauksia, myös vaatimuksia pitää karsia rajulla kädellä.

On mielenkiintoista nähdä, miten uudistuksiin suhtautuu eurooppalainen kauppa, joka kiistatta hyötyy nykyisestä tukijärjestelmästä ja sen takaamista edullisista ostohinnoista. Kaupan näkökulmasta on myös käytännöllistä maksattaa ympäristön ja eläinten hyvinvointia parantavat toimet yhteiskunnalla. Vaihtoehtona on siirtyä malliin, jossa ruoasta maksetaan tuntuvasti enemmän niin, että vapaaehtoisiksi muutettujen kestävyystoimien rahoitus saadaan markkinoilta.