• Demarit palasivat arkeen – Lindtmanin SDP on edelleen vahvasti vasemmalla

    Ay-johtajien lupailema yhteenotto hallituksen kanssa voi saada demarien kenttäväen vauhtiin, mutta ei välttämättä tuo takaisin perussuomalaisiin siirtyneitä äänestäjiä.
    SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman kävi lauantaina Jyväskylän Kauppakadulla tapaamassa kansaa.
    SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman kävi lauantaina Jyväskylän Kauppakadulla tapaamassa kansaa. Kuva: Petteri Kivimäki
    Pääkirjoitus|Politiikka
    4.9.202306:30
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    SDP:ssä alkoi perjantaina Antti Lindtmanin aika. Pitkään paikasta haaveillut Lindtman sai puolueväeltä lopulta lähes yksimielisen tuen. Vastaehdokkaana olleen Krista Kiurun kampanjasta jäi vaikutelma, ettei hän ollut kisassa tosissaan. Sopuisaan puoluekokoukseen tuli kuitenkin särö, kun Lintdman ilmoitti heti valintansa jälkeen ketkä eivät hänen johtamassaan puolueessa kelpaa puoluesihteeriksi.

    Lindtmanin myötä demarit palaavat arkeen. Puheenjohtajakaudellaan kansainväliseksi supertähdeksi noussut Sanna Marin toi SDP:lle uutta nostetta varsinkin nuorempien äänestäjäryhmien parissa. Marinin lyhyeksi jäänyt kausi oli myös täynnä kriisejä ja kohuja. Harva enää muistaa, että Marinista tuli puoluejohtaja ja pääministeri puolivahingossa, kun keskustalaiset kyllästyivät edellisen puoluejohtajan Antti Rinteen suhmurointiin.

    Rinteen ja Marinin kausilla SDP on liikkunut selvästi vasemmalle ja vihreään suuntaan. Lindtmania pidetään maltillisempana poliitikkona. Myös ajan henki vetää puolueita oikealle. Mistään oikeistodemarien paluusta ei puoluekokouksen puheiden perusteella voi kuitenkaan puhua. Talouspolitiikan teemat eivät kokouksessa juuri nousseet esille, eikä demareilta kannata odottaa leikkauslistoja jatkossakaan. SDP:n ja kokoomuksen yhteistyö ei ole todennäköinen vaihtoehto lähitulevaisuudessa.

    Maaseudun ja maakuntien kannalta Lindtmanin näkemykset ovat maltillisia. Hän painottaa metsien taloudellista merkitystä, mutta ei ota kantaa hakkuumääriin. Maatalouspolitiikassa hän kannattaa parlamentaarisen työryhmän näkemyksiä tuottajien neuvotteluaseman parantamisesta. Aika ajoin väläyteltyä maatalousmaan kiinteistöveroa demarit eivät ole ajamassa. Itä-Suomen tukemisessa ja sote-säästöjen arvostelussa Lindtmanin linja on hyvin lähellä keskustaa.

    Sote-säästöjen arvostelussa Lindtmanin linja on hyvin lähellä keskustaa.

    SDP on gallupeissa suosituin puolue, mutta presidentinvaalissa se tuntuu jäävän ehdokkuuttaan panttaavan EU-komissaari Jutta Urpilaisen kanssa sivuraiteelle. Ay-johtajien lupailema yhteenotto hallituksen kanssa voi saada demarien kenttäväen vauhtiin, mutta ei välttämättä tuo takaisin perussuomalaisiin siirtyneitä äänestäjiä. Varovaisella Lindtmanilla riittää jatkossakin tasapainoteltavaa.

    Lisää aiheesta
    • SDP:n tuore puheenjohtaja Antti Lindtman osallistui demarien ulkotapahtumaan Jyväskylän kävelykadulla lauantaina.

      Politiikka | Analyysi: Taloudesta puhuttiin vain vähän SDP:n puoluekokouksessa — Lindtman saa johdettavakseen vahvasti vasemmalle ankkuroituneen työväenpuolueen

      Tilaajalle
    • Krista Kiuru tavoitteli SDP:n puheenjohtajan paikkaa Jyväskylän puoluekokouksessa, mutta hävisi perjantain äänestyksessä kansanedustaja Antti Lindtmanille. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.

      Politiikka | SDP:n puheenjohtajakisan hävinnyt Krista Kiuru haluaa eduskuntaryhmän johtoon

    • Kansanedustaja Aki Lindén osallistuu SDP:n järjestyksessään 47. puoluekokoukseen, joka on parhaillaan käynnissä Jyväskylässä.

      Politiikka | SDP:n Lindén Orpon hallituksen sote-säästöistä: ”Terveyskeskus on vaarassa kadota monesta kunnasta”

    • SDP:n järjestyksessään 47. puoluekokous on parhaillaan käynnissä Jyväskylässä. MT tavoitti paikan päältä haastatteluun maa- ja metsätalousasioihin erikoistuneet kansanedustajat Seppo Eskelisen Joensuusta ja Piritta Rantasen Jämsästä.

      Politiikka | Demariedustaja Eskelinen kritisoi hallitusta Itä-Suomen unohtamisesta — "Huoltovarmuus korostuu SDP:n politiikassa aiempaa enemmän"

    • Moni puoluekokousedustajista tuntui tyrmistyneen tavasta, jolla SDP:n uusi puoluesihteeri valittiin. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.

      Politiikka | "Onhan tämä ollut pitkä puukkojen yö" – SDP:n puoluesihteerivalinta herätti pahennusta kokousväessä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa