• Baltiaa piinaavat vitsaukset voidaan meillä vielä torjua

    Monet ruoantuotantoa uhkaavat riskit ovat torjuttavissa, jos yhteiskunta on valmis tekemään sen eteen töitä. Vähäiseltä harmilta tuntuva virus, tuholainen tai rikkakasvi voi olla tuotannolle iso kustannus.
    Rikkanananhirssiä pellolla. Kuvituskuva.
    Rikkanananhirssiä pellolla. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Pääkirjoitus|Kasvintuotanto
    12.8.202518:30
    Pääkirjoitus
    Juhani Reku

    Viime viikkoina on uutisoitu suomalaista ruoantuotantoa uhkaavista riskeistä. Niistä yksi – afrikkalainen sikarutto eli ASF – on vielä onnistuttu pitämään rajojemme ulkopuolella, toisen – perunasadon tuhoavan koloradonkuoriaisen – asettumista pysyvästi Suomeen pyritään kasvustojen tarkkailulla ja esiintymiä tuhoamalla ehkäisemään.

    Taistelu peltojen kasvustoja valtaavia rikkakasveja vastaan on sitäkin vaikeampaa. Aikanaan ulkomaisen siemenerän mukana Suomeen tuotu hukkakaura on levinnyt maamme pelloille niin laajasti, että tieto saastunnan vakavuudesta on vuosittain merkittynä viljelijätukien hakemukseenkin jokaisen peltolohkon kohdalle.

    Muutama vuosi sitten suomalaisille pelloille alkoi levittäytyä rikkakananhirssi, joka osoittautui nopeasti viheliäiseksi vitsaukseksi: Ruokaviraston sivuilla pari vuotta sitten julkaistussa blogikirjoituksessa siementarkastuksen asiantuntija Sami Markkanen kirjoittaa sen olevan yksi ”pahimmista rikkakasveista, mitä maa päällään kantaa”. ”Vaikea ylittää haitallisuudessa.”

    Luonnehdinnoille on katetta. Erilaisiin kasvuolosuhteisiin sopeutuva kasvi kasvaa tehokkaasti ja tuottaa valtavasti siemeniä. Vaikka kulunut kesä ei ole ollut kasville erityisen suotuisa, aiempien vuosien siemenet säilyvät maassa itämiskykyisinä vuosikausia.

    Lisää aiheesta
    • Jo yhdessäkin rikkakananhirssiyksilössä voi olla valtava määrä siemeniä. Arkistokuva.

      Kasvintuotanto | Rikkakananhirssi piileskelee tänä vuonna matalana kasvustoissa − tällä alueella kasvi on aiheuttanut eniten ongelmia

      Tilaajalle

    Kaiken huipuksi kasvi saattaa käyttää valtaosan kasvupaikkansa typestä. Samalla se erittää maaperään yhdisteitä, jotka ehkäisevät muiden kasvien kasvua.

    Hukkakauran tavoin sen epäillään levinneen Suomeen kylvösiemenen mukana, ympäristönurmien siemenseoksissa. Tätä ei lakikaan pysty estämään: Koska sertifioidussa siemenessä saa olla tietty prosenttiosuus rikkakasveja, Ruokavirastokin pystyy lähinnä esittämään pakkaamoille toiveita puhtaista seoksista. Toinen tehokas leviämisreitti on lintujen ruokintaan myytävät siemenseokset, joiden edessä viranomaiset ovat niin ikään neuvottomia.

    Lisää aiheesta
    • Hilkka Vanhatalo bongaa lintuja ruokintapaikaltaan. Tarjolla olevien siemenseosten turvallisuus huolestuttaa häntä lintujen ruokintakauden ollessa aluillaan.

      Kasvintuotanto | Maailman haitallisimpiin kuuluva rikkakasvi leviää myös lintujen talviruokinnasta – Ruokaviraston kädet ovat sidotut

      Tilaajalle

    Pieni lohtu suomalaisille on se, että monissa muissa maissa rikkakananhirssi on monin verroin suurempi ongelma kuin Suomessa. Esimerkiksi Baltiassa ongelma on äitynyt vaikeaksi. Määrätietoisella työllä pahin sen suhteen on vielä torjuttavissa.

    Lisää aiheesta
    • Rikkakananhirssiä kasvaa myös Suomessa.

      Kasvintuotanto | ATL: Rikkakananhirssi leviää vauhdilla Ruotsissa

    Tiehallinnon aikanaan Suomeen levittämä komealupiini ei sen sijaan ole pelloilla vakava ongelma: tavanomaiset viljelytoimet pitävät sen tehokkaasti kurissa ja vuosien kuluessa jopa taltuttavat. Siitä huolimatta moni viljelijä varmasti tyrmistyi uutisesta, jonka mukaan tieurakoitsijat haluaisivat tuoda lupiinin saastuttamaa maa-aineista peltojen täytteeksi.

    Oikeastaan vain hukkakauran osalta työkalut ongelmien torjumiseen ovat viljelijöiden käsissä. Se on leimallisesti viljelysmaiden kasvi, joka leviää pääasiassa viljelytoimien mukana lohkolta toiselle. Sertifioidussa siemenessä se on ehdottomasti kielletty.

    Muiden uhkien osalta viljelijät ovat valitettavasti muiden armoilla. ASF voi levitä Suomeen tuliaismakkaroiden mukana, koloradonkuoriainen taas voi asettua talvehtimaan puutarhaharrastajan kasvimaalle. Siksi lupiinin levityksen kaltaista ajattelemattomuutta on viljelijän erityisen vaikea ymmärtää samoin kuin sitä, että laki on rikkakananhirssin suhteen voimaton.

    Määrätietoisella työllä pahin on vielä torjuttavissa.

    Viime kädessä viljelijä on myös se, joka kantaa näistä taloudellisen riskin. Vaikka ensimmäiset tämänhetkisen tartunta-aallon ASF-tapauksista todettiinkin Virossa jo kesäkuussa, Virosta Suomeen saapuvat ovat voineet tuoda riskituomisia maahan ilman pelkoa seuraamuksista. Vasta maanantaina Tulli viimein ilmoitti tehostavansa Helsingin satamissa elintarviketuonnin valvontaa.

    Lisää aiheesta
    • Tehostettuun valvontaan osallistuu tullitarkastajien lisäksi myös Tullin ruokakoira Aino.

      Eläintaudit | Viron afrikkalainen sikarutto pitää Suomen varpaillaan – Tulli tehostaa elintarvikkeiden valvontaa Helsingin satamissa

    Viljelijä on velvollinen tukimenetysten uhalla torjumaan vieraslajeja pelloiltaan. Sen sijaan vastavalmistuneitakin tietyömaita komistavat kesäisin uhkeat lupiinikasvustot, eikä tiehallinnolla tai urakoitsijoilla ole velvollisuutta sen leviämistä estää kuin teoriassa.

    Lisää aiheesta
    • Afrikkalainen sikarutto ei tartu muihin eläinlajeihin tai ihmiseen, mutta ne voivat levittää tautia.

      Eläintaudit | Virossa jälleen todettu afrikkalaista sikaruttoa – tilalla 4 500 sikaa

    Artikkelin aiheet
    ruoantuotanto
    kasvituholaiset
    rikkakasvit
    afrikkalainen sikarutto
    Baltia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle