On yksi asia, jota ilman rauhalla on Ukrainalle vähän arvoa − se ymmärretään nyt myös USA:ssa, mutta Saksa haraa vastaan

Berliinistä lokakuun puolivälissä maailmalle levinneet uutiskuvat aiheuttivat ikävää kammiovärinää. Yhdysvaltain, Ranskan, Britannian ja Saksan johtajat istuivat saman pöydän ääreen keskustelemaan Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainassa. Moni kysyi, tasoitettiinko Berliinissä ukrainalaisten päiden yli tietä rauhaan?

Mitä ilmeisimmin pelot olivat ainakin osittain turhia. Ennen muuta neljän suuren kokoontuminen osoitti, että Ukrainan kannalta yhä tukalammaksi muuttuvaan tilanteeseen on etsitty ratkaisua Yhdysvaltain presidentinvaaleista huolimatta ja niiden tuloksesta riippumatta.

Tukala tilanne ei välttämättä tarkoita, että Venäjä olisi lähellä voittoa. Toisaalta mikään ei myöskään viittaa siihen, että presidentti Vladimir Putiniin kohdistuisi kova paine olla jatkamatta viivytyssotaansa.

Eurooppalaisten medioiden siteeraamien diplomaattilähteiden mukaan Ukrainaa tukevassa länsirintamassa pohditaan nyt ensisijaisesti kahta asiaa: mitä pitäisi tehdä, jotta Putin ymmärtää, ettei sotaa kannata pitkittää ja toisaalta, miten Ukrainalle voidaan varmistaa parhaat mahdolliset lähtökohdat mahdollisiin rauhanneuvotteluihin.

Ukrainan edustajat korostavat, että Putinilla ei ole mitään syytä laskea aseita, jos ukrainalaisille ei anneta lupaa iskeä lännen aseistuksella Venäjällä oleviin strategisesti tärkeisiin kohteisiin. Pelkkä lupa iskeä ei tietenkään riitä. Ukrainalle pitää toimittaa viipymättä asejärjestelmiä ja ohjuksia, joilla näitä iskuja voi tehdä.

Ukrainan neuvotteluaseman parantaminen taas kulminoituu siihen, miten maan turvallisuus taataan jatkossa. Presidentti Volodymyr Zelenskyi on antanut ymmärtää, että Ukraina on valmis neuvottelemaan alueluovutuksista, jos se saa selkeän lupauksen Nato-jäsenyyden toteutumisesta.

Saksalainen Frankfurter Allgemeine Sonntagszeitung tietää kertoa, että Ranska ja Britannia olisivat taipuvaisia sallimaan Venäjän puolelle tehtävät iskut ja toimittamaan tarvittavan aseistuksen. Washington on Ukrainan kanssa käytävissä neuvotteluissa viitannut siihen, että jos demokraattien ehdokas Kamala Harris nousee presidentiksi, Yhdysvallat voisi pyörtää aiemman kielteisen kantansa. Saksa sitä vastoin vastustaa edelleen tiukasti.

Sama koskee Nato-jäsenyyteen sitoutumista. Ranska ja Britannia sanovat kyllä, USA on demokraattipresidentin johdolla taipuvainen harkitsemaan, mutta Saksa haraa tiukasti vastaan.

Nato-jäsenyyden takaaminen on haastavaa. Ei vähiten siksi, että puolustusliiton kaikkien jäsenmaiden on siunattava se. Tiettävästi Kiovassa lähdetään vielä siitä, että aloite rauhanratkaisulle, joka pitää sisällään alueluovutukset ja Ukrainan Nato-jäsenyyden, pitäisi tulla Yhdysvalloista.

Kaikille on selvää, että koko paketti murenee, jos Donald Trump palaa Valkoiseen taloon. Juuri tästä syystä Euroopan on syytä toivoa, että Joe Bidenin seuraaja on Kamala Harris.

Samaan aikaan Euroopan mahtivaltioiden pitäisi, USA:n vaalituloksesta riippumatta, koota nopeasti rivinsä ja muodostaa yhtenäinen näkemys siitä, miten Ukrainaa tuetaan, kun se tavoittelee siedettävää rauhaa pian kolme vuotta jatkuneessa sodassa.

Erityisesti Saksan hallituksen pitäisi tiedostaa vastuunsa Ukrainan ja koko Euroopan turvallisuuden varmistamisesta. Nato-jäsenyyden takaamisessa Saksa voi myös toimia historiallisena esimerkkinä. Länsi-Saksasta tuli Naton jäsen toisen maailmansodan jälkeen, vaikka maa oli jaettu kahtia eikä länsi tunnustanut DDR:ää.

Mallin soveltaminen jaettuun Ukrainaan olisi kaikkea muuta kuin yksinkertaista, mutta ei mahdotonta. Suurin epävarmuustekijä on lopulta se, suostuuko Venäjä edes neuvottelemaan ratkaisusta, johon sisältyy Ukrainan Nato-jäsenyys.