Euroopalta on puuttunut strategia, kun Putinin moukaroimaa Ukrainaa on tuettu − nyt se kostautuu

Sanotaan, että meneillään on turvallisuuspolitiikan superviikko. Ukrainaa tukevat ns. Ramstein-maat ja Naton puolustusministerit ovat koolla Brysselissä. Viikonloppuna kireää tilannetta puidaan Münchenin turvallisuuskokouksessa. Siinä samassa, missä Venäjän presidentti Vladimir Putin 2007 linjasi politiikan, jota Ukrainassa nyt toteutetaan.

EU- johtajien viime viikkojen poukkoilun perusteella kokousrumbaa pitää kutsua pikemminkin eurooppalaisen Trump-paniikin superviikoksi. Paniikin ymmärtää, mutta Euroopan johtajat voivat syyttää siitä vain itseään.

Vajaassa neljässä viikossa USA:n 47. presidentti Donald Trump on osoittanut olevansa vaarallisemmin arvaamaton kuin mitä hän oli 2016−2020. Uhkaukset tulleista, Grönlannista, Gazasta tai Ukrainasta eivät näytä jäävän pelkiksi uhkauksiksi.

Lojaalin lähipiirin ympäröimä Trump on valmistautunut toiseen virkakauteensa hyvin. Hän pystyy muuttamaan päättömimmätkin ideansa häikäilemättömiksi teoiksi.

Tämä on näkynyt muiden muassa siinä, miten Trump on vienyt eteenpäin heittojaan Gazaan nousevasta Lähi-idän Rivierasta. Myös tulliruoska on lävähdellyt kirvelevästi.

Eurooppa on yrittänyt reagoida sekä päättäväisesti että rakentavasti. Valitettavasti reaktiot ovat paljastaneet, miten epäyhtenäinen ja voimaton EU-rintama on.

Münchenissä päähuomioon varastaa taas kerran Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Varapresidentti J.D. Vancen johtaman USA:n delegaation odotetaan selventävän, miten Trump käytännössä aikoo lunastaa lupauksensa Ukrainan sodan lopettamisesta.

Valitettavan moni asia viittaa siihen, että Venäjän kolme vuotta kestänyt hyökkäyssota etenee kohti epämiellyttävää loppuratkaisua. Kuluneen viikon keskiviikkona Trump ja Putin sopivat puhelimessa Ukrainaa koskevien neuvottelujen aloittamisesta ja tulevista tapaamisista.

Euroopan kohtalo on näin luisumassa vaarallisesti pois eurooppalaisten käsistä. Siihen on ainakin kaksi syytä.

Ensinnäkin Euroopalla ei ole ollut selvää strategiaa siitä, miten Venäjän hyökkäystä torjuvaa Ukrainaa pitää tukea ja mihin tällä tuella pyritään. Ja toiseksi Eurooppa ei ole pitänyt riittävästi huolta taloudellisesta ja teknologisesta kilpailukyvystään. Nyt tämä kaikki kostautuu.

Sodan siedettävä loppuratkaisu edellyttäisi, että Eurooppa lisää Ukrainan sotilaallista tukemista ja eristää Venäjän mahdollisimman tehokkaasti. Tämä tuskin enää onnistuu. Suurten EU-maiden taloudet ovat kuralla ja sotilaallisen tuen lisäämistä on yhä vaikeampi perustella äänestäjille.

Lisäksi EU-maiden pitäisi pystyä takaamaan Ukrainan turvallisuus, kun taistelut ovat tauonneet. USA:lta turvatakuita on turha odottaa ja Nato-jäsenyydestä Ukrainan on turha haaveilla.

Vaikka poliittista tahtoa eurooppalaisilta ehkä löytyisi, taloudelliset ja sotilaalliset valmiudet puuttuvat. Riittävän suurta ja iskukykyistä rauhanturvajoukkoa ei esimerkiksi saada kasaan vielä pitkään aikaan, jos ylipäätään saadaan.

Osa EU-johtajista lähtee siitä, että Trumpille pitäisi tarjota ”diiliä”, jolla varmistetaan Yhdysvaltain turvatakuut Ukrainalle ja koko Euroopalle. Se tarkoittaisi muiden muassa, että EU-maat ostavat selvästi nykyistä enemmän aseita ja energiaa USA:lta.

Myös tähän EU:n rivit ovat liian hajanaiset. Ranska keskittäisi asehankinnat Eurooppaan. Puola korostaa tärkeimmän Nato-liittolaisen USA:n pehmittämistä. Saksan kanta on jotain tältä väliltä.

Pahinta mitä EU-johtajat voivat eurooppalaisen Trump-paniikin superviikolla ja sen jälkeen tehdä, on keskittyä Trumpin öykkäröinnin julkiseen kauhistelemiseen.

Sen sijaan − Trumpista riippumatta − pitäisi pikavauhtia tehdä kaikkea sitä, mikä viime vuosina ja vuosikymmeninä on taloudessa ja puolustuksessa jätetty tekemättä. Valitettavasti se tuntuu nyt olevan liikaa kaikille jo ennen kuin on päästy edes alkuun.