• Kilpailussa etsitään ideoita silakan hyödyntämiseen: Inspiraatiota ammennetaan maailman ruokakulttuureista

    Kilpailussa kehitetään tuotteita teollisuuden hävikkiraaka-aineista. Tänä vuonna kilpailun päätähti on silakka, jota löytyy suomalaisten lautasilta harmillisen vähän.
    Silakka halutaan tuoda yhä näkyvämmin suomalaisten lautasille.
    Silakka halutaan tuoda yhä näkyvämmin suomalaisten lautasille. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka|Ruoka
    16.11.202415:01
    Janiko Kemppi

    Syötävän hyvää -tuotekehityskilpailu järjestetään Uudessakaupungissa tämän syksyn aikana ja ohjelma julkaistaan keväällä.

    Syötävän hyvää on osa elinkeinokalatalouden kehittäjä Lännen Kalaleaderin ja Ukipolis Oy:n Kalavoima ruokakulttuurissa -hanketta, joka kannustaa suomalaisia syömään nykyistä enemmän vajaasti hyödynnettyjä kaloja, kuten silakkaa.

    Aihe onkin tärkeä, sillä silakan kulutusta lisäämällä ihmisravintona voidaan hävikin vähentämisen lisäksi muun muassa pienentää ruoan ilmastovaikutuksia, parantaa Itämeren hyvinvointia, lisätä suomalaisen ruoantuotannon omavaraisuutta ja tukea paikallisia kalastajia.

    Itämeren runsaasta silakkakannasta huolimatta suomalaiset kuluttavat silakkaa vain noin 430 grammaa henkeä kohden vuodessa. Samaan aikaan Ukipolis muistuttaa, että 80 prosenttia ihmisravinnoksi käytetystä kalasta on tuontikalaa ja 80 prosenttia kotimaisesta silakkasaaliista menee rehuteollisuuden käyttöön sen sijaan, että sitä hyödynnettäisiin ihmisravintona.

    Kilpailuun osallistuvien joukkueet koostuvat eri puolilta maailmaa kotoisin olevista ruoka-asiantuntijoista. Joukkueiden tehtävänä on kehittää silakasta uudenlaisia tuotteita, joihin ammennetaan inspiraatiota maailman eri ruokakulttuureista.

    Kilpailun voittanut tuote pääsee jatkokehitykseen. Tavoitteena on tuoda markkinavalmis tuote myyntiin ympäri Suomea ja siten lisätä vajaasti hyödynnettyjen kalojen käyttöä pysyvästi.

    ”Syötävän hyvää ammentaa monikulttuurisuudesta uutta näkökulmaa suomalaisiin raaka-aineisiin. Eri maiden ja kulttuurien asiantuntijat ovat jo näyttäneet pystyvänsä ideoimaan tehokkaita tapoja hyödyntää niin sanottuja vajaasti hyödynnettyjä kaloja ja luoneet niistä menestyksekkäitä ruokatuotteita”, kilpailun juontaja, Ukipolis Oy:n projektipäällikkö ja elintarvikealan monitoimimies Granger Simmons kertoo.

    Simmonsin mukaan kilpailijoiden näkemys, asiantuntemus, makumaailmat ja ymmärrys suomalaisesta kulttuurista auttavat kehittämään uusia ja innovatiivisia tuotteita Suomen markkinoille.

    ”Se puolestaan lisää vajaasti hyödynnettyjen kalojen kulutusta ja kannustaa jatkossakin uusien tuotteiden kehittämiseen näistä kaloista”, Simmons toteaa.

    Kilpailun voittajan ratkaisevat tuomariston ja kuluttajapaneelin äänet. Joukkueiden mentorina toimii vuoden 2024 Masterchef Suomi -voittaja Marita Frimodig.

    Lisää aiheesta
    • Tampereen Laukontorin kalamarkkinoilla käy tuhansia kävijöitä kaksi kertaa vuodessa.

      Ruoka | Video: Näin näppärästi muikku perataan saksilla ja samalla lypsetään mäti

    • Saalis koostui pääosin avomereltä troolilla pyydetystä silakasta, jonka saalis pysyi edellisen vuoden tasolla.

      Kalastus | Silakan ja kilohailin tuottajahinnan kasvu kiritti merialueen kaupallisen kalansaaliin arvon lähes 38 miljoonaan euroon

    • Lohi on hyvää ja terveellistä, kuten kalaruoka yleensäkin.

      Ruoka | Tämä tekee lohesta ja kalasta terveellistä ravintoa – tutkijat selvittivät, miten lohessa olevat yhdisteet vaikuttavat meihin

    • Markku ja Paavo Törrönen ovat perheyrityksenä poikkeuksellisia alalla, sillä sukupolvien ketju on nykyaikana harvinaisuus ammattikalastajien keskuudessa.

      Kalastus | Ammattikalastajia haastavat ikääntymisen lisäksi suojelutoimet, tuulivoima ja keskusliikkeet – kotimaiselle kalalle riittää silti kysyntää

      Tilaajalle
    • Kalan syöntiä tahdotaan lisätä Suomessa korkeinta poliittista johtoa myöten. Kotimaisen kalan edistämiseksi tehdäänkin töitä. Vaikka tuloksia näkyy, edistys kulje suunnitelmien viitoittamaa vauhtia.

      Elintarviketeollisuus | Juhlapuheissa kehutaan kotimaista silakkaa, mutta ruokalistalle päätyy tonnikalaa: ”Päättäjien linjaukset siirtyvät tahmeasti käytäntöön”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    silakka
    tuotekehityskilpailu
    kestävä ruoka
    kalastus
    Uusikaupunki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle