

Koillismaan eli Kuusamon, Posion ja Taivalkosken vetovoima pohjautuu luontoon, turvallisuuteen ja rauhaan.
”Muuttajat usein kertovat, että kiireettömyys on tullut mukaan elämään. Aivoissa on vähemmän ruuhkaa” viestintä- ja markkinointipäällikkö Laura Kilpijärvi Koillis-Suomen kehittämisyhtiö Naturpolis Oy:stä kertoo.
Hän on keskustellut alueelle muuttaneiden kanssa, joista moni tavoittelee leppoisampaa elämää.
Useat heistä tekevät etätöitä, mikä edellyttää, että yhteydet pelaavat. Kuusamon kaupunki tarjoaa myös maksuttomia työtiloja.
Tärkeää on myös se, että paikallisessa terveyskeskuksessa on valmiudet hoitaa monipaikkaisia ja matkailijoita.
Kuusamon alueella on enemmän työpaikkoja kuin työllisiä.
Kesäkuussa Kuusamon työttömyysaste oli 11 prosenttia eli liki sama kuin koko maassa.
Alueella iso työllistäjä on luonnollisestikin matkailu-, majoitus- ja ravitsemusala, joka pitää sisällään paljon sesonkityötä. Kilpijärven mukaan kausityöntekijöiden joukkoon mahtuu kaikenikäisiä. Esimerkiksi hiihtohissejä käyttämään ja laskijoita avustamaan tulee eläkeläisiäkin.
Työvoimaa tarvitaan myös sosiaali- ja terveysalalle sekä rakentamiseen. Lisäksi bio- ja kiertotalousalue Kuubio vetää uusia yrityksiä.
Asiantuntijatehtäviä on tarjolla vähemmän, mutta moni tekee niitä etänä.
Kaikkiaan Kuusamon alueella on enemmän työpaikkoja kuin työllisiä.
Paikkakunnalle muuttavilla on varaa valita omistusasunnoista. Sen sijaan vuokrataloista on pulaa etenkin Rukan ympärillä. Tilanteen helpottamiseksi sesonkityöntekijöille on rakenteilla rivitalo.
Moni ymmärrettävästi haluaa ensin vuokrata ennen kuin päätös pysyvästä asettumisesta syntyy.
”Keskustassa on enempi vapaita asuntoja, mutta ne ovat osin vanhoja, eivätkä välttämättä vastaa nykytarpeisiin. Toivotaan, että myös yksityiset rakentajat innostuvat investoimaan alueelle.”
Kilpijärvi kertoo, että Kuusamon kaupunkikeskustan ilmettä on piristetty uudistamalla pääkatua ja avaamalla tapahtumatori, jossa järjestetään iltatoreja kesäisin.
Syksyllä tienoota elävöittää villiruokajuhla. Kaupunkiin on myös avautunut ranskalainen kahvila, joka houkuttelee kävijöitä.
Kuusamon väkiluvun ennakoidaan laskevan liki 9 prosentilla vuoteen 2040 mennessä.
Koronaikaan Kuusamosta tuli muuttovoittoinen, mutta sen jälkeen on syntynyt taas hienoista muuttotappiota. Väestön ikääntyminen ja luonnollinen poistuma pienentää myös asukaslukua.
Asukkaita Kuusamossa on hieman alle 15 000, mutta syntyvien määrä on nousussa. Monipaikkaiset eivät näy tilastossa.
Kuusamon väkiluvun ennakoidaan laskevan liki 9 prosentilla vuoteen 2040 mennessä. Määrä on hieman enemmän kuin vastaavankokoisissa kunnissa keskimääräin.
Kilpijärvi tiivistää ydinkysymyksen: ”Miten ihmiset työllistettäisiin ympärivuotisesti ja saataisiin vähäksi aikaa tulleet jäämään?”
Nuorten opintojen perässä muuttaa kokonaisia perheitä.
Koillismaalla on tarjolla lukioita ja toisen asteen opintoja.
Vuokatin ja Rukan urheiluakatemia vetää opiskelijoita muualtakin alppi- ja lumilajien pariin. Nuorten opintojen perässä muuttaa kokonaisia perheitä.
Valtakunnallisesti tunnettuja ovat myös Koillismaan aikuiskoulutus oy:n eräopasopinnot ja Kuusamon opiston valokuvauslinja.
Korkeamman asteen opintoihin paikalliset nuoret lähtevät muualle.
Kuusamo maksaa syntyneistä vauvoista 350 euron kertaluontoisen kannustimen ja Taivalkoski 500 euroa, kun vauva jää kirjoille alueelle. Posion vauvaraha vie niistä voiton ollen 2 000 euroa.
Muuttajille kaupunki tarjoaa asettautumispalveluita. Tukea on saatavilla muun muassa opintoihin ja töiden etsimiseen.
Kuusamon tunnuslause kuuluu Rakkaudesta luontoon. Siihen arvopohjaan muuttajien toivotaan samaistuvan. Jottei iskulause jää pelkäksi sanahelinäksi, kaupunki on mukana erilaisissa luontohankkeissa, kuten alkukesästä vapautetun Kuusinkijoen ennallistamisessa.