
Maaseudulle tulisi sodan uhatessa merkittävissä määrin ihmisiä, sillä siellä on tilaa ja tyhjänä olevaa rakennuskantaa, arvioi sotilasprofessori, eversti evp. Mika Hyytiäinen.
Kylmän sodan aikaan suunniteltiin, että helsinkiläiset evakuoitaisiin Keski-Suomeen ja Jyväskylä olisi heidän keskuspaikkansa.
”Sellaisesta on tietääkseni luovuttu.”
Suomalaiset tuntevat viime sotien tarinat, joissa pakoon lähdettiin tykinjymyn jo kuuluessa. Vähemmälle huomiolle on Hyytiäisen mukaan jäänyt se, että monessa paikassa evakuoinnit tehtiin systemaattisesti ja järjestelmällisesti.
”Maanviljelijät ja alan työntekijät ovat töissä.” Mika Hyytiäinen
Hyytiäisestä maatalouden tuotantopanosten siirtämistä olisi syytä miettiä, ettei mitään mene hukkaan.
”Ukraina on hyvä esimerkki. Siellä on tuhottu paljon maatalouskoneita, mutta kaikki sotatoimialueilta siirretyt koneet ovat töissä. Maanviljelijät ja alan työntekijät ovat töissä.”
Ukrainassa noin puolet sodan taloudellisista maatalousinfran tappioista liittyy maatalouskoneiden menettämiseen, Kiova School of Economicsin raportti kertoo.
Maatalouden tuotantopanoksia oli tämän vuoden alkuun mennessä tuhoutunut 10,3 miljardilla dollarilla. Niistä noin 57 prosenttia eli 5,8 miljardia dollaria oli erilaisia koneita.
Pelloille tulee erilaisia kuorma-ammuksia ja jopa miinoja.
Ukrainassa sota liikkuu tällä hetkellä hyvin hitaasti, Hyytiäinen arvioi joulukuun toisella viikolla.
Pelloille tulee erilaisia kuorma-ammuksia ja jopa miinoja. ”Tuotantopanoksia ei kannata jättää odottamaan vaan siirtää paikkaan, missä niitä voidaan käyttää.”
Tämän vuoden alussa Ukrainan maatalousmaasta 36 prosenttia oli ukrainalaisarvion mukaan käyttökelvotonta sodan takia.
Kasvukaudella tilat punnitsevat, uskalletaanko peltotöitä tehdä. ”Isot tilat tekevät koko ajan riskianalyysejä. Agribisnestä yritetään ylläpitää, jotta valtio saa tuloja.”