

Uudessa turvallisuustilanteessa Suomen länsirannikon satamat ja niihin liittyvät väylät ovat kriittisen tärkeitä valtasuonia. Vain niiden kautta riittävä ase- ja miehistöapu voidaan konfliktissa saada perille.
”Tarvitsemme nykyistä parempia teitä, rajoja, satamia, siltoja ja tietoliikenneyhteyksiä”, sanoo 2. logistiikkarykmentin esikuntapäällikkö, komentaja Heikki Rahikainen.
Pohjalaismaakuntien Liikennepäivässä 9. lokakuuta puhunut Rahikainen korostaa meriliikenteen merkitystä sotilaallisessa huoltovarmuudessa.
"Suomi on käytännössä saari, joka on nyt pahasti eristyksissä itään päin. Mikään kumipyörä- tai rautatievaunujen määrä ei korvaa sitä tehokkuutta, mikä tulee satamiin. Se on jopa 97 prosenttia yhteiskunnan tarpeista", Rahikainen sanoo.
Pohjanlahden ja Perämeren satamien merkitys kasvaa, jos Suomenlahti sulkeutuisi. Rahikaisen mukaan nyt pitää katsoa koko Pohjolaa ja Tanskan salmia, kun puhutaan sotilasliikkuvuuden kehittämisestä.
"Nato tietää tarpeet, mutta EU:n ovet ovat niin paksut, ettei sinne huuto kuulu. Koko logistiikka pitää ottaa mukaan, ja Nato suunnittelee sitä. Vain EU:lla on siihen rahaa.”
”Jos Kaskinen tarvitsee tuplaradan, tehdään se sitten omalla rahalla, ellei EU:sta sitä saada."

Miten materiaali liikkuu satamien nostureiden ja roro-ramppien jälkeen eteenpäin?
Juna voi kuljettaa jopa 80 tonnia painavia panssarivaunuja, kun taas kumipyöräliikenteen lavetit loppuvat äkkiä kesken tarvittavaan volyymiin nähden, Rahikainen arvioi.
Rahikaisen mukaan nyt tarvitaan toimia, joilla satamista saadaan raideyhteydet Kaakonkulmalle, Oulu–Kainuu-linjalle ja Lappiin amerikkalaista raskasta prikaatia varten.
Jos joukkoja mobilisoidaan isolla logistiikalla sisään, pitää Nato-linjauksen mukaan satamien olla riittävän suuria ja monipuolisia varustelultaan. Lisäksi niiden lähellä olisi suotavaa olla lentokenttiä.
”Kyllä, avustusjoukot saapuvat Atlantin takaa, eivät välttämättä lähempää. Saadaanko Lapissa Yhdysvaltain joukot perille heittämällä? Narvikin satamaa laajennetaan jo sotilastarpeita huomioiden, mutta sieltä lähtee vain yksi raide Kiirunan kautta Tornioon.”
”On turha uskoa, että sieltä tulisi noin vain perille kymmenientuhansien sotilaiden ajoneuvokolonna. Siihen tarvitaan läntisiä satamia.”
”Yksi hyvä väylä riittää, kunhan kantavuus ja suunnat on huomioitu."
Puolustusvoimat kartoittaa ja analysoi Huoltovarmuuskeskuksen kanssa kaikki Suomen satamat ja niiden käytettävyyden erilaisiin toimintoihin poikkeusoloissa.
Sotilaallisen toiminnan ulottuvuus on kartoituksessa silti vain pieni osa. Kyse on nimenomaan materiaalivirtojen keskeytymättömyydestä poikkeusoloissa.
Rahikaisen mukaan sotilaille tämä tarkoittaa käytännössä tiestön riittävää kantavuutta.
”80 tonnin vaunu ja rekka eivät voi ajaa mistä tahansa, ja sivuteitäkin tarvitaan. Kenttäarmeija perustuu reserviin, jota ei voida perustaa, jos materiaalia ei saada perille.”
Tähän tarvitaan laadukas tieverkosto. Vain silloin ruokaa, vettä ja ammuksia saadaan kuljetettua valtavia määriä etulinjaan.
”Sodankäynti on logistiikkaa, jonka Caesar aikoinaan aloitti ja jonka Napoleon palautti kunniaan. Yksi hyvä väylä riittää, kunhan kantavuus ja kaikki suunnat on huomioitu."
Huoltovarmuuslakia ollaan parhaillaan uudistamassa Suomessa ja koko EU:n alueella.
Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Janne Känkänen korosti kuljetusten tärkeyttä Ylen Ykkösaamussa viime torstaina.
”Kriittisen logistiikan on toimittava riittävällä tasolla myös kaikkein ikävimmässä tilanteessa, jopa sotatilanteessa”, Känkäinen muistutti.

”Puhutaan miljoonista, kun pitäisi puhua miljardeista.”
Europarlamentaarikko Pekka Toveri (kok.) peräsi strategista ketteryyttä MT:n kolumnissaan viime kesänä (mt.fi 9.7.).
”EU olisi valmis investoimaan Suomeen, mutta vain, jos Suomelta löytyy kunnianhimoisia, valmiita suunnitelmia. Nyt visio puuttuu. Puhutaan miljoonista, kun pitäisi puhua miljardeista”, Toveri kirjoitti.
Tähän tarvitaan Toverin mukaan kansallinen strategia: koko rataverkko eurooppalaiseksi, Itä-Suomen ja Pohjoisen yhteyksien parantaminen, Eurooppa-tunneli, Merenkurkun silta, jopa yhteydet Ahvenanmaan kautta Ruotsiin.
”Strategian toteuttaminen vie aikaa ja rahaa, mutta vaikuttamisen hetki on nyt. EU:n monivuotiseen rahoituskehykseen vaikutetaan paraikaa, ei kahden vuoden kuluttua.”
Toverin mukaan Suomen tulee toimia ripeästi, koska ”sotilasliikkuvuuden kehittäminen tuo turvaa, vauhdittaa taloutta ja elävöittää harvaan asuttuja alueita”.