
Saimaannorppien ja petolintujen pesät eivät ole julkista tietoa, mutta ne pitää ottaa rakentamisessa huomioon. Luonnonsuojelulaki velvoittaa jokaista.
Maanomistaja voi nyt rikkoa lakia tietämättään, kertoo luonnonsuojeluasiantuntija Arto Ustinov Lupa- ja valvontavirastosta.
Vuoden 2025 alussa voimaan tulleen rakentamislain myötä alle 30 neliömetrin piharakennusten rakentaminen vapautettiin rakennusluvasta. Kuntien ja Lupa- ja valvontaviraston viranomaiset eivät välttämättä saa tietoa uusista rakennushankkeista.
Aiemmin rakennuspaikan ensimmäinen rakennus vaatii rakennusluvan.
”Ihmisten odotetaan olevan valveutuneita”, kertoo Ustinov.
”Hankaluutena on nyt se, että ihmiset ovat kokeneet, että he voivat tehdä maillaan mitä vain.”
Kunnan rakennusvalvontaan kannattaa Ustinovin mukaan olla yhteydessä matalalla kynnyksellä. He pääsevät katsomaan esimerkiksi lajitietoja tietokannasta, johon kaikilla ei ole pääsyä.
Tietämättömyyteen vetoaminen ei Ustinovin mukaan auta. Jossain päin Suomea rakenteilla ollutta mökkiä on esitetty purettavaksi, kun se on aloitettu väärään paikkaan.
Rakentamislaki edellyttää, että rakentaja selvittää asioita itse ennen kuin käy rakentamaan.
”Hankaluutena on nyt se, että ihmiset ovat kokeneet, että he voivat tehdä maillaan mitä vain.”
Saimaannorppa ja petolinnut ovat pesimä- ja pienpoikasaikaan herkkiä häiriölle.