
Tulevina vuosina Kela-kyytien kustannukset hyvin todennäköisesti kasvavat samaan aikaan, kun hyvinvointialueet sulkevat terveyskeskuksia ja supistavat muitakin palveluita. Kehitys on silti luultavasti erilaista kuin moni saattaa kuvitella.
Kelan erikoistutkija Päivi Tillman kertoo, että Kelassa ei ole tehty tarkkaa euromääräistä tai prosentuaalista arviota siitä, miten Kela-kyytien kustannukset kehittyvät tulevaisuudessa, kun hyvinvointialueet säästävät.
Tillmanin mukaan on kuitenkin hyvin todennäköistä, että kustannukset nousevat tulevaisuudessa. Tätä selittää etenkin se, että ikääntyneiden määrä kasvaa. Lisäksi entistä huonokuntoisemmat vanhukset asuvat kotona, ja se taas lisää kyytien tarvetta, koska vanhukset tarvitsevat sairaanhoitoa entistä enemmän.
Kela-korvauksen piiriin voi tulla uusia matkoja, koska toimipisteiden lakkautusten myötä yhä useamman täytyy valita esimerkiksi kävelemisen sijaan Kela-taksi. Tillman ennakoikin, että Kelan korvaamien matkojen määrä kasvaa tulevaisuudessa.
Jos aiemmin on käyttänyt julkisia, voi toimipisteen siirtyminen toiseen paikkaan tarkoittaa sitä, että ainoaksi vaihtoehdoksi jää Kela-taksin tilaaminen, kun julkisella liikenteellä ei enää pääse liikkumaan. Näin voi käydä etenkin pienillä paikkakunnilla.
Toisaalta sekä etäpalveluiden että kotiin vietävien palveluiden yleistyminen tarkoittaisi käytännössä Kela-kyytien käytön vähenemistä.
”On hankala etukäteen arvioida, mikä yhteisvaikutus näistä oikein on”, Tillman pohtii.

Tutkimusten mukaan palveluiden kysyntä heikkenee sitä enemmän, mitä kauempana ne ovat asiakkaasta. Lähimmän terveyskeskuksen siirtyminen voi siis johtaa siihen, etteivät tietyllä alueella asuvat enää käykään siellä entiseen malliin. Samalla Kela-kyytien tarve tällaisella alueella vähenee.
Joissain toimipisteissä aukioloaikoja supistetaan, ja myös se voi vaikuttaa halukkuuteen asioida juuri siellä.
Kun terveydenhuollon toimipiste suljetaan, voi matkan pituus moninkertaistua. Aiemmin kävellen taittunut matka voi kasvaa niin pitkäksi, että matkalle on tilattava taksi.
”Tässä yhtälössä on kauhean monta näitä erilaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat keskenään vähän eri suuntiinkin”, Tillman avaa kustannusten kasvun arvioinnin vaikeutta.
Muutos ei silti välttämättä ole niin suuri, mitä moni saattaa kuvitella. Tillman painottaa, että vaikka toimipisteiden sulkemisia on suunniteltu, valtaosa niistä pysyy ennallaan ja vain pieni osuus kaikista suljetaan.
”Vaikka toimipisteitä lopetetaankin paljon, isossa kuvassa niitä lopetetaan pieni osuus kaikista”, hän korostaa.
Tillman nostaa esiin myös sen, että terveydenhuoltoa on keskitetty myös aiemmin, eikä se ole pahemmin näkynyt Kela-kyytien kustannuksissa.
”Se ei kuitenkaan isossa kuvassa niin suoraan heijastu”, hän pohtii.

”On hankala etukäteen arvioida, mikä yhteisvaikutus oikein on.”