• Lapin Kansa: Matkapuhelinverkko ei ole toiminut lappilaiskylässä kuukauteen ‒ ”Asiakaspalvelussa on kyseenalaistettu asia ja vähätelty vikaa”

    Mirva Lindström ihmettelee korjaustöiden hitautta. Hän vertaa tilannetta siihen, jos puhelinverkko ei toimisi esimerkiksi pääkaupungissa.
    Verkkoyhteysongelmia on ilmennyt Suomessa laajasti viime kuukausina erityisesti sen jälkeen, kun 3G-verkot ajettiin alas teleoperaattoreiden toimesta. Kuvituskuva.
    Verkkoyhteysongelmia on ilmennyt Suomessa laajasti viime kuukausina erityisesti sen jälkeen, kun 3G-verkot ajettiin alas teleoperaattoreiden toimesta. Kuvituskuva. Kuva: Lari Lievonen, Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Politiikka
    20.1.202518:11
    Jukka Koivula

    Sanomalehti Lapin Kansa uutisoi, että Kallon kylässä Kittilässä on eletty kuukauden ajan ilman toimivaa matkapuhelinverkkoa.

    Kylän alueella on 139 taloutta. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Mirva Lindström laskee, että vika koskee 50–60 taloutta. Hänen mukaansa vika huomattiin 23. joulukuuta.

    Asukkaat ovat olleet viime viikkoina aktiivisesti yhteydessä Teliaan, mutta operaattorilta saadut vastaukset eivät tyydytä. Operaattorin arvelut vian syystä sekä lupaukset korjausaikataulusta ovat olleet hyvin vaihtelevia.

    ”Asiakaspalvelussa on esimerkiksi kyseenalaistettu asia ja vähätelty vikaa, koska olemme pystyneet soittamaan sinne”, Lindström kertoo.

    Muutama vuosi sitten kylälle rakennettiin valokuituverkko, joten osalla kyläläisistä soitot onnistuvat nettiyhteyden kautta.

    ”Puhelinverkon kautta puhelut eivät kuulu. Myös turvapuhelimien kuuluvuus on matkapuhelinverkon varassa, joten olemme asiasta todella huolissamme”, Lindström sanoo.

    Linjan mykkyys ei koske koko Kallon kylää. Osassa kylää puhelin kuuluu, kun yhteys tulee suoraan Ylläksen mastosta Kolarista.

    ”Puhelinverkon kautta puhelut eivät kuulu. Myös turvapuhelimien kuuluvuus on matkapuhelinverkon varassa, joten olemme asiasta todella huolissamme.” Mirva Lindström

    Telian viestintäasiantuntija Timo Launonen kommentoi asiaa Lapin kansalle. Hänen mukaansa vian syy on laiterikossa Ylläksen mastossa. Sen vuoksi Kallon kylällä olevan tukiaseman siirtoyhteys ei toimi kunnolla.

    Yhteys saatiin Launosen mukaan osittain toimintaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Hetkellisiä häiriöitä yhteyksissä voi silti olla.

    ”Asentajat käyvät vaihtamassa rikkoutunutta laitteistoa mahdollisimman pian, jotta yhteydet saadaan palautettua normaaliksi.”

    Ylläksen maston laiterikko aiheutui hänen mukaansa putoavasta jäästä ja lumesta.

    Telia paikansi vian Ylläkselle Launosen mukaan 25. joulukuuta. Samana päivän iltana asentaja kävi mastolla, mutta masto oli niin luminen ja jäinen, ettei asentaja voinut sinne kiivetä.

    ”Tilanne on pitkittynyt, koska Ylläksen mastoon ei voitu kiivetä sääolosuhteista johtuen”, Launonen toteaa Lapin Kansalle.

    ”Annettaisiinko Helsingissä yhteyksien olla poikki viikkoja?” Mirva Lindström

    Lindström ihmettelee korjaustöiden hitautta. Hän vertaa tilannetta siihen, jos puhelinverkko ei toimisi esimerkiksi pääkaupungissa.

    ”Annettaisiinko Helsingissä yhteyksien olla poikki viikkoja?”

    Operaattori on Lindströmin mukaan suhtautunut nihkeästi myös kallolaisten korvaushakemuksiin.

    ”Asiakaspalvelusta on osalle sanottu, että korvausta ei saa, kun vikailmoitusta ei ole tehty ajoissa.”

    Lapin Kansa: "An­net­tai­siin­ko Hel­sin­gis­sä yh­teyk­sien olla poikki viik­ko­ja?" – pu­he­li­met eivät ole kuu­lu­neet kuu­kau­teen Kallon ky­läs­sä, Telia lupaa korjata pian

    Lisää aiheesta
    • Katve on, totesi operaattorin tekninen asiantuntija ja myönsi, ettei mitään ole tehtävissä.

      Tekniikka | Teleoperaattori saa myydä asiakkaalle olematonta tuotetta – kuluttajaviranomainen ei korvaansa lotkauta

    • Suomessa verkkoyhteydet ovat maaseudulla huomattavan paljon vaatimattomampia kuin kaupunkialueilla.

      Politiikka | Nyt puhuu Traficomin ylijohtaja: ”On selvää, että yhteydet ovat paikoin heikentyneet 3G:n alasajon myötä”

      Tilaajalle
    • Yrittäjä Janne Knuutinen kehittää heikkojen verkkoyhteyksien alueille räätälöityjä 4G-reitittimiä. Hän on saanut runsaasti yhteydenottoja metsästäjiltä, joilla on ollut maastossa ongelmia kartta-aplikaatioiden käytössä. Kuvituskuva.

      Politiikka | Oululainen startup-yrittäjä kehittää 4G-reitittimiä heikkojen yhteyksien alueille ‒ ”Yhteydet ovat huonontuneet selvästi puolen vuoden aikana”

      Tilaajalle
    • Kuvakaappauksia MT:n lukijoiden joulukuussa 2024 tekemistä netin nopeusmittauksista.

      Yhteiskunta | MT:n lukijat testasivat netin nopeuksia: 11 mittausta alitti lakisääteisen minimitason ‒ ”Asioiden hoito on välillä mahdotonta”

      Tilaajalle
    • Verkkoyhteyksissä Suomen eri osissa on havaittu olevan suuria eroja, mutta teleoperaattoreiden mukaan laajamittaisia yhteysongelmia ei ilmene.

      Yhteiskunta | Teleoperaattorit eivät tunnista laajamittaista yhteysongelmaa – ”Toki paikallisia haastavia kohtia voi olla”

    • Rantasalmen kunta ja Etelä-Savon hyvinvointialue ovat valittaneet Traficomille puutteellisista tietoliikenneyhteyksistä. Traficom on tehnyt alueella mittauksia ja niitä jatketaan.

      Yhteiskunta | Kunta ja hyvinvointialue valittivat surkeista yhteyksistä Traficomille ‒ Rantasalmella alue, jossa yhteydet olivat alle yleispalveluvelvoitteen minimin

      Tilaajalle
    • Itärajan tuntumassa Ruokolahden Lassilassa ongelmat viestien ja puhelujen kulkemisessa vaativat usein siirtymistä ulos, kertovat Outi Räikkönen (vas.) ja Tea Usvasuo.

      Yhteiskunta | Outi joutui kotoaan auton rattiin löytääkseen paikan, jossa verkkoyhteys riittäisi etälääkärin vastaanottoon – silti yhteys katkesi monta kertaa

      Tilaajalle
    • MT:n toimittajat mittasivat Traficomin bittimittari.fi-aplikaatiolla netin nopeuksia loka- ja marraskuussa eri puolilla maata. Kuvassa MT:n käyttämä kuvaaja Petteri Kivimäki tekee mittausta Viitasaarella.

      Yhteiskunta | MT mittasi surkeita verkkoyhteyksiä eri puolilla Suomea – kahdessa maakunnassa laahataan lakisääteisen minimitason alla

    • Etenkin haja-asutusalueilla on kesästä lähtien kärsitty pätkivistä puheluista. Ministeri Lulu Ranne sanoo, ettei viraston mittauksissa ole havaittu mitään yleisiä ongelmia.

      Tekniikka | Netti- ja puhelinyhteydet eivät ole heikentyneet, vakuuttaa ministeri Lulu Ranne Ylelle: Verkkojen peitto ”erinomainen”

    • Viitasaarelainen Jussi Palo (kuvassa oikealla) kertoo netti- ja puhelinyhteyksien heikentyneen Suovanlahdella rajusti sen jälkeen, kun 3G-verkko katosi. Syyskuun alussa Timo Pasanen oli apuna nostamassa kiviä Palon vuokrapellosta.

      Yhteiskunta | 3G-verkon alasajo on romahduttanut yhteyksiä maaseudulla – ”Haluaisin jatkaa yritystoimintaa, mutta netin on pakko alkaa pelata”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    matkapuhelinverkko
    Telia
    Kittilä
    Lappi
    viestintäverkojen häiriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa