• Datakeskusten vastustus ottaa lisää kierroksia Yhdysvalloissa – Suomessa suhtaudutaan suopeammin

    Monet USA:n vallanpitäjät ovat aiemmin suhtautuneet datakeskuksiin myönteisesti, mutta kun äänestäjät ovat kääntyneet keskuksia vastaan, päättäjät seuraavat perässä.
    Monesti datakeskusten tieltä hakataan hehtaareittain metsää. Kuvituskuva.
    Monesti datakeskusten tieltä hakataan hehtaareittain metsää. Kuvituskuva.  Kuva: Lari Lievonen, Sanne Katainen
    Uutiset|Talous
    27.8.202613:00
    Joonatan Reunanen

    Datakeskuksia vastustetaan Yhdysvalloissa nyt entistä enemmän.

    Sekä republikaanien että demokraattien enemmistö on kääntynyt nopeasti uusia datakeskuksia vastaan.

    Yli kaksi kolmasosaa amerikkalaisista vastusti datakeskusten rakentamista kotiseuduilleen, selviää maaliskuisesta kyselystä.

    Äänestäjät pelkäävät, että datakeskukset nostavat sähkön hintaa, koska ne kasvattavat voimakkaasti sähkön kulutusta.

    Äänestäjien vanavedessä vallanpitäjät ovat kääntyneet datakeskuksia vastaan.

    Suomessa vaikuttaa olevan vastaavanlainen ilmiö meneillään, sillä MT:n alkukesän kyselyn mukaan enemmistö suomalaisista on sitä mieltä, että datakeskusten rakentamista pitäisi rajoittaa lainsäädännöllä.

    Poikkeavaa Yhdysvaltoihin verrattuna on se, että kyselyn perusteella Suomessa datakeskusten rakentamisen rajoittaminen ei kerää yhtä suurta kannatusta yli puoluerajojen. Vasemmistoliiton kannattajat vastustavat datakeskusten rakentamisesta 77 prosenttia, kun taas kokoomuksen kannattajista 37 prosenttia.

    Lisää aiheesta
    • Monen suomalaisen mielestä datakeskusten rakentamista pitäisi rajoittaa lainsäädännöllä. Kuvassa on Vernen datakeskus Vantaalla.

      Talous | MT-kysely: Enemmistö haluaa rajoittaa datakeskusten rakentamista – maaseudulla suhtautuminen suopeampaa

      Tilaajalle

    Esimerkiksi Texasin osavaltion republikaanikuvernööri Greg Abbott on määrännyt viranomaiset varmistamaan, että uudet datakeskukset laskevat kuluttajien sähkön hintoja ja maksavat kaiken tarvitsemansa uuden sähköinfrastruktuurin. Käytännössä vaatimusten toteuttaminen on vaikeaa.

    Puolestaan Pennsylvanian osavaltion demokraattikuvernööri Josh Shapir antoi viime viikolla asetuksen, jolla osavaltio voi lopettaa uusien lupien antamisen datakeskuksille. Lupia voi saada, jos datakeskus hankkii ympäristön asukkaiden hyväksynnän ja pystyy osoittamaan, ettei kotitalouksien sähkölaskut kasva.

    Myös New Yorkin osavaltio kielsi aiemmin tänä kesänä suurten datakeskusten rakentamisen vuoden määräajaksi.

    Yle: Yhdysvalloissa yltyy kapina data­keskuksia vastaan – Texasissa se voi koitua Trumpin puolueen tappioksi

    Lisää aiheesta
    • Monen suomalaisen mielestä datakeskusten rakentamista pitäisi rajoittaa lainsäädännöllä. Kuvassa on Vernen datakeskus Vantaalla.

      Talous | MT-kysely: Enemmistö haluaa rajoittaa datakeskusten rakentamista – maaseudulla suhtautuminen suopeampaa

      Tilaajalle
    • Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen professori Jussi Kangasharju on tutkinut datakeskuksia yli 15 vuotta ja kirjoittanut niistä useita tieteellisiä vertaisarvioituja artikkeleita. Taustalla Eatonin tilat, joissa rakennetaan laitteita datakeskuksiin.

      Talous | Datakeskusten lupaukset puntarissa – yksi vähennysoikeus voi kuitata kymmenen vuoden kiinteistöverot

      Tilaajalle
    • Datakeskus. Kuvituskuva.

      Politiikka | Datakeskukset tarvitsevat pelisäännöt, eivät punaista mattoa

    • MT pääsi mukaan vierailulle Vantaalla sijaitsevaan datakeskukseen.

      Tekniikka | MT pääsi harvinaiselle vierailulle datakeskukseen − tältä siellä näyttää

      Tilaajalle
    • Datakeskuksissa on tärkeää huolehtia jatkuvasta sähkönsyötöstä. Kuvituskuva UPS-ratkaisuja datakeskuksiin tekevän Eatonin tehtaalta.

      Talous | Kaavakiista Kajaanissa: kaupungin mukaan datakeskus tuottaa enemmän kuin kaivos

    • Asiantuntijoiden mukaan ei ole selvää, mitä tapahtuu, jos Venäjä hyökkää Suomessa olevia yhdysvaltalaisyritysten datakeskuksia vastaan.

      Tekniikka | Datakeskukset eivät välttämättä estä Venäjän hyökkäystä − asiantuntijat arvioivat niiden vaikutusta turvallisuuteen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    datakeskus
    Yhdysvallat
    sähkönhinta
    energiankulutus
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena