Lihansyöjäkasvit ovat petollisia kaunottaria − näin monta lajia niitä Suomessa on

Noin senttimetrin kokoiset lehdet ovat piikkimäisten nystykarvojen peitossa. Karvojen päissä on pisaroita, jotka kimmeltävät auringossa kuin kaste. Houkuttelevan näköinen aine on kuitenkin tahmeaa limaa, johon lehdelle lennähtänyt hyönteinen jämähtää kiinni ja tukehtuu.

Sitten kihokin lehti sulkeutuu ja alkaa sulattaa hyönteistä sisältämiensä entsyymien avulla. Lopulta hyönteisestä jäävät jäljelle vain jalat ja tyhjät kuoret.

Kihokit elävät karuilla soilla, joissa ravinteita on vähän. Siksi hyönteisistä saatava typpi ja proteiini tulevat kasveille tarpeeseen. Tämä pätee myös useimpiin muihin lihansyöjäkasveihin, joita elää maailmassa kaikkiaan noin 600 lajia. Suomesta lihansyöjäkasveihin luokiteltavia lajeja löytyy kaksitoista.

Pitkälehtikihokki. Kuva: Juho Rahkonen

Pitkälehti- ja pyöreälehtikihokki elävät varsin yleisinä koko maassa rämeillä ja nevoilla, etenkin niiden mättäillä ja reuna-alueilla. Pikkukihokki on harvinaisempi kuin maamme kaksi muuta kihokkilajia.

Lapissa yleisenä kasvaa myös siniyökönlehti. Sen kourumaiset lehdet sijaitsevat maanrajassa, ja niiden pinta on tahmea kuin kärpäspaperi. Lehtien pinnan nystyt erittävät pyyntilimaa ja hyönteisten valkuaisaineita hajottavia entsyymejä.

Vesiherne on nimensä mukaisesti herneen näköinen, aivan vedenrajassa elävä kasvi, joka pyydystää pieniä hyönteisiä pyyntirakkuloilla.

Lihansyöjäkasveilla on rakenteellinen mekanismi eläinten saalistamiseen ja vangiksi sulkemiseen, ja ne pystyvät ottamaan hajoavasta saaliista ravinteita oman kasvunsa tai lisääntymisensä edistämiseksi.

Kihokki pystyy nappaamaan isojakin saaliita, kuten pihlajaperhosia ja muita kookkaita hyönteisiä. Yökönlehti puolestaan saa tyytyä kärpäsiin.

Kärpäset ovat jääneet siniyökönlehden virittämään ansaan. Kuva: Juho Rahkonen

Kihokeissa uskotaan olevan parantavia aineita. Suomen soilta kerätään vuosittain tuhansia kiloja pyöreälehtikihokkeja, joista valmistetaan Keski-Euroopassa muun muassa yskänlääkettä. Kihokkia käytetään myös kosmetiikan tuotteiden ja ravintolisien raaka-aineena.

Kihokkeja kyllä kasvaa Keski-Euroopassakin, mutta siellä suot ovat käyneet vuosisatojen aikana harvinaisiksi.

Kihokin sato ei riipu säistä sillä tavalla kuin monen muun kasvin, koska suolla on aina kosteaa.

Kihokista maksetaan poimijalle kymmeniä euroja kilolta, ja sitä poimimalla voi kesän aikana saada hyvät tienestit. Toisaalta kihokki on kevyt kasvi, ja kilon satsi vastaa tilavuudeltaan muovipussillista.

Kasvin köykäisyydestä huolimatta poiminta ei ole kevyttä työtä, sillä kihokit kasvavat usein kosteissa painanteissa, ja suolla liikkuminen on muutenkin hikistä hommaa. Lisäksi poimijan täytyy huolehtia, että tuote pysyy täysin puhtaana. Keskieurooppalaiset ostajat tarkistavat laboratoriokokein, ettei kihokeissa ole esimeriksi hyönteismyrkkyjen jäämiä.