

Irlannin pääministeri Micheál Martinilla on edessä ankara savotta. EU:n jäsenmaiden Eurooppa-neuvostossa puheenjohtajan nuijaa lähikuukaudet heiluttavan Martinin pitäisi puristaa vuodenvaihteeseen mennessä yhteisymmärrys unionin rahoituskehyksestä vuosille 2028–2034.
Saksan sana ratkaisee ja se sana ei tälläkään kertaa ole myötäsukainen, mitä tulee EU:n budjetin kasvattamiseen.
Merzin mukaan komission esitystä EU:n uudesta budjetista on leikattava sadoilla miljardeilla euroilla.
Dublinissa viime viikolla vieraillut liittokansleri Friedrich Merz teki budjettikompromissia haarukoivalle Martinille selväksi, että EU-komission esittämää noin 60 prosenttia nykyistä suurempaa budjettia on leikattava ”useilla sadoilla miljardeilla euroilla”.
MT:n Berliinin hallituslähteet, joilla ei ole valtuuksia kommentoida hallituksen linjaa omilla nimillään, korostavat leikkaustarpeen koskevan kaikkea, myös esitettyjä maataloustukia.
llmeisesti myös maatalouskomissaari Christophe Hansenin lupaama suoriin tulotukiin jyvitetty vajaa 300 miljardia on vaakalaudalla.

Merzin jyrkkä ulostulo on maatalouden osalta ristiriitainen, eikä taatusti miellytä saksalaisia tuottajia. Keskusjärjestö DBV:n puheenjohtaja Joachim Rukwied on vaatinut EU:n nykyisen vajaan 400 miljardin euron maatalousbudjetin kasvattamista 500 miljardiin euroon.
Leikkausvaatimuksista huolimatta Merz nostaisi komission esittämän maataloustukien katon 100 000 eurosta 500 000 euroon. Eli Saksan hallitus on, ennakkoarvioista poiketen, tekemässä sitenkin suurten tilojen kilpailukyvystä yhden tulevan rahaväännön avainkysymyksen.

Merzin ja Rainerin puoluetoverit EU-parlamentissa ajavat myös tukikaton tuntuvaa nostamista. Toisaalta samaan aikaan parlamentti haluaisi EU:lle kymmenen prosenttia suuremman rahoituskehyksen kuin mitä komissio on esittänyt.
Poikkeuksellisen kova aikataulupaine EU-budjetin sorvaamiseen tulee Ranskasta.
EU-parlamentti haluaisi unionille vielä kymmenen prosenttia suuremman rahoituskehyksen kuin mitä komissio on esittänyt.
Presidentti Emmanuel Macronille valitaan seuraaja ensi keväänä. On hyvin mahdollista, että EU-kriittinen oikeistopopulisti Marine Le Pen voittaa vaalit. Siksi uuden rahoituskehyksen suurista linjoista yritetään puristaa kompromissi Macronin kanssa vuoden loppuun mennessä.
MT:n Berliinin lähteiden mukaan tässä tuskin onnistutaan. Osa lähteistä on jo sitä mieltä, että kunnianhimoinen aikataulu pitää unohtaa kokonaan. Heidän mukaansa on myös hyvä muistaa, että vaikka yhteinen näkemys löytyisi, se tuskin sitoo Pariisin tulevia vallanpitäjiä.

Neuvotteluja vaikeuttaa ja jarruttaa erityisesti se, että Ranska ja Saksa ovat edelleen eri mieltä sekä rahoituskehyksestä että useista EU:n keskeisistä työn alla olevista lakihankkeista, kuten eurooppalaisen teollisuuden suosimisesta ja polttomoottoreiden myyntikiellosta.
Macronin ja Merzin esikunnat yrittävät ratkaista riidat ennen jäsenmaiden johtajien lokakuun huippukokousta. Sekään ei välttämättä kuitenkaan riitä vauhdittamaan neuvotteluja EU:n tulevasta rahoituskehyksestä. Osa jäsenmaiden johtajista on jo ilmoittanut, etteivät he suostu tekemään hätiköityjä ratkaisuja Ranskan vaalien vuoksi.