• MT:n tiedot: Elintarvikemarkkinalaki tulossa eduskuntaan tällä viikolla

    Elintarvikemarkkinalain uudistus on MT:n tietojen mukaan huomisen valtioneuvoston yleisistunnon asialistalla, ja etenemässä eduskuntaan.
    Uudessa esityksessä on tarkoitus puuttua muun muassa siihen, että kaupan omien merkkien sopimusvalmistajaksi suostuminen ei saa olla ehtona muille ostoille.
    Uudessa esityksessä on tarkoitus puuttua muun muassa siihen, että kaupan omien merkkien sopimusvalmistajaksi suostuminen ei saa olla ehtona muille ostoille. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Politiikka
    25.3.202612:17
    Hermanni Härkönen

    Elintarvikemarkkinalain uudistuksen kakkosvaihe on MT:n tietojen mukaan vihdoin etenemässä eduskuntaan tällä viikolla.

    Esitys on valmis, siitä on sopu hallituspuolueiden kesken, ja se on tulossa valtioneuvoston yleisistunnon pöydälle ja siitä eduskuntaan huomenna torstaina.

    Hallituksen esitystä laista on odotettu jo muutamia viikkoja. Ensin lain viivästymistä perusteltiin lainvalmistelun arviointineuvoston toivomien muutosten huomioimisella.

    Esityksen viipyessä maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) kertoi, että lain sisällöstä on hallituksen sisällä sopu, mutta toteutusaikataulusta ei.

    MT:n ja muun median tietojen mukaan lain eteneminen oli kytketty hanhien ja merimetsojen metsästämisen edistämiseen.

    Lisää aiheesta
    • Hanhet ovat niiden muuttoreitillä peltoja viljeleville jokavuotinen riesa. Nyt niiden suojametsästykseen etsitään ratkaisuja uudella vauhdilla.

      Politiikka | Miksi ihmeessä valkoposkihanhet myöhästyttävät ruokalakia? Kyseessä on erikoinen kytkykauppa

      Tilaajalle

    Nyt elintarvikemarkkinalain edistäminen on MT:n tietojen mukaan kuitenkin saanut hallituspuolueiden hyväksynnän myös aikataulun osalta, ja se on tulossa eduskuntaan jo tällä viikolla.

    Elintarvikemarkkinalaki oli lausuntokierroksella viime syksynä. Sillä on tarkoitus säädellä ruokaketjun sopimuksia ja parantaa alkutuottajan asemaa.

    Lisää aiheesta
    • MT haastatteli maatalousministeri Sari Essayahia Brysselissä EU-maiden maatalousministerikokouksen jälkeen.

      Kauppa | Essayah tiukkana: Jos kansa haluaa kotimaista naudanlihaa, kaupan pitäisi sitä tarjota ‒ tarvittaessa pienemmällä katteella

      Tilaajalle
    • Arttu Laine ja Jorma Rauhala uskovat markkinoiden sääntelyn voivan käydä kuluttajan lompakolle. Tero Hemmilän mukaan ruoan kuluttajahinnan määrää lopulta kauppa.

      Maatalous | Kaupan mukaan omien merkkien sääntely johtaa kalliimpaan ruokaan – Hemmilä: Kauppa päättää, millä hinnalla myy

      Tilaajalle
    • Elintarvikemarkkinalain uudet pykälät koskisivat kaupan Suomesta hankkimia tuotteita ja oman merkin tuotteita. Ulkomailta hankitut brändituotteet taas jäisivät niiden ulkopuolelle. Kuvituskuva.

      Elintarviketeollisuus | Uusi ruokalaki lisää elintarvikkeiden tuontia, kauppa ja teollisuus arvioivat – MTK pitää vaikutusta vähäisenä

      Tilaajalle
    • Luonnoskierrokselle lähtevässä laissa kiellettäisiin esimerkiksi liika tiedon keräämien ja oman tuotteen suoisminen.

      Politiikka | Elintarvikemarkkinalain uudistus lähti lausunnoille – mukana pykälä omista merkeistä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    elintarvikemarkkinalaki
    lainsäädäntö
    Sari Essayah
    eduskunta
    valtioneuvosto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa