• Kaupan hevi-osaston annista voi kasvattaa monia kasveja – näiden kanssa pitää olla tarkkana

    Monien eksoottisten lajien siemenet itävät helposti. Kaikkea kaupan hevi-osaston tarjontaa ei kuitenkaan pidä mennä lisäämään.
    Tilaajalle
    Kotona siemenestä kasvatettu kasvi ei välttämättä kuki ja tee hedelmää aivan pian. Esimerkiksi appelsiinilta tähän voi kulua jopa 8–10 vuotta.
    Kotona siemenestä kasvatettu kasvi ei välttämättä kuki ja tee hedelmää aivan pian. Esimerkiksi appelsiinilta tähän voi kulua jopa 8–10 vuotta. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Piha ja puutarha
    20.2.202617:21
    Paula Liesmäki
    Lue artikkelin tiivistelmä
    • Kaupan hevi-osaston hedelmien siemenistä voi kasvattaa monia eksoottisia kasveja kotona. Asiantuntijoiden mukaan esimerkiksi avokado ja mango itävät hyvin. Tomaatin ja paprikan siemeniä ei kuitenkaan suositella, sillä ne voivat sisältää viruksia, jotka saastuttavat maaperän kymmeniksi vuosiksi. Perunan siementä ei myöskään saa ottaa ruokaperunasta, jotta kasvitaudit ja ankeroiset eivät pääse leviämään.

    Kaupan hedelmä- ja vihannesosaston antimista voi monesti napata talteen siemenet.

    Niistä voi kasvattaa kotona näyttäviä kasveja. Monien eksoottisten lajien siemenet itävät helposti.

    Hedelmistä kasvuun lähtevät siemenestä esimerkiksi avokado, mango, kiivi, pitaija, karambola, granaattiomena, guava, viinirypäle ja viikuna.

    Siemenestä kasvatetut hedelmät voi laittaa kesäksi pihalle, jos ne pärjäävät suomalaisissa lämpöasteissa, kertoo Ruokaviraston erityisasiantuntija Jari Poutanen.

    ”Avokadoa voi hyvin kasvattaa tai appelsiinista kaivaa siemeniä.”

    ”Tiedämme, että ruokakaupan tomaateissa ja paprikoissa on usein merkittäviä kasviviruksia.”

    Jari Poutanen

    Kaikkea kaupan hevi-osaston tarjontaa ei kuitenkaan pidä mennä lisäämään.

    Suomessa on syytä olla tarkkana kasvien kanssa, joita tuotetaan täällä ammattimaisesti paljon.

    Peruna on erityisen arka kasvitaudeille, sillä sitä viljellään avomaalla. Tomaatit ja paprikat ovat kasvihuoneissa hieman paremmassa suojassa.

    Eksoottisilla hedelmillä voi olla erilaisia kasvitauteja, mutta näitä kasveja ei meillä tuoteta kaupallisesti laajassa mittakaavassa.

    Peruna on erityisen arka kasvitaudeille, sillä sitä viljellään avomaalla.

    Tomaatin ja paprikan siemenissä leviää helposti viruksia.

    ”Tiedämme, että ruokakaupan tomaateissa ja paprikoissa on usein merkittäviä kasviviruksia. Tomaatteja ja paprikoita on sallittua myydä syötäväksi, vaikka niissä olisikin kasviviruksia, mutta siemenistä ei kannata kasvattaa taimia”, kertoo Poutanen.

    ”Virukset saattavat olla siemenen pinnalla tai sisällä. Kotioloissa ei ole mitään keinoja puhdistaa siemeniä.”

    Jos virus on saastuttanut emokasvin, myös siemenet ovat saastuneita, samoin niistä kasvatetut taimet.

    ”Kotioloissa ei ole mitään keinoja puhdistaa siemeniä.”

    Jari Poutanen

    Riski on Poutasen mukaan suurin, kun tomaatit ja paprikat ovat ulkomaisia.

    ”En sano tätä siksi, että pitäisi suosia suomalaista, vaan tiedämme ihan oikeasti, että vaikkapa Espanjassa tomaatit ja paprikat viljellään avomaalla. Se on aivan eri tilanne kuin Suomessa, jossa ne viljellään kasvihuoneissa.”

    Suomalaisistakaan tomaateista ja paprikoista Poutanen ei kuitenkaan ottaisi siemeniä, koska niidenkään terveyttä ei ole varmistettu.

    Ammattituotantoon tarkoitetut tomaatti- ja paprikalajit eivät välttämättä menesty kunnolla kotipuutarhan olosuhteissa.
    Ammattituotantoon tarkoitetut tomaatti- ja paprikalajit eivät välttämättä menesty kunnolla kotipuutarhan olosuhteissa.  Kuva: Säde Aarlahti

    Pihan maaperä tai kasvihuone voi pahimmillaan saastua kymmeniksi vuosiksi, jos siihen pääsee virus.

    Muutama vuosi sitten EU:n alueella levisi kulovalkean tavoin ruskokurttuvirus, joka on vaikea hävittää. Kovan luokan virustauti levisi tomaattien, paprikoiden ja niiden siementen mukana.

    Nyt tilanne on saatu hallintaan lajikejalostuksen avulla.

    Lisää aiheesta
    • Tomaatin ruskokurttuvirus voi levitä esimerkiksi työvälineiden, vaatteiden ja käsien kautta tai viljelmien välillä kiertävissä pakkauslaatikoissa.

      Puutarhatuotanto | EU hävisi kilpajuoksun vauhdilla leviävää virusta vastaan

    Ruokaperunaakaan ei ole syytä ottaa kaupasta siemenkäyttöön. Omaan pihaan istutettujen ruokaperunoiden mukana maahan saattaa Poutasen mukaan levitä peruna-ankeroisia tai perunasyöpää.

    Pakkanen tappaa monia tauteja ja tuholaisia, mutta perunan mukulassa taudit pääsevät muhimaan, kun se säilytetään kellarilämpötilassa.

    ”Monet kasvitaudit ja esimerkiksi peruna-ankeroiset leviävät aika helposti perunan mukuloiden mukana. Kun ne kerran pääsevät leviämään maahan, ne säilyvät siellä helposti kymmeniä vuosia.”

    Oma piha säilyy puhtaana, kun ostaa joka vuosi uudet siemenperunat.

    Kasviheimojen yhteiset virukset

    Kotipuutarhurin yksi murheenkryyni ovat kasviheimojen yhteiset virukset.

    Esimerkiksi kurkkukasveilla eli kurkuilla, meloneilla ja kurpitsoilla on paljon yhteisiä viruksia.

    Moni kasvattaa nyt kotona ikkunallaan ikkunakurkkuja.

    Kaupoissa myydään esimerkiksi avomaalla Etelä-Euroopassa viljeltyjä meloneja, joissa on erilaisia viruksia.

    Ikkunakurkku saa melonista virustartunnan käsien välityksellä todella herkästi.

    Lähde: Jari Poutanen

    Lisää aiheesta
    • Kuivina kausina kurkkumaata on hyvä kastella, jotta kurkkujen maku ei muutu karvaaksi.

      Piha ja puutarha | Pian on aika kylvää kurkut – nappaa 7 niksiä onnistumiseen

      Tilaajalle
    • Ituihin kasvoi nopeasti lehdet.

      Ruoka | Näin kasvatat perunat tornissa, joka säästää tilaa – vinkit kasaamiseen

    • Perunalla on tauteja ja tuholaisia, jotka eivät ole karanteenituhoojia mutta voivat aiheuttaa merkittäviä sato- ja laatutappioita.

      Maatalous | Uusi tauti uhkaa suomalaista perunaa

      Tilaajalle
    • Perunasyövän saastuttama mukula.

      Ole tarkkana: Perunan tauti voi livahtaa pellolle huomaamatta ja sen havaitsemiseen voi kulua jopa vuosia

      Tilaajalle
    • Koroladonkuoriaisen toukkia. Kuvituskuva.

      Kasvintuotanto | Yliö: Perunasyöpä, koloradonkuoriainen ja karviaishärmä – pelätyt tuontiuhat olivat kimmoke sata vuotta sitten säädetylle laille

    Artikkelin aiheet
    kasvien kasvatus
    siemenet
    kasvivirukset
    Ruokavirasto
    hevi-osasto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lepaa-näyttely järjestettiin Hattulassa Lepaalla 15.-17.8.2024.

    Koneviesti | Konealan Gallup Lepaa-näyttelyssä: Mitkä ovat viheralan trendit?

  • Koneviesti | Sthil tuo markkinoille ensimmäiset akkukäyttöiset painepesurinsa – paine joko 130 tai 150 baria

  • Koneviesti | Urakkatason Vermeer-kantojyrsimellä piha-alueen kannot hakkeeksi — työ on perinteisiin sarvimallin jyrsimiin verrattuna helppoa

    Tilaajalle