• Keskustan Hannu Hoskonen jätti kirjallisen kysymyksen susista: ”Nyt on kyse ihmisten hengenvaarasta”

    ”Aikuinen ihminen pystyy puolustautumaan vaaratilanteessa jotenkin, mutta lapset ovat täysin avuttomia ja susille helppoja saaliita joka tilanteessa.”
    Hannu Hoskonen (keskellä) osallistui susikeskusteluun Ilomantsissa. Arkistokuva.
    Hannu Hoskonen (keskellä) osallistui susikeskusteluun Ilomantsissa. Arkistokuva. Kuva: Lari Lievonen
    Uutiset|Politiikka
    26.9.202319:42
    Suvi Jylhänlehto

    Kansanedustaja Hannu Hoskonen (kesk.) jätti tiistaina eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen susien aiheuttamasta vaarasta ihmisille.

    Pohjois-Karjalassa on sattunut lyhyen ajan sisällä kolme tapausta, jossa sudet ovat hyökänneet karjan kimppuun maatilan pihapiirissä.

    Hoskosen mukaan ylisuureksi kasvanut susikanta uhkaa maaseudun ihmisiä ja elinkeinoja.

    ”Sudet liikkuvat pihapiirissä pelotta ja tunkeutuvat suoraan rakennusten sisälle saalista etsien. Nykyisen viranomaistulkinnan mukaan susi saa liikkua vapaasti talojen pihoissa”, Hoskonen pohjustaa.

    ”Mihin välittömiin toimenpiteisiin asianomainen ministeri ryhtyy ihmisten elämän turvaamiseksi susien aiheuttaman todellisen uhkan takia?

    Kansanedustajan mukaan nyt myös ihmisillä on todellinen vaara joutua susien tappamaksi.

    ”Aikuinen ihminen pystyy puolustautumaan vaaratilanteessa jotenkin, mutta lapset ovat täysin avuttomia ja susille helppoja saaliita joka tilanteessa”, hän kirjoittaa.

    ”Mihin välittömiin toimenpiteisiin asianomainen ministeri ryhtyy ihmisten elämän turvaamiseksi susien aiheuttaman todellisen uhkan takia? Nyt on aidosti kysymys ihmisten hengenvaarasta, jos nykyinen suurpetojen liikkuminen pihapiireissä edelleen sallitaan.”

    MT kertoi tiistaina tapauksesta, jossa 12-vuotias poika kohtasi suden silmästä silmään vain muutaman metrin etäisyydeltä odottaessaan koulukyytiä Loimaalla.

    Lisää aiheesta
    • Susi aiheutti vaaratilanteen. Kuvituskuva.

      Erä | Susi tuli aamulla muutaman metrin päähän koululaisesta Loimaalla – "Karmea tilanne"

    • Moni vanhempi on huolissaan koulumatkojen turvallisuudesta susien vuoksi. Kuvituskuva.

      Erä | Jännittävästä tilanteesta huolimatta 12-vuotias ehti ottaa valokuvan häntä koulumatkalla pelotelleesta sudesta – katso kuva jutusta

    • Erä | MT Livessä vieraana Suomen virallinen susipoliisi Harri-Pekka Pohjolainen

    • Lampaat ovat tehokkaita maisemanhoitajia, mutta koko ajan lisääntyvät susivahingot uhkaavat niiden työtä.

      Maatalousyrittäjät | ProAgria vaatii häirikkösusien poistoa: Lampureiden huoli on suuri ja jaksaminen koetuksella

    • Maanantaina menetetyt pässit laidunsivat Kurikassa lähellä asutusta.

      Maatalous | Susivahingot uhkaavat jo alkuperäisrotujen säilymistä ‒ alkuviikolla kuoli monta pässiä harvinaisista sukulinjoista

      Tilaajalle
    • Ministeri Essayah vieraili keskiviikkona MTK:n johtokunnan kuultavana.

      Politiikka | Ministeri Essayah susivahingoista: Välittömiä toimenpiteitä ei luvassa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa