

Etätyöllä on sekä hyötyjä että haittoja. Kokonaiskuva hyödyistä ja haitoista on kuitenkin jäänyt monella hieman hämäräksi, sillä monella tuntuu olevan etätyöstä mielipide.
Kun etätyön plussia ja miinuksia vedetään yhteen, mikä on tällaisen laskelman lopputulos?
Työeläkeyhtiö Ilmarisen asiantuntijapsykologi Simo Levanto sanoo, että etätyön hyötyjen ja haittojen arviointi ei ole yksinkertainen summapeli. Sitä, onko etätyöstä enemmän hyötyä vai haittaa, ei voida yksiselitteisesti sanoa.
”Ei voi yleisellä tasolla laskea, kannattaako etätyö vai ei.”
Kyse on siitä, että laskelman lopputulos riippuu esimerkiksi työn sisällöstä, tilanteesta, työntekijästä ja työtehtävistä.
”Ongelma syntyy siitä, että mietitään vain, saako tehdä etätyötä vai ei, kun pitäisi miettiä, miten työt saadaan sujumaan parhaalla mahdollisella tavalla.”
Asiantuntijapsykologi muistuttaa, että välillä työt sujuvat kokonaisuutena paremmin, vaikka oma työ tuntuukin hankalammalta.
”Jos kaikki työntekijät tekevät itse helpoimmaksi kokemallaan tavalla töitä, voivat yhteiset asiat kärsiä.”
Ei siis riitä, että keskitytään vain yksilön kokemukseen, vaan pitää miettiä myös organisaation etua.
Jos etätyön plussista ja miinuksista haluaa muodostaa kokonaiskuvaa, olennaista on Levannon mukaan se, että sitä arvioidaan riittävän usein. Ei riitä, että arvioidaan kerran ja sitten ollaan tyytyväisiä.
”Myöhemmin tilanne ei enää ole sama”, Levanto muistuttaa.
Työeläkeyhtiö Veritaksen johtava työkykyasiantuntija Minna Stenman muistuttaa, että plussien ja miinusten yhteenlaskun lopputulos riippuu siitä, kenen näkökulmasta asiaa tarkastelee. Hyötyjä ja haittoja on sekä työntekijälle että työnantajalle.
Stenmanin arvion mukaan pelkässä etätyössä hyötyjen ja haittojen yhteenlaskun lopputuloksena haitat korostuvat eli laskuharjoitus jää miinuksen puolelle.
”Kyllä ne miinukset sieltä nousevat korkeammalle molempien osapuolten näkökulmasta.”
Etätyön hyötyjä ja haittoja ei ole tutkittu systemaattisesti kokonaisuutena. Vaikka tutkimusnäyttöäkin olisi, se ei välttämättä ratkaisisi mitään.
”Tässähän on johtamisesta kyse joka tapauksessa. Johtaminen ja johtamiskulttuuri kuitenkin määrittelevät organisaation ja sen, mihin asioihin siellä kiinnitetään huomiota.”
Voi siis olla, että vaikka tutkimusnäyttö tukisi esimerkiksi tiettyä etätyön määrää, tietty yritys tarvitseekin jotain muuta.
Työeläkeyhtiö Varman työkykyjohtaja Pauli Forma huomauttaa, että tutkimusnäyttö etätyöstä on paikoin ristiriitaista ja osittaista. Näin on myös hyvin monessa muussa asiassa. Forma kannustaa ajattelemaan asiaa pelkän oman näkökulman sijaan myös organisaation edun kautta.
”Pitää ymmärtää, että olet työyhteisön jäsen ja se tarkoittaa, että tapaat niitä ihmisiä, etkä jumiudu kotioloihin.”
Työeläkeyhtiö Elon työkykyjohtaja Kati Korhonen-Yrjänheikki painottaa, ettei hyötyjen ja haittojen kokonaisuudesta voida vetää yleispäteviä johtopäätöksiä, vaikka joku tekisikin tällaisen tutkimuksen.
”Ei ole olemassa mitään sellaista tahoa, joka voisi tuottaa kaikissa yrityksissä, kaikilla toimialoilla ja kaikissa tilanteissa toimivan mallin, että montako päivää konttorilla pitää olla. Se ei ole mahdollista.”
”Jos kaikki työntekijät tekevät itse helpoimmaksi kokemallaan tavalla töitä, voivat yhteiset asiat kärsiä.”