
”On hyvä ja oikein, että minä olen Kiinassa”, Saksan liittokansleri Olaf Scholz linjasi perjantaina Pekingissä pitäessään lehdistötilaisuutta Kiinan pääministerin Li Keqiangin kanssa.
Se oli EU:n suurinta kansantaloutta johtavan kanslerin tomera näpäytys kaikille niille, joiden mielestä vierailu Kiinaan oli jotakuinkin kaikilta osin virhe.
Purevaa kritiikkiä ovat esittäneet Saksassa sekä opposition että hallitusrintaman edustajat. EU-liittolaisista erityisesti Ranska motkotti ankarasti ja sai tukea EU:n komissiolta.
Myös Suomessa on ihmetelty, eikö Saksa aio ottaa millään tavalla opiksi Venäjän kanssa tehdyistä virheistä.
Kritiikki oli perusteltua ennen vierailua ja on sitä myös 11 tuntia kestäneen monella tapaa merkillisen pikavisiitin jälkeen.
”On hyvä ja oikein, että minä olen Kiinassa.” Olaf Scholz
Ensinnäkin ajoitus oli huonoin mahdollinen.
Juuri itsensä elinikäiseksi itsevaltiaaksi nostanut kommunistijohtaja Xi Jinping sai mitä ”tilasi”. Scholzin vierailu oli kiinalaisille viesti siitä, että poliittiset muutokset tai Taiwan-uhittelu eivät merkittävästi horjuta suhteita tärkeän kauppakumppanin kanssa.
Varmemmaksi vakuudeksi Scholz piti ennen vierailua huolen siitä, että Kiinan valtiollinen Cosco-varustamo saa osan Hampurin sataman yhdestä avainterminaalista ja että dortmundilaisen puolijohdevalmistaja Elmoksen osakkeita voidaan myydä kiinalaiselle sijoittajalle.
Näin globaalia vaikutusvaltaansa päättäväisesti kasvattava kommunistidiktatuuri saa taas haltuunsa uusia palasia koko Euroopan kannalta tärkeästä strategisesta infrastruktuurista ja teollisuustuotannosta. Eurooppalaisten yritysten puolestaan on turha edes unelmoida vastaavista valloituksista Kiinassa.
Vierailun aikana Scholzin aseenkantajat yrittivät lieventää tätä ”lähtösekoilua” alleviivamalla, miten merkittäviin diplomaattisiin voittoihin Saksan liittokansleri Pekingissä ylsi.
Kiinan Xi varoitti vierailun aikana Venäjän presidentti Vladimir Putinia ydinaseiden käytöstä Ukrainassa. Scholz puolestaan pääsi Li:n kanssa pitämässään lehdistötilaisuudessa latelemaan pitkän listan kitkerää kritiikkiä uiguureista, Taiwanista sekä Kiinan kaltoin kohtelemista EU-jäsenmaista.
Mutta tekeekö Xi käytännössä jotain, pysäyttääksen Putinin hyökkäyksen Ukrainaan? Valitettavasti ei.
Ja jättävätkö Scholzin sanat jotain pysyvämpää jälkeä Kiinan koko ajan paksummaksi muuttuvaan ideologiseen muuriin? Tuskin.
Jotakuinkin varmaa sitävastoin on, että Saksan ja Kiinan välinen taloudellinen yhteistyö, joka on elintärkeää molemmille kansantalouksille, jatkuu ja jopa tiivistyy.
Mutta tekeekö Xi käytännössä jotain, pysäyttääksen Putinin hyökkäyksen Ukrainaan? Valitettavasti ei.
Eli Venäjä-politiikassaan päin seinää ajanut ja koko Euroopan perässään energia-ahdinkoon vetänyt Saksa ei ole erityisen aktiivisesti purkamassa Kiina-riippuvuuttaan.
Pikemminkin päinvastoin. Scholz esikuntineen pyrkii todistamaan, ettei Kiinan kanssa tehtävässä yhteistyössä ole mitään sellaisia mittavia kriittisiä riskejä, joiden vuoksi taloussuhteita pitäisi purkaa tai meneillään olevia iinvestointeja pitäisi torjua.
Miksi näin? Siksi, että Saksalla ja sen myötä koko EU:lla ei ole gepoliittista eikä geotaloudellista strategiaa, jolla pystyttäisiin vastaamaan muuttuneeseen maailmantilanteeseen.
Saksan taloudellinen menetys on halvan venäläisen energian lisäksi perustunut jo vuosikymmenten ajan siihen, että politiikalla avataan globaaleja markkinoita ja talous saa huolehtia lopusta.
Tämä malli on kuitenkin tullut tiensä päähän jo ennen Ukrainan sotaa.
Kaikki muut maailman mahdit, USA ja Kiina etunenässä, menevät entistä enemmän geopolitiikka edellä ja käyttävat taloutta välineenä poliittisen vaikutusvallan lisäämiseksi.
Se, että Saksa yksin tekee korjausliikkeen, ei riitä. EU:n pitää luoda yhteinen geopoliittinen ja geotaloudellinen strategia, jos 27 jäsenmaan blokki haluaa pärjätä Kiinan ja Yhdysvaltain puristuksessa.
Tällainen strategia saadaan syntymään vain, jos Saksa ja Ranska niin haluavat.
Juuri nyt asetelma ei näytä hyvältä. Pariisin ja Berliinin akseli on hauraampi kuin aikoihin. Päävastuun siitä kantaa kiistatta Saksa, joka ei ole tarttunut riittävän aktiivisesti Ranskan presidentti Emmanuel Macronin aloitteisiin EU:n strategisen autonomian vahvistamisesta.
Myös Suomessa sekä politiikassa että talouselämän ykkösketjussa on aktivoiduttu miettimään, miten Kiinan kanssa vältetään ne virheet, joita Venäjän kanssa tehtiin.
Scholzin tuoreet Kiina-sekoilut ovat tässä suhteessa hyvä opetus.
Sooloilemalla pieni viennistä riippuvainen Suomi ei savotasta selviä. Kriittisten Kiina-riippuvuuksien purkamisen ja välttämisen pitää perustua EU:n yhteiseen strategiaan. Tämä koskee erityisesti raaka-aineita ja koko Euroopalle tärkeätä strategista infrastruktuuria.
Venäjä-pettymyksen jälkeen niin Suomessa kuin Saksassakin erityisesti poliitikot ovat korostaneet, että maailmanmahdiksi hinnalla millä hyvänsä pyrkivän kommunistisen Kiinan kanssa ei pidä olla yhtä naiivi kuin mitä oltiin Venäjän kanssa.
Toisaalta Kiina-suhteiden hurmahenkinen purkaminen sillä perusteella, että Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, olisi sekin naiivia.
Uusien vientimahdollisuuksia ei pidä kategorisesti lähteä torjumaan eikä vanhoja ajamaan alas. Strategisia rajanvetoja sen suhteen, mikä on kaupan, pitää tehdä, mutta kiinalaisia investointeja tarvitaan sekä Suomeen että koko Eurooppaan myös jatkossa.
Tässä suhteessa Saksan taloudellinen pragmaattisuus on tuoreista kompuroinneista huolimatta Suomelle edelleen hyvä malli.