• Presidentin puolison kiinalainen sähköauto voi olla turvallisuusriski – Kiinan valtiolla on laajat oikeudet tietoihin

Yritysten kannattaisi kiinnittää huomiota tietoturvaansa ja ohjelmistoihinsa, sanoo japanilaisprofessori. Kiinalainen sähköautokin voi olla tietoturvariski.
Tilaajalle
”Te suomalaiset seuraatte varmasti Venäjää ja Kiina voi näyttää sen rinnalla jopa hyväntahtoiselta. Mutta Kiina vaikuttaa hienovaraisesti, eikä sen vaikuttamista ole helppo huomata”, professori Maiko Ichihara sanoo.
”Te suomalaiset seuraatte varmasti Venäjää ja Kiina voi näyttää sen rinnalla jopa hyväntahtoiselta. Mutta Kiina vaikuttaa hienovaraisesti, eikä sen vaikuttamista ole helppo huomata”, professori Maiko Ichihara sanoo. Kuva: Eija Mansikkamäki
Uutiset|Yhteiskunta
27.2.202423:00
Eija Mansikkamäki

Kiina nousi viime vuonna henkilöautojen vientitilastossa ensi kertaa ykköseksi ohi Japanin. Samaan aikaan Kiinan on epäilty lisäävän vaikutusvaltaansa lännessä muun muassa tietoja kalastelemalla.

Vastavalittu presidentti Alexander Stubb (kok.) on pitänyt Kiinaa vastuullisempana toimijana kuin Venäjää ja kertonut, että hänen vaimonsa ajaa kiinalaisella sähköautolla, Volvolla.

Onkohan se ihan turvallista tietosuojan ja kansallisen turvallisuuden kannalta?

”Tavalliset autot olivat turvallisempia kuin nykyiset sähköautot, joissa on enemmän IT-kytköksiä. Jos haluaa olla varovainen, on parempi olla ostamatta ja miettiä muutenkin, mitä tekee ja jakaa ja missä.”

Näin ajattelee kiinalaisista sähköautoista, puhelimista ja tietoverkoista MT:n haastattelema japanilaisprofessori Maiko Ichihara. Hän tutkii Kiinan vaikuttamistoimintaa tokiolaisessa yliopistossa.

”Yritykset eivät pääse pakoon kommunistisen puolueen valvontaa.” Maiko Ichihara

Kiina on ollut kiinnostunut investoimaan Suomeenkin akku- ja bioteollisuuteen, se on ostanut Kreikassa satamia, rahoittaa Serbian ja Unkarin välille rautatietä ja puuhaa yliopistoa Budapestiin.

Japanissa on ollut kiinalaisia opiskelijoita pitkään, Ichihara kertoo. Kuitenkin vuoden 2022 lopulta lähtien kiinalaiset yliopistot ovat pyrkineet tiiviimpään yhteistyöhön ja Kiinan suurlähetystö yhteyksiin kiinalaisten opiskelijoiden kanssa.

Hänestä yritysten kannattaisi kiinnittää huomiota patenttisuojaansa, tietoturvaansa ja käyttämiinsä ohjelmistoihin niiden mahdollisten takaporttien vuoksi.

”Ei pidä liioitella, mutta vaikka kiinalaiset IT-yritykset pyrkivät toimimaan riippumattomina hallituksesta, Kiinan lain mukaan yritysten tulee pyydettäessä luovuttaa tietojaan valtiolle. Myös yritysten datakeskusten pitää sijaita Kiinassa. Ne eivät pääse pakoon kommunistisen puolueen valvontaa, eli ovat teoriassa meille riski.”

Voiko Kiinan valtio siis pyytää tietoja esimerkiksi siitä, missä päin Suomea kiinalaiset sähköautot ja Huawei-puhelinten käyttäjät liikkuvat?

”Emme tiedä varmasti, mutta kansallisen tiedustelulain mukaan tiedon pyytämiseen on mahdollisuus.”

Maiko Ichihara tutkii propagandaa Hitotsubashin yliopistossa. Suuri maanjäristys aiheutti yliopiston muuton Tokiossa keskustasta sivummalle vuonna 1927.
Maiko Ichihara tutkii propagandaa Hitotsubashin yliopistossa. Suuri maanjäristys aiheutti yliopiston muuton Tokiossa keskustasta sivummalle vuonna 1927. Kuva: Eija Mansikkamäki

Kiina vahvisti yhteistyötään Venäjän kanssa propagandan levittämisessä heinäkuussa 2021, Ichihara sanoo.

”Ne solmivat mediaviestinnästä sopimuksen, jonka allekirjoittivat poikkeuksellisesti hallitusten lisäksi sekä hallituksen valvoma että riippumaton media. Näin selviä merkkejä Venäjän ja Kiinan propagandayhteistyöstä Venäjän aggressiosta Ukrainassa.”

Venäjän lähetystön twitter-tili Tokiossa oli maailman vaikutusvaltaisimpia, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

”Oli monenlaisia Venäjän disinformaation levittäjiä: salaliittoteorioita, Venäjän trolleja ja Kiinan trolleja, joiden viesti vaihtui Venäjän tukipropagandaan 24. helmikuuta 2022. Se kielii käskyn tulleen ylhäältä.”

Kampanjointia käytiin sosiaalisessa mediassa, mutta koska japanilaiset etsivät uutisia enemmän kokoojasivustoilta, autoritaaristen maiden verkkomediavaikuttajat ovat yrittäneet sopia uutisten jakamisesta esimerkiksi Yahoo Japanin kanssa, Ichihara kertoo.

Yahoo Japanilla onkin sisällönjakelusopimuksia eri medioiden, kuten AFPBB:n kanssa. Se jakaa ranskalaisen AFP-uutistoimiston juttuja japaniksi käännettyinä. Sama sivusto jakaa myös Kiinan kommunistipuolueen lehtien sisältöä.

”Uutissivuston Eurooppa-osastolla on myös AFP:n uutisia, mutta Politiikka- ja Kiina/Taiwan-osastoilla vain kiinalaisen median uutisia. Niiden uutisointia koetetaan siis kontrolloida.”

Venäjän aggressio on näkyvämpää kuin Kiinan hiljaisempi ja hitaampi toiminta.

”Te suomalaiset seuraatte varmasti Venäjää, ja Kiina voi näyttää sen rinnalla jopa hyväntahtoiselta. Mutta Kiina vaikuttaa hienovaraisesti vaikkapa talouden kautta, eikä sen vaikuttamista ole helppo huomata.”

”He levittivät väärä tietoa ja häiritsivät viranomaisten, ravintoloiden, kirjastojen ja tavallisten ihmisten puheluita huutamalla niissä kiinaksi, että Japani tappaa ympäristön ja ihmiset radioaktiivisella vedellä.” Maiko Ichihara

Ichiharan mukaan Kiina on levittänyt propagandaa ja disinformaatiota, tarkkaillut ihmisiä sekä vaikuttanut ja varastanut tietoa jättämällä takaportteja esimerkiksi 5G-verkkoihin.

Kiina luo myös narratiivien eli kertomusten avulla myönteistä kuvaa itsestään ja kielteistä esimerkiksi Taiwanista ja Yhdysvalloista.

Ichiharan mukaan yksi valheellinen kertomus oli, että maanjäristyksessä vuonna 2011 vaurioituneen Fukushiman ydinvoimalan käsitelty oli radioaktiivista yhä, kun viranomaiset päättivät sen päästämisestä luontoon.

Kiinan mukaan riittävää tutkimustietoa ei ollut ja Japanin viranomaiset olivat lahjoneet Kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n virkamiehiä. Japanin tappavasta sushista kuultiin Ichiharan mukaan muissakin maissa.

”He soittelivat viranomaisille ja tavallisille ihmisille ja huusivat kiinaksi, että Japani tappaa ympäristön ja ihmiset radioaktiivisella vedellä.”

Kun vesien vapauttaminen lähestyi elokuussa 2023, Kiinan kommunistisen puolueen trollit aktivoituivat, Ichihara kertoo.

”He levittivät väärä tietoa ja soittelivat viranomaisille, ravintoloille, kirjastoihin ja tavallisille ihmisille huutamalla kiinaksi, että Japani tappaa ympäristön ja ihmiset radioaktiivisella vedellä.”

Japani havahtui Kiinan toimintaan ensi kertaa toden teolla.

Ichiharan mukaan Kiinalla oli kolme tavoitetta: jakaa japanilaista yhteiskuntaa eli maan hallitusta sekä sidosryhmiä kuten kalastajia ja ympäristöväkeä, lyödä kiilaa Japanin ja sen naapureiden kuten Taiwanin ja Etelä-Korean väliin sekä kääntää kiinalaisten huomio pois heidän omista asioistaan.

Japani ei kuitenkaan jakautunut, vaan tiivistyi.

”Ihmiset ymmärsivät vaikuttamisyritykset ja alkoivat ostaa kalaa ja mereneläviä Fukushimasta ja tehdä seudulle verolahjoituksia.”

Mihin tässä voi enää luottaa?

”Niin, itse ajattelen, että useamman median seuraaminen on aina hyvä asia.”

Lisää aiheesta
• Talous | Merenkulku huolissaan Kiina-riippuvuudesta – Kemin sellua kuljettaa Kiinan valtio

Tilaajalle
• Japanin puolustusministeriö Tokiossa on valtava, ja rakennusten sisällä on kaikki palvelut kaupoista ravintoloihin.

Ulkomaat | Kiina piinaa Aasiaa − näistä syistä saarivaltio Japani on erityisen hankalassa paikassa

Tilaajalle
• Suomen suurlähetystö toimii Tokiossa entisellä kauppias- ja työläisalueella ja entisessä hotellissa, Henna Knuuttila kertoo. Nyt alueella on muitakin lähetystöjä.

Talous | Japanin suhde Suomeen on erittäin hyvä, mutta ruokavienti saarivaltioon voisi olla suurempaakin

Tilaajalle
• Paneeliin osallistuivat presidenttiehdokkaat Mika Aaltola, Li Andersson (vas.), Pekka Haavisto (vihr.), Harry Harkimo (Liik.), Jussi Halla-aho (ps.), Olli Rehn (kesk.) ja Alexander Stubb (kok.).

Politiikka | Näin MT:n presidenttipanelistit vastasivat kysymykseen, hakataanko Suomessa liian paljon metsää – katso tallenne vaalitentistä

• Ari-Joonas Pitkänen, Matti Puranen, Mika-Matti Taskinen, Niko Vartiainen: Kiina Xi Jinpingin aikakaudella. 320 s. Teos 2023.

Kirjallisuus | Lempääläläinen metsäaukea teki Kiinan Xi Jinpingiin lähtemättömän vaikutuksen – tietokirja kertoo, miksi ennusteet Kiinan jatkuvasta laajenemisesta on syytä kyseenalaistaa

Tilaajalle
• Lentolannoitusta Yhdysvalloissa.

Kauppa | Bloomberg: Kiina ja muut maat ostavat yhä enemmän Yhdysvaltain peltoja ja metsiä

• Kiinalainen täyssähköinen Voyah Free SUV -henkilöauto oli esittelyssä Helsingissä lokakuussa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN .

Autot | Valtaavatko kiinalaiset sähköautot pian Suomen tiet? Halvan kiinalaismerkin autoja on myyty Suomessa yli 500 muutamassa kuukaudessa

• Keskusrikospoliisi epäilee kiinalaista Newnew Polar Bear alusta osallisuudesta kaasuputkivaurioihin.

Politiikka | MT-kysely: Lähes puolet suomalaisista kannattaa pakotteita Kiinalle, jos kiinalaisalus oli osallinen kaasuputken vahingoittamisessa

• Osaston luetuimmat
• 1

Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

Tilaajalle
• 2

Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

Tilaajalle
• 3

Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

Tilaajalle
• 4

Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

Tilaajalle
• 5

Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

• 6

Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

Tilaajalle
• 7

Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

• Lisää aiheesta Koneviestissä

Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

• Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

• Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

Tilaajalle