
Tamperelainen vapaa toimittaja Terhi Kemppinen on kuulunut Hevoshullu-lehden tekijäkaartiin kaksi vuosikymmentä. Vuodesta 2010 Kemppinen on vastannut lehden sisällöntuotannosta itsenäisesti ja hänen graafikkomiehensä Jani Kemppinen taittaa lehteä.
Perinteikkään, vuonna 1972 perustetun nuortenlehden sisällössä ikisuosikki on Lena Furbergin sarjakuva ilkikurisesta Polle-ponista. Terhi Kemppinen kääntää materiaalin Hevoshulluun sen sisarlehdestä, ruotsalaisesta Min Häst -lehdestä. Lisäksi hän tuottaa joka numeroon omia tekstejä. Lisäksi Kemppinen työstää useita muitakin kustantajan lehtiä.
Yhä enemmän digitalisoituneessa maailmassa printtilehdet ovat Kemppisen mukaan enemmän tai vähemmän helisemässä. Hevoshullu on kuitenkin pitänyt pintansa yli 50 vuotta.
”Polle taitaa olla aika iso tekijä lehden säilymisessä. Jos sitä ei olisi, ei taitaisi olla lehteäkään”, Kemppinen toteaa.
”Olen huolissani nuorten kirjoitustaidon heikentymisestä.”
Hevoshullun perinteisiin on kuulunut runsas vuorovaikutus nuorten lukijoiden kanssa. Kemppinen kertoo, että EU:n tietosuoja-asetus GDPR:n myötä yhteystietojen keruuseen tuli omat haasteensa, eikä perinteikkäistä lukijapalstoista ole enää jäljellä kuin yksi. Lukijoille suunnatut käsikirjoituskilpailut on myös lopetettu.
”Olen huolissani nuorten kirjoitustaidon heikentymisestä. Vielä 2000-luvulla kilpailuun tuli hyviä tarinoita, joissa juoni ja ilmaisu oli laadukasta. Tänä päivänä huomaa, että nuorten kirjoitustaito ei ole enää samalla tasolla.”
Lehden lukijakunta on Kemppisen mukaan pysynyt vuosikymmenestä toiseen suurin piirtein samanlaisena: kymmenen ikävuoden molemmin puolin olevat, ratsastavat tytöt lukevat ja tilaavat Hevoshullua.
”Silloin sai vielä ratsastaa tunteja puoliksi, ja ystävän kysyessä minua puolittamaan tuntia vakuutin vanhemmilleni, että hevoskärpänen ei pääse minua puraisemaan.”
Kemppinen itse on ollut uskollinen ratsastuksen harrastaja yli 40 vuoden ajan. Ensimmäisen kerran hän kiipesi hevosen selkään 1980 kotikaupungissaan Haminassa.
”Silloin sai vielä ratsastaa tunteja puoliksi, ja ystävän kysyessä minua puolittamaan tuntia vakuutin vanhemmilleni, että hevoskärpänen ei pääse minua puraisemaan. No, kävi kuten kävi”, Kemppinen nauraa hersyvästi.
Tällä hetkellä hänellä on kaksi vuokrahevosta, suomenhevosruuna Walde ja esteratsu Konsta, joiden kanssa hän harrastaa ja valmentautuu monipuolisesti. Jo pitkään on vuoden kohokohta aina ollut myös pitkä viikon vaellusretki.
”Polar Lights Toursin reissuilla olemme kaveriporukalla käyneet kymmenen kertaa Lapin maisemissa. Lisäksi olemme käyneet pidemmillä vaelluksilla Intiassa ja Espanjassa sekä lyhyemmillä retkillä Puolassa ja Virossa.”
”Sitä hienompi fiilis tulee, mitä pienemmillä avuilla saan hevosen toimimaan.”
Monta ikimuistoista tuntia on vietetty hevosen, useimmiten suomenhevosen, satulassa Suomen luonnossa – ja hiukan urbaanimmassakin ympäristössä. Kemppinen kertoo, että Harjavallassa retkeillessä Hesburgerin drive in -kaistalla jono suomenhevosia ratsastajineen aiheutti leukojen auki loksahtelua.
”Hevosessa arvostan eniten sitä, että siltä saa suoran palautteen. Jos itse en tee oikein, ei tee hevonenkaan.”
Kemppinen tunnustaa olevansa ratsastuksessa hifistelijä, joka keskittyy paljon istunnan ja apujen hienovaraisuuteen. Omaa ratsastuskuntoaan tukeakseen hän käy säännöllisesti astangajoogassa.
”Sitä hienompi fiilis tulee, mitä pienemmillä avuilla saan hevosen toimimaan.”
Kemppisen hevosiin liittyvät haaveet ovat yhtä lukuun ottamatta toiveita arkisista onnistumisista omien vuokrahevosten kanssa. Mutta yksi suurempikin haave on.
”Ollaan kaveriporukalla juteltu, että olisi aivan mahtavaa päästä Afrikkaan ratsastussafarille.”