• Toyota repii muihin kaulaa ‒ kahmi elokuussa joka neljännen ensirekisteröinnin

    ”Sähköautot eivät ole vielä muuttuneet koko kansan autoiksi.”
    Hyötyajoneuvoissa Toyota on kolmossijalla. Kuvassa uusi täyssähköinen Hilux.
    Hyötyajoneuvoissa Toyota on kolmossijalla. Kuvassa uusi täyssähköinen Hilux. Kuva: Jarmo Palokallio
    Koneet ja autot|Autot
    10.9.202615:30
    Jarmo Palokallio

    Toyota on vahvistanut asemiaan Suomen suosituimpana automerkkinä. Joka neljännen elokuussa ensirekisteröidyn henkilöauton keulalla oli Toyotan logo.

    ”Tilauskannan kasvun perusteella autokauppa on vihdoin vilkastumassa ja etenkin sähköautot ovat saaneet ostajat liikkeelle. Se tulee alalle tarpeeseen”, toteaa toimitusjohtaja Heikki Freund Toyota Auto Finlandista.

    RAV4 kuuluu kymppikärjen ulkopuolelle jääviin Toyota-malleihin.
    RAV4 kuuluu kymppikärjen ulkopuolelle jääviin Toyota-malleihin. Kuva: Jarmo Palokallio

    Viime aikoina on puhuttu paljon edullisista sähköautoista. Freundin mukaan ostajat eivät ole niitä vielä löytäneet.

    ”Sähköautot eivät ole nousseet koko kansan autoiksi. Niiden kaupan kasvu keskittyy edelleen kalliisiin autoihin. Se pitää niiden keskihinnan yli 50 000 eurossa”, toteaa Freund.

    Sähköautot eivät ole vielä nousseet koko kansan autoiksi, toteaa Heikki Freund.
    Sähköautot eivät ole vielä nousseet koko kansan autoiksi, toteaa Heikki Freund. Kuva: Jarmo Palokallio

    Toyotan vahvuutena on laaja mallisto. Se koskee myös voimalinjoja. Niistä löytyy jokaiselle ostajalle mieluinen vaihtoehto.

    Toyotan ykköstykiksi on noussut Yaris Cross. Sen lisäksi Suomen kuuden myydyimmän mallin joukkoon kiilaavat tavallinen Yaris, BZ4X, Corolla ja CH-R.

    Toyotan miehittämien pistesijojen rintamaa rikkoo vain Teslan Y-malli. Sen lisäksi haastajaksi on nousemassa Vuoden autoksi Suomessa valittu Mercedes CLA.

    Vuuden autoksi Suomessa valittu CLA on lisännyt Mercedeksen myyntiä.
    Vuuden autoksi Suomessa valittu CLA on lisännyt Mercedeksen myyntiä. Kuva: Jari Kohonen

    Koko alkuvuoden osalta kymppikärjen merkeistä asemiaan ovat Toyotan lisäksi vahvistaneet Mercedes, BMW ja Audi sekä Tesla. Miinusta ovat puolestaan kirjanneet Volkswagen, Volvo, Kia ja Ford.

    Haastajista myynnin kovaan vauhtiin ovat saaneet BYD, Cupra ja Smart. Takavuosien menestyjistä Opel on kääntänyt kurssinsa pitkän alamäen jälkeen lievään nousuun.

    Hyötyajoneuvojen puolella tästä vuodesta on tulossa viimevuotista synkempi. Freundin mukaan jo lähtökohta oli matalalla, joten pudotus on sitä kipeämpi.

    ”Vaikka nopeaa elpymistä ei ole näkyvissä, ensi vuosi on varmasti jo parempi. Hyvät uutiset voivat kääntää tilanteen nopeastikin”, toteaa Freund.

    Pakettiautojen kärjessä jatkaa Ford. Hopealla on Volkswagen ja pronssilla Toyota.

    Lisää aiheesta
    • Pasi Lääninpää vaihtoi hybridin täyssähköiseen C-HR plus–mallin autoon.

      Liikenne | Pasi Lääninpää vaihtoi hybridin sähköautoon – niistä on tullut autokaupan suosikki myös maaseudulla

      Tilaajalle
    • Etelä-Savossa uusien täyssähköautojen kauppa kasvoi tammi–kesäkuussa 69 prosenttia viime vuodesta.

      Autot | Sähköautot kiinnostavat maakunnissa niin paljon, että uusista autoista niitä on lähes joka toinen − asiantuntija arvioi syitä kehitykseen

      Tilaajalle
    • Polttoaineiden kallistuminen ja rajut hintavaihtelut ovat saaneet monen pohtimaan sähköautoon siirtymistä.

      Liikenne | Pumppuhintojen hyppiminen on kääntänyt katseet sähköautoihin

      Tilaajalle
    • Kian sähköautomallit pärjäsivät testissä hyvin. Kuvituskuva.

      Autot | Ruotsalainen autokauppa testasi käytettyjen sähköautojen akut ‒ näin kapasiteetti putoaa 100 000 kilometrin jälkeen

    Artikkelin aiheet
    Toyota
    autokauppa
    sähköauto
    ensirekisteröinti
    henkilöauto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Asiantuntija: Väärä säilytys voi tuhota auton renkaat

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla