• Renault Clio yllättää iloisesti bensa-aseman pumpulla

    Euroopan myydyin auto kuuluu katoavaan pikkuautojen luokkaan.
    Renault Clion vahvuuksiin kuuluu pieni kulutus.
    Renault Clion vahvuuksiin kuuluu pieni kulutus. Kuva: Jarmo Palokallio
    Koneet ja autot|Autot
    3.6.202623:00
    Jarmo Palokallio

    Uusi Renault Clio yllättää tankkaajan iloisesti. Sen kulutus jää lukemiin, joista takavuosien tippa-Rellu olisi kateellinen.

    Clio on hallinnut Euroopan autokauppaa kymmeniä vuosia. Viime vuosina sitä on haastanut Dacia Sandero. Sekin oman konsernin tuotteita.

    Samaan aikaan moni muu valmistaja on luopunut pienistä polttomoottoriautoista.

    Yksi syy pienten polttomoottoriautojen katoon ovat EU:n tiukentuneet turvatekniikkavaatimukset. Ne ovat kallistuttaneet etenkin pienimpiä autoja.

    Edessä häämöttää myös polttomoottoriautojen kielto. Sen osalta EU on tosin ottamassa pientä taka-askelta.

    Myös ostajien maku on muuttunut. Jo pidemmän aikaa perinteiset automallit ovat saaneet antaa tilaa erilaisille katumaastureille.

    Auton sisusta on siisti ja hallintalaitteet muodostavat toimivan kokonaisuuden.
    Auton sisusta on siisti ja hallintalaitteet muodostavat toimivan kokonaisuuden. Kuva: Jarmo Palokallio

    Clio jatkaa silti hyväksi todetulla konseptilla. Viisiovisen auton pituus jää 4,1 metriin, mikä on kätevä kaupungeissa.

    Auton tilat ovat sen kokoon nähden kelvolliset. Edessä mahtuu hyvin, takana vähän tiukemmin.

    Kontti vetää 309 litraa, millä pärjää arkikäytössä. Tavaratilan käyttöä vaikeuttaa korkea nostokynnys.

    Auton nokalle on tarjolla 1,2 litran bensaturbo tai suurempi 1,8 litran hybridimylly. MT otti koeajoon tuon jälkimmäisen.

    Sen tehot nousevat sähkömoottorin tukemana 160 hevosvoimaan, mikä on auton kokoon suhteutettuna vähintään riittävästi. Tarvittaessa Clio irtoaa liikennevaloista sähäkästi.

    Nelisen metriä pitkä auto on kätevä käsiteltävä.
    Nelisen metriä pitkä auto on kätevä käsiteltävä. Kuva: Jarmo Palokallio

    Clio on omimmillaan kaupungissa ja pienillä kyläteillä. Toisaalta sen kanssa pärjää moottoriteilläkin.

    Alustan puolesta meno on ranskalaisen mukavaa. Ajomukavuuden varmistamiseksi liikkeelle lähtiessä kannattaa kytkeä avustimet pois päältä. Se onnistuu onneksi yhdellä napilla.

    Rengasmelu kasvaa nopeuden noustessa, kuten tämän kokoluokan autoissa on tapana. Ylivoimaisen häiritseväksi se ei kuitenkaan nouse.

    Ammoinen Renault 4 muistetaan pienestä kulutuksesta ja siitä saadusta tippa-Rellu -nimestä. Uusi Clio on samoilla jäljillä. Sen kulutus pyöri moottoritietä sisältäneessä koeajossa reilussa neljässä litrassa 100 kilometrillä.

    Tuosta vanha tippa-Rellu olisi kateellinen.

    Matalammilla nopeudella kulutus painui isommin yrittämättä jopa kolmosella alkaviin lukemiin. Pieni kulutus on ilman muuta auton vahvuus.

    Vetokykyä autolla on 900 kiloa.

    Clion alkaen hinta on 22 990 euroa. Koeajettu 1,8 litran hybridiversio maksoi 28 890 euroa.

    Lisää aiheesta
    • Uuden Renault 5:n ulkonäössä on paljon lainaa vanhasta.

      Autot | Retro-Rellu vetää suun hymyyn – patonkikori kruunaa kokonaisuuden

      Tilaajalle
    • Renault 4:n 18 senttimetrin maavara parantaa auton monikäyttöisyyttä.

      Autot | Tippa-Rellu palaa sähköisenä ‒ tunnistatko ulkonäöltä?

    • EV2 on näppärä kaupunki- tai kakkosauto.

      Liikenne | Pienten sähköautojen vyöry kiihtyy – hinnat painettu alas

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Renault Clio
    hybridiauto
    pikkuauto
    polttomoottoriauto
    kulutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla