• Eurooppalaisia sähköautoja valmistetaan tappiolla ‒ ”Niillä tehdään rumaa jälkeä”

    Suomessa autokaupan pahin pohjakosketus on jäänyt taakse.
    Johan Lindbergin mukaan autokaupan pohjakosketus näyttää jääneen taakse.
    Johan Lindbergin mukaan autokaupan pohjakosketus näyttää jääneen taakse. Kuva: Jarmo Palokallio
    Koneet ja autot|Autot
    17.9.202616:30
    Jarmo Palokallio

    Autotehtaiden tilanne Euroopassa on tukala, sillä ne tekevät sähköautoja tappiolla. Kyse on pakosta, sillä EU vaatii pudottamaan tuotannon keskipäästöjä massiivisten sakkojen uhalla.

    Suomessa autoala on kipuillut uusien autojen heikon menekin kanssa. Nyt näkyvissä on siltä osin käänne parempaan.

    ”Autokaupan tilanne on edelleen haastava, mutta pohjakosketus näyttää silti jääneen taakse. Näkyvissä on merkkejä kysynnän kasvusta”, toteaa toimitusjohtaja Johan Lindberg Fordilta.

    Ford esitteli uudistunutta Rangeria ja muuta tuoretta kalustoaan Porvoossa keskiviikkona.
    Ford esitteli uudistunutta Rangeria ja muuta tuoretta kalustoaan Porvoossa keskiviikkona. Kuva: Jarmo Palokallio

    Autokaupan elpyminen liittyy kuluttajien luottamuksen nousuun. Samalla aiempaa useampi ostaja on päätynyt sähköautoon. Siihen kannustaa polttoaineiden hintojen nousu.

    Suuri osa sähköautoista päätyy edelleen työsuhdeautoiksi. Omalla rahalla autoa ostavalle hidasteena on sähköautojen pitkästi yli 50 000 euron keskihinta.

    Ostajien pähkäillessä sähköautojen korkeita hintoja niiden valmistajilla on sama murhe toiseen suuntaan.

    ”Valmistajat tekevät Euroopassa rumaa jälkeä sähköajoneuvoilla. Toivottavasti nuo tappiot edes vähenisivät ensi vuonna”, toteaa Lindberg.

    Myös Fordilla sähköautot painavat tulosta. Viime vuonna yhtiö teki niillä tappiota noin viidellä miljardilla dollarilla. Voittoa yhtiö tekee vastaavasti muilla ajoneuvoilla ja Euroopassa etenkin hyötyajoneuvoilla.

    Autonvalmistajat ovat sähköautojen kanssa pahasti puun ja kuoren välissä. Ne tekevät niillä tappioita, mutta ilman niitä uhkana ovat EU:n jättisakot.

    EU rankaisee autonvalmistajia, elleivät ne saa tuotannon keskipäästöjä riittävän matalalle. Siksi yhtiöt hakevat tasapainoa tuotannon, päästöjen ja mahdollisten sakkojen välillä.

    Pienenä helpotuksena EU laskee parhaillaan päästöjen vähenemään yhden vuoden sijaan kolmen vuoden keskiarvona. Se antaa autotehtaille pelivaraa.

    Suomessa uusista henkilöautoista täyssähköisten osuus tavoittelee jo puolta. Myös hyötyajoneuvot sähköistyvät, mutta hitaammin.

    Sähköiset hyötyajoneuvot yleistyvät sitä mukaa, kun yritykset laskevat niihin siirtymisen kannattavaksi. Dieselin kohonnut hinta on varmasti yksi kova kannustin.

    ”Täyssähköisissä hyötyajoneuvoissa on nähtävissä nelivedon yleistyminen”, toteaa Lindberg.

    Lisää aiheesta
    • Vuonna 1926 Suomeen myyty T Ford on pidetty hienossa kunnossa.

      Autot | Ford nosti Suomen pyörille ‒ tärkeitä etenkin sotavuosina

      Tilaajalle
    • Hyötyajoneuvoissa Toyota on kolmossijalla. Kuvassa uusi täyssähköinen Hilux.

      Autot | Toyota repii muihin kaulaa ‒ kahmi elokuussa joka neljännen ensirekisteröinnin

    Artikkelin aiheet
    sähköauto
    autokauppa
    Ford
    EU
    hyötyajoneuvo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Asiantuntija: Väärä säilytys voi tuhota auton renkaat

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla