• Katumaasturit jyräävät farmarimallit – valtasuhteet kääntyivät autokaupassa

    Korimallin valinnan ratkaisevat omat mieltymykset ja esimerkiksi kuljetustarpeet.
    Volvo V70:n tapaiset farmarimallit ovat muuttumassa katoavaksi kansanperinteeksi.
    Volvo V70:n tapaiset farmarimallit ovat muuttumassa katoavaksi kansanperinteeksi. Kuva: Jarmo Palokallio
    Koneet ja autot|Autot
    23.6.202608:27
    Jarmo Palokallio

    Suomalaisten pitkäaikainen suosikki ja perheautoilun symboliksi noussut farmarimalli on kohdannut voittajansa. Nyt ostajien suosikeiksi ovat nousseet erilaiset katumaasturit.

    Kuluneen vuoden aikana katumaasturit ovat ohittaneet farmariautot sekä kysynnässä että myyntimäärissä. Tämä selviää Suomen suurimman vaihtoautokaupan Sakan tuoreesta tilastosta.

    Katumaastureiden korkea maavara ja mahdollinen neliveto parantavat niiden käytettävyyttä.
    Katumaastureiden korkea maavara ja mahdollinen neliveto parantavat niiden käytettävyyttä. Kuva: Jarmo Palokallio

    Vielä pari vuotta sitten joka kolmas auton ostaja päätyi perinteiseen farmarimalliin. Katumaasturien osuus jäi tuolloin noin neljännekseen.

    Tänä vuonna tilanne on kääntynyt päinvastaiseksi. Katumaastureiden osuus on noussut kolmannekseen ja farmareiden pudonnut neljännekseen.

    Kolmanneksi suosituin korimalli on viistoperä. Se on 16 prosentin osuudellaan pysynyt vuosia suunnilleen samana.

    Takavuosina liikenteessä näkyi paljon myös perinteisiä porrasperäisiä autoja. Niistä edullisimmat olivat kaksiovisia. Varakkaimmilla oli varaa neliovisiin.

    Konttiperäisten mallien suosio hiipui siinä vaiheessa, kun suomalaisilla alkoi olla varaa siirtyä kalliimpiin ja käytännöllisimpiin farmariautoihin.

    Farmariautojen haastajiin kuuluivat niin kutsut tila-autot. Nimensä mukaisesti ne olivat laatikkomaisia viritelmiä, joissa tilasuunnittelu ajoi muun muotoilun ohitse.

    Vuonna 2006 Nissan toi markkinoille oudolta näyttävän Qashqain, joka lopulta räjäytti potin. Siitä käynnistyi katumaastureiden tai pikemmin erilaisten crossover-mallien nykyinen voittokulku.

    Varsinaisten katumaastureiden historia on pidempi ja se ulottuu pitkälle viime vuosisadan puolelle. Niitä tehtiin ensin sotilaskäyttöön.

    Perinteisellä konttiperällä on edelleen omat ostajansa.
    Perinteisellä konttiperällä on edelleen omat ostajansa. Kuva: Jarmo Palokallio

    Yhdysvalloissa havahduttiin 1970-luvulla siihen, että neliveto ja korkea maavara saattaisivat olla valtteja myös siviilikäytössä.

    Sen seurauksena autotehtaat alkoivat kehitellä katumaastureiksi nimettyjä automalleja, joilla pärjäsi maaseudun kelirikkoteillä, mutta jotka olivat mukavia ajettavia myös kaupungeissa.

    Yhdysvalloissa katumaasturiksi luettu Jeep Cherokee nousi melkoiseksi menestykseksi. Meillä päin paremmin pärjäsi esimerkiksi vuonna 1994 esitelty Toyota RAV4.

    ”Huonokuntoisilla teillä katumaasturi on loistava valinta.”

    Jaakko Poukkula

    Katumaasturien suosio perustuu pitkälti arjen mukavuuteen. Korkeampi maavara helpottaa autoon nousemista, parantaa näkyvyyttä liikenteessä ja tekee lastenistuinten kiinnittämisestä vaivatonta.

    “Jos ajat paljon huonokuntoisilla teillä tai arvostat helppoa autoon astumista, katumaasturi on loistava valinta”, toteaa Sakan myyntijohtaja Jaakko Poukkula.

    Edullisimmat katumaasturit ovat etuvetoisia. Yleensä mallistosta löytyy myös neliveto, joka sopii Suomen talveen ja heikoille mökkiteille.

    Skodan uuden Epiqin korimalli asettuu jonnekin katumaasturin ja perinteisen farmarimallin väliin.
    Skodan uuden Epiqin korimalli asettuu jonnekin katumaasturin ja perinteisen farmarimallin väliin. Kuva: Jarmo Palokallio

    Tavaratilaa arvostavien tai tarvitsevien ostajien kannattaa edelleen olla tarkkana. Perinteinen farmari tarjoaa usein saman verran tai jopa enemmän todellista, pituussuuntaista tavaratilaa kuin saman kokoluokan katumaasturi.

    Katumaasturin kontti on usein korkea, mutta lyhyt, mikä voi vaikeuttaa esimerkiksi lastenrattaiden pakkaamista.

    Myös autojen käyttökustannuksissa on eroa. Katumaasturin maavara ja korkeus kasvattavat ilmanvastusta. Niiden kulutus voikin olla jopa viidenneksen vastaavaa farmaria suurempi.

    Suurempi paino aiheuttaa myös kuluville osille kuten alustalle ja jarruille nopeampaa kulumista. Raskaan ja suurivanteisen katumaasturin rengaskulutkin voivat olla selvästi vastaavaa farmaria suuremmat.

    Poukkulan mukaan farmari onkin edelleen järkiratkaisu, jos tavoite on taloudellisuudessa ja suurelle tavaratilalle on tarvetta.

    Lisää aiheesta
    • Antti Lämpsä kuvailee itseään Toyota-mieheksi, sillä hän on myynyt kyseistä merkkiä jo 15 vuoden ajan. Tämän hetken autokauppaa hallitsevat hänen mukaan sähköautot.

      Autot | Perinteiselle autokaupalle löytyy yhä sijansa markkinoilla, vakuuttaa autokauppias Antti Lämpsä

      Tilaajalle
    • Vuoden Autoksi valitun täyssähköisen Mercedes CLA:n lähtöhinta jää hieman uuden henkilöauton keskihinnan alapuolelle.

      Autot | Uusien autojen kallistuminen taittui ‒ nämä tekevät poikkeuksen

    • Polttoaineen kallistuminen on lisännyt kiinnostusta käytettyihin sähköautoihin.

      Autot | Käytetyn sähköauton oston riskit voi välttää – aina edes latausjohto ei kuulu kauppaan

    • Täyssähköisten autojen osuus on noussut lähes puoleen Suomen ensirekisteröinneistä.

      Liikenne | Sähköautot valtaavat Euroopan – Suomessa jo joka toinen uusi auto täysin sähköinen

    Artikkelin aiheet
    katumaasturit
    farmariautot
    autokauppa
    autotilastot
    autotrendit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla