• Tonttien koot ja rakennusten mitat ovat tarkasti määriteltyjä, eikä niistä lipsuta Niihaman siirtolapuutarhassa.
    Tonttien koot ja rakennusten mitat ovat tarkasti määriteltyjä, eikä niistä lipsuta Niihaman siirtolapuutarhassa. Kuva: Rami Marjamäki

    Pieni pala paratiisia

    Teollisuustyöväen hengähdyspaikasta on tullut Suomi minikoossa, vaikka moni siirtolapuutarha on 100 vuodessa pysynyt päällisin puolin muuttumattomana.
    Tilaajalle
    Koti|Mökki
    7.6.202512:00
    Jarmo Hankivaara

    Niihaman siirtolapuutarha vaikuttaa olevan metsän keskellä, mutta Näsijärven näkisi helposti ilman välissä olevaa sankkaa metsää.

    Tamperelainen Jukka Närhi muistaa hiihtoreissulla Näsijärven jäällä 1990-luvulla nähneensä vilahduksen tästä paikasta ja kirkkaansinisestä mökistä. Sinne oli parikymmentä vuotta aiemmin kotiutunut Suomen vanhin siirtolapuutarhayhdistys, joka oli häädetty Hatanpään kaupunginosasta.

    ”Hatanpään puutarhan kyllä tiesin, sillä olin ollut lähistöllä kesätöissä ja käynyt omena- ja marjavarkaissa.”

    Rike oli vähäinen jos edes sellainen, sillä mökit oli tuolloin jo siirretty pois ja palstat tyhjän panttina odottamassa betonirakentamista.

    Närhi löysi paikan vaimon ansiosta, ja nyt 30 vuotta myöhemmin hän itse on yksi Niihaman 126 palstanpitäjästä ja luvannut esitellä paikkaa yhdessä muutaman muun aktiivin kanssa.

    Närhi on jo eläkkeelle, kuten valtaosa palstalaisista. Tavallaan hän edustaa entisenä tehdastyöntekijänä yhteiskuntaluokkaa, jolle siirtolapuutarhat 100 vuotta sitten suunnattiin, mutta joita näkee palstoilla yhä harvemmin.

    Muutto Hatanpäältä kauas Niihamaan kirpaisi 1970-luvulla monia, mutta toisaalta uudessa paikassa sai tehdä aiempaa suuremman mökin. Arkkitehti hahmotteli ala- ja yläkerrat kokoon 5,40 x 5,40 metriä.

    Raija Ruuskasen käyttövesi tulee hanaa kääntämällä Näsijärvestä.
    Raija Ruuskasen käyttövesi tulee hanaa kääntämällä Näsijärvestä. Kuva: Rami Marjamäki

    Raija Ruuskanen on kolmannen sukupolven siirtolapuutarhalaisia. Jo hänen isovanhempansa viljelivät palstaa Hatanpäällä, ja isä perusti uuden palstan Niihamaan 1970-luvulla.

    ”Lähtö Hatanpäältä oli iso asia vanhemmilleni. Kun täällä Niihamassa kaikki alkoi valmistua, isäni myönsi, että tämä on sittenkin parempi paikka.”

    Raija kävi miehensä Pertti Ruuskasen kanssa vanhempien palstalla, kunnes sana kiersi yhden olevan myynnissä. Sen he hankkivat 1986.

    Mukavuuksia heillä on hieman vähemmän kuin monella muulla. Ruuskasten mökissä on sähköllä toimivat jääkaappi ja hella, ja Näsijärven vettä saa hanaa kääntämällä pihalle, kuten muillakin. Mahdollista olisi johtaa vesi sisällekin ja hankkia suihkua varten lämminvesivaraaja.

    Alueella on kaksi porakaivoa, joista haetaan juomavesi. Harmaat vedet menevät imeytyskaivoon, ja luonnolliset tarpeet hoituvat biokäymälässä.

    Pertti ja Raija Ruuskanen siirtyvät alakertaan nukkumaan, kun lämpö yläkerrassa hätyyttelee 30:tä astetta.
    Pertti ja Raija Ruuskanen siirtyvät alakertaan nukkumaan, kun lämpö yläkerrassa hätyyttelee 30:tä astetta. Kuva: Rami Marjamäki

    Katon väri on määrätty tummaksi, mikä tarkoittaa kevyellä eristyksellä ja kuumenevilla kesillä ajoittain tukalia hetkiä.

    Osa on hankkinut ilmalämpöpumpun viilentämään, mutta Ruuskaset ovat selvinneet ilman.

    ”Ovi ulos pidetään kuumilla ilmoilla kiinni, ja tarvittaessa siirrytään yläkerrasta alas nukkumaan”, kertoo Pertti Ruuskanen.

    Hän lisää, että vesijohdon vetäminen lisäisi vain huolta ja vaatisi syksyisin vesijohtojen ja boilerin huolellista tyhjennystä ennen pakkasia. Pesumahdollisuus on joka tapauksessa lähellä. Rannassa iso sauna lämpenee kerran viikossa, ja ”uikkarisauna” käytännössä päivittäin.

    Kun Ruuskasten lapset olivat pieniä, perhe muutti kesäksi akvaarion kanssa tänne ja vanhemmat kävivät töissä päivisin. Lapsia oli paljon. Nyt on toisin.

    ”Kyllä hiljaista on nykyään parkkipaikalla klo 7. Eivät käynnisty enää töihin lähtijöiden autot”, toteaa Ruuskanen ja muut nyökyttelevät.

    Niihaman siirtolapuutarhan museoalueelle on siirretty mökkejä noin sadan vuoden takaa. Silloin ne ajateltiin viljelijöiden taukopaikoiksi.
    Niihaman siirtolapuutarhan museoalueelle on siirretty mökkejä noin sadan vuoden takaa. Silloin ne ajateltiin viljelijöiden taukopaikoiksi. Kuva: Rami Marjamäki

    Ensimmäiset siirtolapuutarhat perustettiin Suomeen reilut 100 vuotta sitten kaupungin työväen leivän jatkeeksi ja virkistykseksi. Ruokaa tarvittiinkin, sillä Suomi oli itsenäistynyt Venäjästä ja ruuasta oli pula.

    Vielä sotien jälkeen nurmikko oli palstalla harvinaisuus, ja 300 neliöstä otettiin irti mieluummin hyöty kuin huvi.

    Ruuskasilla isäntä huolehtii perunaa maahan, ja Raija istuttaa sipulin, persiljan ja porkkanan. Pari omenapuuta antaa satoa yli oman tarpeen.

    Viljely ja palstan kunnosta huolehtiminen on siirtolapuutarhoissa enää sääntöihin kirjattu harrastus, mutta sitä on tarpeen vaalia.

    ”Pidämme kiinni siitä, että kyseessä on palstalla mökki eikä mökki palstalla. Puutarhanhoito on kantava aate myös nykyaikaan sijoitettuna, ja se edellä mennään”, sanoo Niihaman Ryhmäpuutarhayhdistyksen puheenjohtaja Pirkko Pousi.

    Ruuskasten minikeittiössä on kaikki tarpeellinen.
    Ruuskasten minikeittiössä on kaikki tarpeellinen. Kuva: Rami Marjamäki

    Siirtolapuutarhat ovat kovassa nosteessa, mutta tv:n sisustusohjelmat antavat monille väärän kuvan niistä.

    ”Eihän se niin mene, että sinne mennään vain viettämään viikonlopuiksi vapaa-aikaa, kuten tv-ohjelmien perusteella saattaa luulla. Siellä on paljon sääntöjä ja velvoitteita”, toteaa Suomen Siirtolapuutarhaliiton hallituksen puheenjohtaja Pertti Laitila.

    ”Eihän se niin mene, että sinne mennään vain viettämään viikonlopuiksi vapaa-aikaa.”

    Pertti Laitila

    Elämää siirtolapuutarhassa määrittelevät säännöt, joita ylläpitää ja valvoo hallitus – tarvittaessa luo uusiakin ja joustaa vanhoista. Apuna Niihamassa on valiokuntia eri elämänalueille kulttuurista koneisiin asti.

    Työläisperinne on jäänyt, ja puutarhoista on tullut Suomi pienoiskoossa hyvine ja huonoine puolineen.

    Laitilalla on hyvä näppituntuma muutokseen, sillä hän kiertää paljon siirtolapuutarhoissa eri puolilla maata. Kaikkiaan siirtolapuutarhoja Suomessa on noin 70, ja niistä noin 30 lähinnä suurimmasta päästä on liittynyt liittoon.

    Irmeli Nenonen hakemassa vettä porakaivosta, joita alueella on kaksi.
    Irmeli Nenonen hakemassa vettä porakaivosta, joita alueella on kaksi. Kuva: Rami Marjamäki

    ”Siirtolapuutarhat ovat minimaailmoja ympäröivästä maailmasta. Väitän, että ihmisten suvaitsevaisuus on vähentynyt ja samalla kynnys alentunut häiriötekijöille. Ei oikein enää kestetä lasten melskaamista, koiraa ja musiikkia eikä sitä, että joku viljelee eri tavalla, on eri kansallisuutta ja puhuu eri kieltä”, Laitila sanoo.

    Niihaman siirtolapuutarhassa ei ainakaan nyt kuulu koirien haukuntaa eikä lasten mesoamista, tosin kausi on vasta alkamassa.

    Omat vääntönsä on sielläkin: Miten polttopuut kuivataan? Heitetäänkö kiukaalle kylmää vai lämmintä vettä? Miten sauna lämmitetään oikein, ja miten ylipäätään jokin työ tehdään oikein? Osallistuvatko kaikki talkoisiin?

    Jukka Närhi (vas.), Raija Ruuskanen, Pia Mäntyniemi, Irmeli Nenonen ja Pirkko Pousi vierailulla Nenosen palstalla.
    Jukka Närhi (vas.), Raija Ruuskanen, Pia Mäntyniemi, Irmeli Nenonen ja Pirkko Pousi vierailulla Nenosen palstalla. Kuva: Rami Marjamäki

    Työ ei pääty omalle palstalle, vaan jokaisella on myös talkookiintiö. Yhdessä tekeminen pienentää kaikkien vastikkeita, jotka pyörivät 500 euron huitteilla useimmilla.

    Sen lisäksi tulee vielä sähkölasku. Yhdistys maksaa sen ja sitten jyvittää summan käytön mukaan.

    ”Itselläni sähköön menee noin 400 euroa, sillä minulla on ilmalämpöpumppu”, kertoo Irmeli Nenonen.

    Kaikilla mökeillä on 10 talkootuntia kauden aikana. Jokainen merkitsee ne korttiin ja palauttaa syksyllä. Eri töistä tulee eri määrä talkootunteja. Eniten niitä saisi yhteisen huussin tyhjäyksestä ja siivouksesta, peräti seitsemän.

    Käymälän siivous houkuttelee harvoja ja ulkokäymälöitä on kolme, joten jokainen mökki joutuu puuhaan viiden tai kuuden vuoden välein. Hiljan hankitun pikkukaivurin rattiin taas olisi runsaasti halukkaita.

    Jokainen mökki joutuu tekemään 10 talkootuntia, mutta osa tekee 110.

    Todellisuudessa moni tekee kiintiöityä määrää enemmän talkoita, eikä se katso ikää.

    ”Joku tekee pakolliset 10 ja joku taas 110 tuntia. Keskimäärin kuitenkin 27”, kertoo puheenjohtaja Pousi.

    Omia talkookiintiöitä ei voi korvata rahalla. Joillekin talkookiintiö on hankala toteuttaa yksinkertaisesti sairauksien tai korkean iän vuoksi, ja silloin hallitus toivoo näiden pyytävän apua perheeltään ja ulkopuolisilta.

    Yleisesti ottaen tasapuolisuus vaatii, että talkoista lipsumiseen suhtaudutaan vakavasti ja sellaiseen puututaan.

    Pirkko Pousi<strong id="strong-7b80027063358e4d47681c1d4a739b42"> </strong>teki uran opettajana ja on nyt Niihaman Ryhmäpuutarhayhdistyksen puheenjohtaja. Uikkarisauna lämpenee kesäisin päivittäin.
    Pirkko Pousi teki uran opettajana ja on nyt Niihaman Ryhmäpuutarhayhdistyksen puheenjohtaja. Uikkarisauna lämpenee kesäisin päivittäin.  Kuva: Rami Marjamäki

    Sääntöjä on siirtolapuutarhoissa mahdollisuus muuttaa, ja niin on tehtykin. Niihamassa palstan voi nykyään ostaa myös ulkopaikkakuntalainen, ja esimerkiksi terassi on kokenut muodonmuutoksen.

    Alussa sallittiin vain lippa, sitten seinät ja nyt jo eristys. Myös suihku, sauna ja ilmalämpöpumppu ovat mahdollisia, eikä katon tarvitse olla huovasta. Tumma sen pitää olla, ja nurkkalaudat valkoiset.

    Yhdistyksen hallitukselle tulee ehdotuksia, jotka se hylkää tai hyväksyy. Paljut ja trampoliinit eivät ole menneet läpi, mutta tehdasvalmisteiset, alle 10 neliön kasvihuoneet sallitaan.

    Valtaosa hyväksyy päätökset, mutta vuosikymmenten aikana uppiniskaisiakin on nähty. Yhdistys ei lähde väkisin poistattamaan mitään, mutta myyntitilanteessa kielletyt asiat kirjataan rasitteeksi kauppakirjaan ja poistokehotus säilyy.

    ”Säännöt antavat myös mahdollisuuden siihen, että palsta otetaan haltuun erottamalla palstalainen yhdistyksestä”, sanoo puheenjohtaja Pousi.

    Kaikkien reaktioista näkee, että oikeuslaitos tässä miniyhteiskunnassa on varsin lempeä.

    Maire Rantala (vas.) päätyi aikoinaan siirtolapuutarhaviljelijäksi yhdessä poikansa kanssa. Paikan yhteisöllisyys osoittautui henkiseksi turvapaikaksi, kun poika menehtyi ja hän itse sairastui alkuvuonna vakavasti.
    Maire Rantala (vas.) päätyi aikoinaan siirtolapuutarhaviljelijäksi yhdessä poikansa kanssa. Paikan yhteisöllisyys osoittautui henkiseksi turvapaikaksi, kun poika menehtyi ja hän itse sairastui alkuvuonna vakavasti. Kuva: Rami Marjamäki

    Siirtolapuutarhaliiton Laitila palasi juuri käynniltä siirtolapuutarhasta Forssasta. Siellä toiminta on varsin vapaata, olipa kyseessä rakentaminen tai viljely.

    Suurimmissa kaupungeissa tunnutaan pitävän säännöistä kiinni tiukimmin, ja useimmissa tapauksessa se on kaikkien parhaaksi.

    Laitila on huomannut pandemia-ajan muuttaneen meitä ihmisinä.

    ”Koronavuosien myötä ihmisten moraali ja toisten huomion ottaminen ovat kokeneet kolauksen.”

    Hän pelkää, että säännöttömyys johtaisi moniin ongelmiin. Pian tontille nousisi esimerkiksi suuria vajoja, jotka varjostaisivat naapurin viljelyksiä. Lopuksi ryhmäpuutarha saattaisi olla epäsiisti mökkislummiviidakko, jossa viihtyisivät vain espanjansiruetana ja rotta.

    Saunat ja suihkut on Niihamassa päätetty sallia, mutta alueella on myös kaksi yhteistä saunaa.
    Saunat ja suihkut on Niihamassa päätetty sallia, mutta alueella on myös kaksi yhteistä saunaa. Kuva: Rami Marjamäki

    Myös Niihamassa arvellaan, että sääntöjen puuttuminen toisi tonteille isot varastot ja terassit. Kokoaikainen asuminen lisääntyisi ja pian palstoilla alettaisiin pestä autoja, kuten eräässä isossa kaupungissa tiedetään käyneen.

    Jos siirtolapuutarhan ajatus hämärtyy ja viljelypalstat muuttuvat pieniksi omakotitaloiksi, kaupunki voisi pienin tunnontuskin olla uusimatta vuokrasopimusta sen päättyessä ja kaavoittaa alueen vaikka asunnoiksi.

    Niihama viettää tänä kesänä 50-vuotisjuhlaansa, ja vuokrasopimus on katkolla noin kymmenen vuoden päästä. Tällä kertaa on epätodennäköistä, että evakkoon jouduttaisiin.

    ”Jos niin kävisi, niin en enää aloittaisi alusta muualla”, Pousi toteaa.

    ”En minäkään”, kuuluu sieltä täältä joukosta.

    Lisää aiheesta
    • Nostohommissa siirtolapuutarhapalstalla. Kuvituskuva.

      Piha ja puutarha | Siirtolapuutarha-aatteen taustalla on luonnon saaminen kaupunkilaistenkin ulottuville − Tiedätkö, minne perustettiin maailman ensimmäinen siirtolapuutarha?

    • Iso kivi terassilla on oikeastaan kallionlaki, jota ei voinut siirtää. Siksi oli järkevä tehdä siitä viehättävä yksityiskohta mökkiterassille.

      Mökki | Näin syntyy terassi ison kiven ympärille – jättiläismäinen patio nikkaroitiin kallion laella sijaitsevalle mökille

      Tilaajalle
    • Kaivoveden pilaavat tavallisesti suolistobakteerit tai veden liiallinen nitraatti- tai nitriittipitoisuus. Syitä ovat kaivon huono kunto, jätevedet, karjasuojat, lannoitus, vuotava öljysäiliö tai lähitien suolaus.

      Mökki | Kuinka selvitän kaivoveden laadun ja paljonko se maksaa? Veden kirkkaus ei takaa puhtautta

      Tilaajalle
    • Rekina Karhulahden palstalla sivellään uutta maalia penkin pintaan ja leikataan pensasaitaa. Oikealla Nicke Lignell.

      Radio ja TV | Siirtolapuutarhoissa on kesä – Nicke Lignell kiertää nikkaroimassa ja katsastamassa alun perin köyhille tarkoitettujen palstojen mökkikulttuuria

    • Luultavasti jokaisella mökillä on jonkinlainen polttopuupino. Usein se ovat räystään alla sateelta suojassa.

      Mökki | Tällainen yleinen halkopino on laiton

      Tilaajalle
    • Maaseudulla on asiakkaita vähemmän kuin kaupungeissa, mutta verkkoyhtiön kulut saattavat olla huomattavan suuria suurten etäisyyksien vuoksi.

      Mökki | Mökkiläisiä palveleva sähkönsiirtoyhtiö voi periä kymmenkertaista perusmaksua kaupungeissa toimiviin verrattuina – tätä perustellaan tasapuolisuudella

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Niihaman siirtolapuutarha
    siirtolapuutarhat
    yhteisöllisyys
    tamperelaiset
    puutarhanhoito
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin