Koko perhe onnistuttiin saamaan arjen kiireistä huolimatta samalla tontille: Konsta(14), Kerttu(16), äiti Johanna Kreivilä halauksessaan Kasperi(11) ja isä Antti Kelkka sekä Kustaa Kreivilä(9) veikeilemässä jalkojensa välissä. Kuva: Oskar von Essen
Kreivilän tilan tahti huimaisi heikkopäisempää − maatilan arjessa venytään kilpaurheilusta myymälän pyörittämiseen
Tässä nelilapsisessa perheessä ei ruuhkavuosinakaan pipo kiristä, vaan arkea eletään hymyssä suin.TilaajalleOripää
Villakoira Cindy on mielissään päästessään Kreivilän lasten kanssa yhteiseen pallopeliin. Sen lisäksi tilalla on kaksi laumavartijakoiraa pitämässä lähiseudun sudet loitolla. Kuva: Oskar von EssenNeljän tavoitteellisesti urheilevan lapsen kyytirumba, vuodenajasta riippuen 120–170-päisen lihakarjan hoito, lihan suoramyynti ja rakennusyrittäjyys; moni luulisi tämän yhtälön pyörittämisen mahdottomaksi yhdessä perheessä.
”Meillä ei koskaan tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu”, toteaa Kreivilän tilan emäntä ja neljän lapsen äiti Johanna Kreivilä jo puhelimessa.
Oripääläisen maalaistalon pihamaalla on vastassa hymyileväinen katras, isä Antti Kelkka ja lapset Kerttu (16), Konsta (14), Kasperi (11) ja Kustaa Kreivilä (9). Johanna-äiti palvelee tilamyymälässä yllättäen paikalle tullutta asiakasta.
”Meille saa aina tulla”, hän toteaa palatessaan.
Tilamyymälän kautta myydään ylämaankarjan lihaa.
”Kaikki ylämaankarjan liha, mitä tuotamme. 25 ruhoa vuodessa. Meiltä löytyy aina kolme sukupolvea ylämaankarjaa. Lisäksi meillä on 25 hereford- ja angus-emoa, joiden vasikat menevät välitykseen.”
Pörröinen ylämaankarja laiduntaakin aivan pihan vieressä metsään rajoittuvalla laitumella. Kun pihassa on liikettä, ne luopuvat metsän varjosta ja tulevat uteliaina katsomaan, helteestä huolimatta.
”Meidän Kerttu puhuu hyvin nautaa. Hän on sellainen eläinkuiskaaja”, toteaa Antti Kelkka.
Eläintenkäsittelytaidosta on todellista hyötyä, sillä karja siirretään joka päivä uudelle laitumelle.
”Minä vain kutsun niitä ja ne tulevat ja kävelevät perässä”, toteaa Kerttu.
Kerttu on naudoille mieluinen vieras laitumella. Kuva: Oskar von EssenEläimistä pitävä nuori nainen on saanut myös häiriökäyttäytymisen vuoksi kotia vaihtaneen villakoira Cindyn rauhoittumaan. Hän kertoo harkitsevana yhtenä vaihtoehtona eläinlääkärin ammattia.
”Katsotaan nyt, kuinka lukio menee. Aloitan syksyllä lukion Huittisissa, koska pääsin pelaamaan lentopalloa Vampulan Urheilijoihin”, hän kertoo.
Kilometrejä kertyy, mutta kaikeksi onneksi syksyllä Kertulla lienee jo ajokortti 17-vuotiaille myönnettävällä poikkeusluvalla. Ajamista opetellaan jo Antti-isän kanssa.
”Tätä myötä toisaalta viikko-ohjelmasta jää pois ajorumba Säkylän suuntaan, mihin Kerttua on aiemmin kuskattu treeneihin”, Johanna-äiti toteaa.
Hän onkin perheessä varsinainen logistiikkavastaava, sillä Antti-isän työ rakennuspuolella on varsin sitovaa.
Myös perheen kolme poikaa harrastavat aktiivisesti kilpaurheilua, niin jalkapalloa, sählyä kuin lentopalloakin Oripään Urheilijoissa. Konsta pelaa lisäksi jalkapalloa myös Yläneen Urheilijoissa.
Nyt Kasperille istuinpaikan virkaa toimittava mönkijä on karjatilan arjessa ahkerasti käytetty työväline. Kuva: Oskar von Essen”Konsta on sellainen elohiiri, että hän taitaa treenata joka päivä ja kaiken lisäksi hän kysyy koko ajan, mitä töitä kotona voisi vielä tehdä. Aina ei kehtaisi kaikkea teettääkään. Meillä on 170 hehtaaria viljelyksessä ja puolet siitä viljalla. Monenlaista työtä löytyy”, Antti Kelkka toteaa.
Nuorempia poikia Kasperia ja Kustaata käytetään treeneissä kolmesti viikossa.
”Joka päivä kuljetukset suuntautuvat johonkin päin. Ja kun yksi pelaa, niin saatamme toisten lapsen kanssa käydä vaikka heittämässä frisbeegolfia jossakin lähellä. Google Mapsista löytyy vaikka mitä”, Johanna Kreivilä toteaa.
Aktiivinen elämä maatilalla oli tietoinen valinta jo silloin, kun Antti ja Johanna aloittivat tilanpidon vuonna 2009. Samaan aikaa, kun Kerttu oli vielä vauva.
”Meille oli selvää, että lapsia ei viedä päivähoitoon. Halusimme hoitaa heitä kotona. Jätin siis tuolloin palkkatyöni muualla”, alunperin kellosepäksi opiskellut Johanna Kreivilä kertoo.
Kun samaan aikaan pariskunta perehtyi lihakarjan hoitoon ja viljatilan kokeilu kasvoi kolmessa vuodessa kolmesta märehtijästä 60 eläimeen, oli isännänkin tarkoitus jäädä kokonaan kotitilalleen töihin.
”Irtisanouduin työnjohtajan hommista rakennusliikkeessä vielä, kun lapset tunsivat minut nimeltä”, Antti Kelkka nauraa.
Tytär huomauttaa pilkettä silmäkulmassaan, ettei iskää vieläkään juuri kotona näy.
Tilamyymälästä löytyy vain oman tilan tuotteita. Eläimet kuljetetaan itse Oripäästä Huittisiin teurastettaviksi ja leikattaviksi. Kuva: Oskar von Essen”En minä vieläkään ole tosiaan kokonaan kotiin jäänyt. Töitä tuntuu riittävän. Tulin juuri rakentamasta viljasiiloa. Meillä ei olisi kyllä karjaa ilman Johannaa. En olisi ryhtynyt hommaan yksin ja kyllä homman pyörittäminen poikimisaikoineen on sen verran rankkaa, ettei sitä yksin jaksaisi”, hän toteaa.
Joskus perhe on saanut kuulla ihmettelyjä siitä, että oppivatko lapset lainkaan sosiaalisia taitoja, kun heidät hoidetaan kotitilalla.
”Emme me koskaan ole tänne sulkeutuneet. Kun lapset olivat pieniä, kävimme kerhoissa ja leikkipuistotapaamisissa, joita me aikuiset jatkoimme kesäaikaan, kun kerhotoiminta loppui. Ja harrastuksissa on kuljettu aina”, Johanna-äiti toteaa.
Hän toteaa kasvatusperiaatteen olleen, että lapset saavat olla mukana arjessa. Osallistua ja nähdä itse, kuinka töitä tehdään. Ja se on kantanut hedelmää.
Kaikki lapset osaavat toimia tilan arjessa apuna. Siinä missä Kerttu on taitava eläintenkäsittelijä, luontuvat Konstalta suvereenisti kaikki konetyöt, joita Kasperi ja Kustaakin jo opettelevat.
”Kasperi on kaiken lisäksi meidän saunanlämmittäjämme”, vanhemmat kiittelevät.
Kertun luomassa turvallisessa ilmapiirissä villakoira Cindy pääsi eroon häiriökäyttäytymisestään. Kuva: Oskar von EssenSe ei olekaan pieni asia, sillä kiihkeän arjen vastapainoksi pitää myös rentoutua ja huvitella.
”Käymme etelässä huvittelemassa”, Kerttu toteaa ja osoittaa talon eteläpuolelle, mistä löytyy katettu uima-allas.
”Kun lähdemme etuovesta, menemme pohjoiseen eli töihin. Eteläpuolelle taloa mennessä, lähdemme etelään lomalle”, perheen äiti selittää.
”Vauhtia pitää olla”, tuumivat Kasperi ja Kustaa. Kuva: Oskar von EssenLapset raportoivat nauraen, että äiti ei tosi ui, eikä äidin anneta grillata, sillä hän lähtee aina kesken grillauksen hoitamaan asioita ja polttaa lihat grilliin.
”Minä keskityn lihapatojen hauduttamiseen. Se toimii aina”, Johanna Kreivilä vahvistaa.
On selvää, että karjatilan kiireisestä arjesta ei ole helppoa irtautua.
”Emmehän me tästä koskaan lomalle pääse. Lapsille pitää järjestää vähän huvituksia kotiin. Siksi meillä on uima-allas ja treenipaikka lapsille”, Antti Kelkka kertoo.
Konstan pallokikkailut ovat Cindyn mieleen. Kuva: Oskar von EssenYhteistä perheen vanhemmille löytyy sentään pari kertaa vuodessa, kun määränpääksi otetaan ylämaankarjayhdistyksen tapaamiset. Niidenkin järjestämisessä Johanna Kreivilällä on iso rooli.
”Olen aktiivisesti mukana yhdistystoiminnassa. Aika paljon tulee kokoustettua etänä kotitietokoneella.”
Uteliaat lehmät tulevat vastaan laitumella pistäytyvää perhettä. Kuva: Oskar von Essen- Osaston luetuimmat
