Video: Kohtalokas käynti kiropraktikolla muutti Katja Kohtalan elämän – maalle muutettuaan hänestä tuli oravakuiskaaja

Raps, raps, raaaps. Tarmokas rapina kantautuu avoimen ikkunan takaa. Istumme tuvan kuistilla hipihiljaa ja odotamme jännityksellä, keitä saapuu kahviseuraksi.

Pian korvantupsu jo vilahtaakin. Ei aikaakaan, kun nuori, utelias urosorava Nima hypähtää ikkunalaudalle tiirailemaan. Se on käynyt nujakoimassa luultavasti lajitoverinsa kanssa, kun korvakarvat ovat saaneet kyytiä.

”Moikka! Istu siihen omalle sohvalle. Hop, hop, hop, hop, hop. Hyvä. Kyllä sä uskallat”, Katja Kohtala tervehtii ja kannustaa kaveriaan.

Nojatuoli on useammankin kurren lempipaikka. Siinä sopii kösnöttää selkä kyyryssä ja natustella pähkinöitä. Pieni käpälä käy tiuhaan pienessä kulhossa.

Kohtala on kuvannut oravien edesottamuksia ja jakanut niitä somessa. Videoilla eläimet kiipeilevät hänen päänsä päällä ja livahtavat välillä tupaan tarkkailemaan isäntäväen touhuja.

Toisinaan Kohtala sukii hammasharjalla seuralaisen häntää tai niskavilloja.

Oravat tulevat kainostelematta syömään kädestä.  Kuva: Taina Renkola

Oraville annetut nimet ovat eksoottisia, sillä ne on keksinyt Kohtalan puoliso, joka on juuriltaan tiibetiläinen.

Vanhinta oravamammaa kutsutaan Mandaraksi buddhalaisen naishahmon mukaan.

”Se on ihan kaheli. Välillä sitä ei saa ulos täältä talosta”, Kohtala naurahtaa.

Onneksi Mandara on sisäsiisti. Nuoremmat urokset innostuvat välillä merkkailemaan.

”Jos niitä pääsee livahtamaan sisälle pari samaan aikaan, voi tulla kaaos ja hätäkakkoja tipahdella, mutta ne ovat onneksi sellaisia kovia papanoita”, Kohtala kuvailee.

Kuva: Taina Renkola

Joskus orava on leikin tiimellyksessä raapaissut Kohtalaa, mutta puremia ei ole tullut.

Kynsien terävyydestä Kohtala saa toisinaan osviittaa myös silloin, kun joku oravista ykskaks hyppää katonharjalta selkään.

Uteliaat eläimet eivät säiky juuri mitään. Eräskin päivä Penpa-niminen uros istui olkapäällä tutustumassa poraamisen saloihin.

Mandara puolestaan saattaa tulla raapimaan makuuhuoneen ikkunaa, jos Kohtalaa ei ole näkynyt ulkona koko päivänä.

Silloin luultavasti herkkuhammasta kolottaa. Vaihtelun vuoksi Kohtala ruokkii oravia puurolla tai air fryerillä kuivatuilla, ravitsevilla kekseillä. Resepti sisältää muun muassa lemmikkirotille tarkoitettua rehua ja hasselpähkinäjauhoa.

Oravat pitävät myös joistain vihanneksista ja omenista.

Katja Kohtala kuluttaa aikaa istuksimalla pihalla ja tarkkailemalla ympäristöä. Kun on rauhassa paikoillaan, linnutkin tulevat syömään kädestä.  Kuva: Taina Renkola

Kohtala tunnistaa oravayksilöt toisistaan, joskin aika moni poikasista on hävinnyt. Mandara on ollut maisemissa reippaasti yli vuoden.

”Lisäksi yksi viimekesäinen poika on vielä hengissä, mutta oravilla on aika kova kuolleisuusprosentti. Naaraat tuntuvat olevan pitkäikäisempiä kuin urokset.”

Kurret eivät yövy talon rakenteissa, eivätkä niille varta vasten nikkaroiduissa pöntöissä, vaan kömpivät kuusten kätköihin. Niiden risupesiä ja koloja saattaa nähdä puissa muutaman metrin korkeudessa, kun osaa sillä silmällä katsoa.

Joskus seuralainen saatttaa hypätä katolta Katja Kohtalan selkään ja kivuta pään päälle hääräämään.  Kuva: Katja Kohtala

Aikanaan Kohtala asui puolisonsa kanssa Vantaalla ja työskenteli Viestimediassa, joka julkaisee myös Maaseudun Tulevaisuutta. Pari matkusteli ja vietti aikaa muun muassa Intiassa.

Vuonna 2017 kaikki muuttui, kun kiropraktikko niksautti Kohtalan selän kohtalokkain seurauksin. Syntyi kivulias selkävamma, jonka takia työskentely ei onnistu enää ainakaan täyspäiväisesti.

Joinain päivinä Kohtala ei pääse sängystä lainkaan ylös ja toisinaan hän pystyy kävelemään joitakin kymmeniä metrejä. Tietokoneen ääressä istuminen aiheuttaa myös tuskaa.

Pari kertaa kipu on ollut niin viiltävä, että Kohtala on pyörtynyt. Puoliso on joutunut taluttamaan postilaatikolle lähteneen vaimonsa takaisin kotiin.

Työkyvyttömyyden myötä pariskunnan tulot romahtivat, joten he muuttivat Kauhajoelle Kohtalan isoisän vanhaan tupaan. Sekin tosin kaipaisi remonttia.

Toisinaan kurret livahtavat tuvankin puolelle. Ne ovat onneksi melko sisäsiistejä.  Kuva: Katja Kohtala

Selkäkipu on pakottanut rauhoittumaan ja totuttelemaan joutenoloon. Kohtala kuluttaa aikaa istuksimalla kuistilla tai pihalla ja tarkkailemalla ympäristöä.

”Olen täällä päivät pitkät, niin kyllähän sitä oppii tuntemaan linnutkin.”

Pian saamme todistaa, että oravakuiskaajan läheisyydessä myös linnut pyrähtelevät hakemaan pähkinöitä ja siemeniä kädestä.

Kohtala painottaa, ettei hän ole pyrkimällä pyrkinyt orava- tai lintukuiskaajaksi. Alunperin hän alkoi ruokkia lintuja talvisin viemällä siemeniä lintulaudalle. Rohmuamaan tulleet oravat hän hääti sinnikkäästi pois.

Lopulta eläinten ystävä antoi periksi ja tuumasi, että antaa karvakavereidenkin tulla kyläilemään.

”En ole niitä mitenkään kesyttänyt. Eläimet ovat nähneet, ettei minusta ole vaaraa, kun vietän kaiken ajan ulkosalla ja liikun hiljakseen.”

Emo-oravalla on kuvassa harmaa talviasu ja näyttävät korvatupsut.  Kuva: Katja Kohtala

Tavallaan Kohtala on kiitollinen, että jatkuva kiireen tuntu on poistunut. Kaupungissa se oli jatkuvasti läsnä.

”Hissiinkin mennessä piti painaa ovet kiinni erillisestä nappulasta, ettei joutuisi hetkeäkään odottelemaan. Täällä olen omassa kuplassani. Haahuilen pihalla ja lepuutan selkää.”

Lähin ruokakauppa sijaitsee 10 kilometrin päässä. Sinne matka taittuu autolla.

Palveluihin Kohtala on muutenkin tyytyväinen. Heti Kauhajoelle muutettuaan hän pääsi Seinäjoen kipuklinikalle hoitoon, kun taas pääkaupunkiseudulla jonot olivat pitkät.

Leikkaushoidosta hän ei enää juuri haaveile. Se ei tuottaisi välttämättä tulosta, eikä poistaisi kipuja kokonaan.

”On vain hyväksyttävä tämä tilanne. Sitä paitsi tämä maalaiskupla on ihan täydellinen”, Kohtala tuumaa ja silittää vieressään kosnottavan oravan niskaa.

Villit oravat pitävät Katja Kohtalalle seuraa, kun hänen täytyy lepuuttaa selkäänsä pitkin päivää.  Kuva: Katja Kohtala