Sari Koskenkorva loi uraa kaupungissa, mutta uusi elämäntilanne sai vaihtamaan jakkupuvun saunatrikoisiin

Sari Koskenkorva bongasi lapsena erilaisia rakennuksia matkustaessaan perheensä kanssa Ylistaron mummolaan. Eräs punainen pohjalaistalo kiinnitti erityisesti hänen huomionsa jokaisella matkalla.

“Ilmoitin aina siinä kohtaa, että minulla on tuollainen talo aikuisena. Se ei kuitenkaan toteutunut, koska meidän pohjalaistalomme on keltainen”, Sari Koskenkorva naurahtaa vuosikymmeniä myöhemmin.

Hän pyörittää miehensä Jaakko Koskenkorvan kanssa Trahteeri-yritystä Ilmajoen Koskenkorvalla. Vanhalla maatilalla toimiva perheyritys tarjoaa ravintola-, majoitus-, ja museotoimintaa sekä kesäaikaan avoimia saunailtoja ja teematapahtumia.

Trahteeri sijaitsee peltomaiseman äärellä, Anoran viinatehtaan kupeessa. Martti ja Päivi Koskenkorva perustivat yrityksen kotitilalleen vuonna 1997.

Vuonna 2018 tehdyn sukupolvenvaihdoksen jälkeen Sari ja Jaakko Koskenkorva ovat toimineet paikan “pomoleidinä” ja “seremoniamestarina”.

Maalle muutto ja päätyminen matkailuyrittäjäksi oli Sari Koskenkorvalle alun perin ihan mahdoton yhtälö.

Vaasan Ristinummen betonilähiössä varttunut Sari ei vielä lukiota käydessään tiennyt, mitä haluaisi tehdä aikuisena.

“Vielä viimeisenä iltana pohdin, minne laittaisin paperit. Lopulta siskoni sanoi, että sinustahan voisi tulla insinööri, joka menee jakkupuku päällä kokouksesta toiseen. Totesin, että miksipä ei.”

Hän pääsi opiskelemaan Seinäjoen Ammattikorkeakouluun bio- ja elintarviketekniikkaa. Hän tapasi tulevan aviomiehensä Jaakon viettäessä 20-vuotispäiviään Seinäjoen yöelämässä.

Opiskeluvuosien jälkeen nuoripari muutti Tampereelle. Molemmat saivat vakituisen työpaikan. Sari toimi elintarvikevalvonnan tarkastajana. Teknillisestä yliopistosta valmistunut Jaakko työskenteli koodarina Nokialla. He ostivat kerrostaloasunnon viihtyisältä alueelta ja perustivat perheen.

Tämä kanto herättää Sari Koskenkorvan mieleen muistoja maallemuuton ensipäiviltä. Kuva: Johannes Tervo

Elämä asettui Tampereelle, mutta he kävivät usein viikonloppuisin auttamassa Jaakon vanhempia Koskenkorvalla.

“Kerran olimme auttamassa heitä hääjuhlien pidossa ja vierailla oli täysi vauhti päällä aamuyöllä. Jaakon isä Martti kysyi siinä kohtaa, että eikö tämä olisi mahtavaa hommaa. Ajattelimme, että ei missään nimessä. Sen takia käydään kouluja, ettei tällaiseen työhön päädytä”, Sari muistelee.

Esikoisen synnyttyä pariskunta alkoi pohtia muuttoa Etelä-Pohjanmaalle, lähemmäs omia vanhempiaan.

Jaakon sukutilalla oli tyhjilleen jäänyt talo, jota he alkoivat remontoida asunnokseen. Perhe muutti sinne vuonna 2013.

Maallemuutto ei sujunut kivutta. Sari jäi ikävöimään kaupunkiin rakennettua elämänpiiriä: hyvää työpaikkaa, ystäviä ja palveluiden jouhevaa saatavuutta. Alkuun arki kylällä tuntui vieraalta.

“Sovittiin huumorimielessä, että voin mennä huutamaan tuskaani pellon reunassa olevan kannon päälle. En mennyt, mutta sen sijaan myönnän maanneeni pari kertaa kodinhoitohuoneen lattialla ja surreeni sitä, että pitikö näin tehdä.”

Perheeseen syntyi neljä lasta. Sari keskittyi kotiäitiyteen ja Jaakko teki koodarin työtä kotoa käsin. Kuopuksen hoitovapaan loppupuolella Sari alkoi miettiä, mitä hän tekisi työkseen tulevaisuudessa.

Samoihin aikoihin Trahteerin isäntäpari Martti ja Päivi alkoivat etsiä yritykselleen jatkajaa.

"Muuttaessamme tänne emme edes harkinneet ajatusta ryhtyä Trahteerin yrittäjäksi. Ajatus alkoi kuitenkin kiehtoa, koska neljän lapsen äitinä kodin ulkopuolella työskentely tuntui haastavalta. Aloin nähdä edessäni mahdollisuuksia. Olin innokas, mutta Jaakon pään kääntäminen kesti pidempään.”

Pelkkä tilusten katselu ei valitettavasti hyödytä yrittäjää, Sari Koskenkorva miettii. Kuva: Johannes Tervo

Sukupolvenvaihdoksen myötä Trahteerin palvelukonsepti meni uusiksi. Yritys oli aikaisemmin toiminut tilauspaikkana, joten monet kyläläisetkään eivät olleet käyneet tilalla. Sari ja Jaakko alkoivat järjestää avoimia tapahtumia. Koskenkorva-museon oheen avattiin kahvio- ja myymälä.

“Hassuttelimme ja lähdimme luomaan omannäköistämme paikkaa. Teimme Jaakon vanhempien kanssa sellaisen diilin, että kehitämme ja otamme täyden vastuun, mutta jos ajamme kahtasataa päin tiiliseinää, niin silloin meille saa sanoa suoraan.”

Sukupolvenvaihdos osui tuulisiin vuosiin. Sari ja Jaakko olivat päässeet hyvään alkuun, kun tuli korona. Tällä hetkellä matkailuyrittäjiä piinavat ryhmämatkailun hiipuminen ja heikentynyt taloudellinen tilanne.

“Viime kesänä se näkyi tosi vahvasti asiakaskäyttäytymisessä. Asiakkaat tulivat paikanpäälle, mutta eivät välttämättä ostaneet edes kahvikuppia. Pelkkä tilusten katselu ei valitettavasti hyödytä yrittäjää.”

Viime kesä oli Sari Koskenkorvalle murheellinen, sillä hänen äitinsä menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen kiireisimmän sesongin aikana. Monina iltoina hän meni töistä suoraan sairaalaan.

“Tällä alalla yrittäjyys ei anna paljoa armoa, jos elämässä kohtaa tragedioita. Henkilökohtaiset murheet ja tunteet tulee käsitellä muualla kuin asiakkaiden läsnä ollessa. Opin, että työ on vain työtä ja että tarvittaessa rimaa voi laskea.”

Trahteerin kupeessa on Anoran Koskenkorvan tislaamo. Vasemmalla on tehtaanjohtajan entinen asuintalo, joka on nykyisin Trahteerin vieraiden majoituskäytössä. Kuva: Johannes Tervo

Trahteerissa on tänä kesänä useita tapahtumia. Näihin kuuluvat Viinapäivä sekä kaksipäiväiset Maaseutufestivaalit, joissa on ohjelmaa sekä ammattilaisille että perheille.

Sari ja Jaakko tunnetaan seremoniamestareina, jotka osaavat heittäytyä ja viihdyttää vieraitaan. Pomppiminen saunatrikoissa ohrapellossa on kuulemma ehdotonta parhautta.

“Koskenkorvalaisten juomalaulujen laulaminen ja opettaminen vieraille legendaarisella ja mystisellä Koskenkorva-kraanalla on myös sykähdyttävää kerta toisensa jälkeen. Haluamme tarjota koskenkorvalaisen elämyksen joka ikiselle kävijälle. Siksi olemme täällä läsnä hassuttelemassa.”

Sari on oivaltanut, että Koskenkorvalla elo ei myöskään pakota mihinkään muottiin tai tekemään niin kuin on aina tehty.

“Se suorastaan kannustaa hassuttelemaan, hulluttelemaan ja kokeilemaan siipiään, sillä juuri sellaisista asioista tälläkin tilalla asuneet ihmiset ja edesmenneet hahmot muistetaan”, hän toteaa.

Hän ei enää palaisi asumaan kaupunkiin. Maalla ja sukutilalla eläminen herättää hänet ajoittain ajattelemaan, millainen etuoikeus on olla osa sukupolvien ketjua.

“Sukupolvet vaihtuvat Koskenkorvan tilalla, mutta nyt siellä on kirjattuna jollekin ajanjaksolle emäntänä myös vaasalaislähtöinen Sari. Tuntuu hienolta olla osa jatkuvuutta.”

Hiljattain Sari koki hienon hetken saadessaan valita kesätyöntekijöiden joukkoon esikoislapsensa. Nyt tilalla tehdään hommia kolmessa polvessa, sillä vanhempi isäntäpari on mukana auttamassa.

"Monet ulkomaalaiset turistit ovat vaikuttuneet siitä, että täällä työskentelee usean sukupolven edustajia. Yksi vieras vertasi meitä kreikkalaiseen kylään, jossa koko suku työskentelee yhdessä. Meillä on mieletön kesätyöntekijöiden jengi."