
Kannattaako mökin vuokraaminen osan aikaa vuodesta, kun sille ei ole omaa käyttöä? Tämä on ainakin yleistynyt selvästi viimeisten vuosikymmenten aikana, kertoo vuokramökkien välityspalvelu Lomarenkaan toimitusjohtaja Eva Kohonen.
Taustalla on ajattelutavan muutos. Mökki ei ole enää oman yksityisyyden pyhättö.
”Tässä ovat selvästi asenteet muuttuneet. Yhä useampi ajattelee, että oman mökin ovet voidaan avata vieraillekin. Vuokrauksen yleistyminen on itsessään ruokkinut ajattelutavan muutosta”, Kohonen kertoo.
Vuokraamisesta haetaan taloudellista helpotusta. Mökillä voidaan viettää vuodessa vain muutama viikko, mutta kulut ovat yhtä suuret käytöstä riippumatta.
”Ei haluta ylläpidon riesaa ja vastuuta, vaan ainoastaan rento mökkiloma.”
”Ylläpitokustannusten noustessa mietitään, että saataisiinko osa kuluista kuitattua vuokraamisella.”
Vastaavasti myös kysyntä vuokramökeille on lisääntynyt. Mökkiä ei tarvitse itse omistaa, ja silti voi viettää kesäloman mökillä.
”Ei haluta ylläpidon riesaa ja vastuuta, vaan ainoastaan rento mökkiloma.”
Kysynnän lisäksi myös asiakkaiden vaatimustaso on noussut. Enenevissä määrin odotetaan, että mökiltä löytyvät omakotitalon mukavuudet, kuten sisävessa, suihkutilat ja jääkaapit.
”Kuluttajien tarpeet ovat silti hyvin monenlaiset. Kaikille tähtiluokille on kysyntää, ja esimerkiksi sähköttömät eräkämpät saattavat olla hyvin suosittuja retkeilijöiden parissa.”
Kohosen mukaan olennaista vuokrauksessa on, että vuokrailmoituksen kuvaukset vastaavat todellisuutta.
”Ei saa luoda liian suuria lupauksia, ja tuottaa pettymystä asiakkaalle. Mieluummin niin päin, että asiakas yllättyy myönteisesti päästyään paikan päälle.”
Kohosen mukaan mökistä tekevät kesäaikana hyvän vuokrattavan rantatontti, sauna, oma rauha, korkea varustetaso sekä alle kahden tunnin ajomatka kotoa.

Hanna ja Harri Toivasen kesämökki Ylöjärven Parkkuulla vastaa pitkälti näitä kriteereitä. Vuonna 2021 rakennetusta huvilasta löytyvät kaikki mukavuudet: sähköt, sisävessa, suihku, maalämpö ja porakaivo.
Pariskunta on vuokrannut mökkiä parin vuoden ajan.
”Alkuun vieraiden päästäminen omalle tontille tuntui erikoiselta. Monet ihmettelivät, miten voimme olla sujut ajatuksen kanssa. Äkkiä siihen kuitenkin tottui, eikä siinä enää ole mitään erikoista”, Hanna Toivanen kertoo.
Kesälomaksi mökki on pyhitetty omaan käyttöön. Tämän lisäksi perhe viettää loma-asunnolla joka kuukausi vähintään yhden viikonlopun tai vajaan viikon. Enempää aikaa mökkeilyyn ei irtoaisi.
”Ajattelimme, että vuokraamalla voitaisiin saada peitettyä juoksevia kuluja, joita on paljon. Oma käyttöaste on kuitenkin kaukana sadasta prosentista.”
Vuokrapäiviä kertyy vuodessa noin 110–120. Vuosittain tuloa vuokraamisesta on kertynyt hieman vajaa 30 000 euroa. Yhden yön majoitus maksaa tällä hetkellä 350 euroa.
Mökin kaikki vuotuiset kulut sekä lainan lyhennykset saadaan kuitattua vuokratuloilla, ja hieman jää vielä omistajille käteenkin.
Mikään ilmainen lounas ei ole kyseessä, sillä vuokraaminen sitoo ja vie paljon aikaa.
”Riippuen hieman siitä, minkälaiseen kuntoon mökki on jäänyt, meillä menee sellainen 4–5 tuntia, kun siivotaan ja laitetaan paikat kuntoon ennen seuraavien vieraiden tulemista. Tämä on ehdottomasti työläin osuus. Meillä on reilut paritkymmenet vuodevaatteet ja pyyhkeet joita pyöritetään.”
Vuodevaatteet ja pyyhkeet talon puolesta eivät ole lisävaihtoehto, vaan kuuluvat majoitukseen. Toivanen oli saanut tutulta vuokraajalta vinkin, että näin kannattaa toimia.
Kesäiset juhlijat ottavat joskus liian monta saunajuomaa, ja sänkyihin mennään nukkumaan ilman petivaatteita. Lakanoiden pesu on helpompaa kuin peittojen.
”Kyseessä on meille tärkeä paikka, jonka haluamme pitää. Vuokraaminen tuo taloudellista helpotusta. Siksi tämä on tuntunut järkevältä ja työn arvoiselta”
Kun vuokralaisia on, täytyy olla tavoitettavissa lähistöllä. Toivaset asuvat itse Ylöjärven keskustassa ja matkaa mökille on vajaa 40 minuuttia autolla.
”Matka on vielä ihan kohtuullinen ja iltasella kerkeää pistäytymään.”
Toivanen kertoo, että vuokraaminen lutviutuu hyvin kahden hengen voimin työssäkäynnin ohessa. Yksin hän ei kuitenkaan lähtisi vastaavaan toimintaan.

Mökki oli alkuun varattavissa useammassa välityspalvelussa, mutta kalenterin pitäminen ajan tasalla oli hankalaa. Tätä nykyä huvila on ollut ainoastaan Airbnb:ssä.
Vuokraustoimintaan kuuluu myös tarkka kirjanpidon pitäminen. Vähennyksiä varten täytyy erotella mökin oma käyttö vuokrakäytöstä.
”Kun ostan paperia, polttopuita tai muuta kulutustavaraa, otan kaikki kuitit talteen, ja lisään ne heti Exceliin. Vuoden päätteeksi jaan kokonaissumman vuoden päivillä ja kerron vuokrauspäivien lukumäärällä.”
Toivanen kertoo olevansa tyytyväinen siihen, että lähti vuokraamaan mökkiä.
”Hyvin on toiminut tällä konseptilla. Kyseessä on meille tärkeä paikka, jonka haluamme pitää. Vuokraaminen tuo taloudellista helpotusta. Siksi tämä on tuntunut järkevältä ja työn arvoiselta.”
Vuokraamisessa on myös ilmennyt eräs yllättävä positiivinen puoli. Turhaa tavaraa ei kerry huvilan nurkkiin, kun paikat täytyy pitää siistinä.

Hyvät vuokralaiset ovat tehneet kokemuksesta positiivisen.
”Meillä on käynyt hyvä tuuri vuokralaisten kanssa. Juuri mitään ongelmia ei ole ollut. Jos olisi jatkuvasti jokin paikka rikki, niin sitä ei varmastikaan jaksaisi. ”
”Vuokralaiset ovat korvanneet tapahtuneet vahingot omatoimisesti. Esimerkiksi suppilaudan meloja on tippunut järveen useampia ja niistä ovat kaikki maksaneet.”
Omien kokemustensa pohjalta Toivanen suosittelee mökin vuokraamista myös muille asiasta kiinnostuneille mökin omistajille.
”Ensin täytyy olla vain sujut sen ajatuksen kanssa, että siellä käy muita. Kannattaa perehtyä eri välityspalveluihin, verotukseen ja vakuutuksiin.”
Oma numeronsa on mökin vuokraaminen täysin yritystoimintana. Monet maatilat vuokraavat mökkiä tai mökkejä sivuliiketoimintana.
Näin tehdään lähellä sijaitsevalla Ala-Toikon tilalla. Tilan emäntä Minna Sarvijärvi pitää toiminnan etuna kirjanpidon ja verotuksen yksinkertaisuutta.
”Ihmettelen, miten ihmisillä on varaa tällaiseen. Se olisi sitä nykyaikaista kiertotaloutta, jos saataisiin vähällä käytöllä olevat mökit vuokralle”
Kaikki mökin kulut saa vähentää ilman oman käytön erittelyä, koska sitä ei ole. Sarvijärvet vuokraavat kolmea eri mökkiä Ylöjärvellä.

Kuten maatilan työt, myös mökkien vuokraaminen sitoo.
”Kyllä se paljon työllistää sekä isäntää että emäntää. Aina täytyy olla tavoitettavissa. Tänä kesänä olemme vain kaksi yötä olleet kotoa pois”, Minna Sarvijärvi kertoo.
”Jokaisella kauppareissulla täytyy muistaa tuoda jotain. Tavaroita menee rikki, ja milloin mitäkin saranaa täytyy rasvata. On petivaatteiden pesemistä sekä muuta pyykkäämistä. Monilla tuntuu olevan turhan ruusuinen kuva siitä, että mökin vuokraaminen onnistuu tuosta vaan itsestään, mutta kyllä se vaatii paljon työtä”, Sarvijärvi jatkaa.
Vuokraajalle tutut vakioasiakkaat ovat mieleen. Seuraavaa kesää myydään jo pitkälle.
Kokeneena vuokraajana Sarvijärvi ihmettelee, miksi vähällä käytöllä olevia mökkejä ei hyödynnetä.
”Täällä on monia hyviä mökkejä, joissa ei edes juhannuksena käydä. Mökistä on kuitenkin kaiken aikaa kuluja. Ihmettelen, miten ihmisillä on varaa tällaiseen. Se olisi sitä nykyaikaista kiertotaloutta, jos saataisiin vähällä käytöllä olevat mökit vuokralle.”
Moni mökinomistaja asuu kaukana pääkaupunkiseudulla. Sarvijärvi ehdottaakin, että hänen kaltaisensa toimijat voisivat auttaa palkkiota vastaan vuokraamisen järjestämisessä.
Kun tekemistä on tarpeeksi paljon, jossakin kohtaa omat kädet eivät enää riitä.
Kangasalalainen yrittäjäpariskunta Juha-Pekka ja Johanna Toukola omistavat kolme vuokrahuvilaa Pälkäneellä, yhden Kangasalla sekä lomahuoneiston Levillä.
Juha-Pekan aika kuluu noin 900 hehtaarin viljelyn, broileritilan pyörittämisen, maatalouskoneurakoinnin sekä maatalouskoneiden maahantuonnin parissa. Kiinteistönvälittäjän töiden ohella Johanna vastaa vuokraustoiminnasta.
Kaikkien vuokrakohteiden kunnossapito on käytännössä ulkoistettu. Mökeillä on omat talonmiehet, ja siivoojat käyvät vuokranvaihtojen välissä.
Tästä huolimatta vuokraaminen vie silti paljon aikaa omistajilta.
”Aikaa menee varauksien hallinnoinnissa ja koordinoinnissa. Esimerkiksi siivoojilla täytyy olla oikeat ajat kalenterissa”, Johanna Toukola sanoo.
Oman haasteensa tuovat useat eri vuokraportaalit, joiden kalenterit eivät keskustele keskenään. Varaus tulee Toukolalle sähköpostiin, josta hän käsittelee ja vie sen omaan kalenteriin.
”Meillä on käytössä omat nettisivut, Nettimökki, Airbnb, Lomarengas, Huvila.net ja Sappeen oma vuokrauskalenteri. Eli kyllä näitä riittää. Kun varauksia tulee eri suunnista, ne täytyy muistaa laittaa heti kalenteriin, ja hoitaa laskutukset sekä ohjeet vuokraajille samalla.”
Kohteita ei ole rakennettu tai ostettu summamutikassa, vaan mahdollisimman korkea vuokrausaste mielessä. Tämän vuoksi kolme huvilaa on Sappeen lomakeskuksessa.
”Sappeessa on se hyvä puoli, että talvella se on suosittu hiihtokeskus. Kesällä löytyy muun muassa seikkailupuisto, alamäkipyöräilyä, värikuulasotaa, frisbeegolfia sekä kesäteatteri, eli kaikenlaista toimintaa moneen eri makuun. Vuokralaisia saadaan siis ympäri vuoden.”
Kuluja on paljon enemmän kuin normaaleissa loma-asunnoissa.
”Käyttökulut, lämmitykset, siivoojat, talkkari, pesulakulut, nämä on ne varmasti isoimmat. Tuleehan myös hankintoja, mutta eivät ne ole jatkuvia. Totta kai rahoituskulut myös.”
Sappeen huviloita päivitettiin viime vuonna, ja Kangasalan huvila kävi läpi ison saneerauksen tänä vuonna.
”Koronavuodet olivat ihan huippuvuosia, mutta sen jälkeen mökkien käyttöasteet ovat olleet huonompia.”
Vuokraustoiminnassa on Toukolan mukaan ollut pientä alhoa, mutta tilanne näyttää kulkevan parempaan päin.
”Koronavuodet olivat ihan huippuvuosia, mutta sen jälkeen mökkien käyttöasteet ovat olleet huonompia. Nyt ollaan tehty paljon uudistuksia ja varauksia on tullut mukavasti.”
Suurempia ongelmia vuokralaisten kanssa ei ole ollut paitsi kerran, jolloin poliisitkin jouduttiin kutsumaan paikalle.
”Mökki vuokrattiin identiteettivarkaudella. Eli soitettiin yrityksestä lyhyellä varoitusajalla, että nyt tarvittaisiin mökkiä. Minä katsoin, että tällainen yritys oli tosiaan olemassa. Varausmaksun suorittamisesta lähetetty kuitti oli kuitenkin väärennetty ja vuokraajat eivät olleet ilmoitetusta yrityksestä. Aina täytyy olla tarkkana.”
Vinkiksi kaikille vuokraajille Toukola antaa sen, että ohjeet ja säännöt mökin vuokranneelle kannattaa toimittaa aina kirjallisesti.
”Kaikilla on silloin selkeät sävelet.”