
Liikunta laihduttajana on tuottanut pettymyksen monelle. Liikkuessa palaa kaloreita ja rasva hupenee.
Käytännössä liikunta taitaa olla kuitenkin monelle ansaittu lupa syödä kunnolla, jopa sallia herkuttelukin. Lopputuloksena paino ei ainakaan laske.
Viime vuosina on käynyt selväksi, ettei lihominen ole pelkästään kaloreiden yhtälö. Mukaan on tullut lukuisa joukko hormoneita, jotka säätelevät ruokahalua ja aineenvaihduntaa.
Mainioksi esimerkiksi sopivat maailman valloittaneet suolistohormonin kaltaiset GLP-1 -lääkkeet.
Alun perin diabeteksen hoitoon tarkoitetut lääkkeet lisäävät kylläisyyden tunnetta ja ovat mullistaneet lihavuuden hoidon.
Olisiko samanlaista vaikutusta myös liikunnalla? Pieni tutkimus yllättävästä maailmankolkasta – Iranista – väittää, että tunnin kestävä kohtuullinen liikunta saa lihakset erittämään ruokahalua vähentäviä välittäjäaineita.
Tutkimukseen osallistui ryhmä lihavia miehiä, Iranissa kun ollaan. Tavallisen aamiaisen jälkeen puolet heistä polki kuntopyörää tunnin ajan, toinen puoli lepäsi.
Käytännössä liikunta taitaa olla kuitenkin monelle ansaittu lupa syödä kunnolla, jopa sallia herkuttelukin.
Verinäytteitä otettiin ennen testiä ja polkemisen tai lepäämisen jälkeen. Näytteistä määritettiin lukuisia hormoneja ja välittäjäaineita. Lisäksi osallistujilta kyseltiin nälästä ja kylläisyydestä.
Liikunnan aikana lihakset erittivät ruokahalua vähentäviä irisiiniä ja IL-6-välittäjäainetta. Pitoisuudet pysyivät koholla ainakin tunnin liikunnan jälkeen. Sen sijaan ruokahalua lisäävä NPY-hormoni väheni.
Kylläisyyshormoni leptiinin pitoisuudet eivät testin aikana muuttuneet. Kuntopyörää polkeneilla nähtyjä muutoksia ei nähty levänneellä verrokkiryhmällä. Liikunta lisäsi myös osallistujien kokemaa kylläisyyden tunnetta.
Muutokset eivät olleet päätä huimaavia. On silti mahdollista, että tällaiset liikunnan hormonaaliset vaikutukset saattavat olla auttamassa, kun ylipainosta kärsivät yrittävät laihduttaa. Tähän tutkimukseen osallistuneet olivat nimenomaan ylipainoisia.