”Aina on rempattavaa”, Norri naurahtaa yli sata vuotta vanhasta kodistaan. Kuva: Kimmo Haimi
Puuveneet eivät kuolleet lasikuidun tuloon − nyt alaa uhkaa kaksi suurta ongelmaa
”Täytyisi saada metsänomistajat myymään sieltä täältä niitä hyviä tyvitukkeja veneenveistäjille”, sanoo venemestari Henrik Norri.Tilaajalle
Veneenveistäjä Henrik Norri on huolissaan alansa tulevaisuudesta, sillä yksikään ammattikoulu ei enää opeta puuveneiden rakentamista. Kuva: Kimmo HaimiHollolalaisen veneenveistäjän Henrik Norrin elämänvalinnoista paistaa kiinnostus vanhaa kohtaan. Mies valitsi ammatikseen puuveneiden rakentamisen, vaikka alan tulevaisuus piti olla lujitemuoveissa.
Harrastuksena hänellä on kansanmusiikin soittaminen sekä kotitalona yli satavuotias kansakoulu. Kiinnostus paatteja kohtaan on myös vanhaa perua ‒ isältä perittyä.
Kansanmusiikin soitto tulee verenperintönä vielä kauempaa. Suvussa on ollut pelimanneja jo ainakin 1800-luvulta alkaen.
Norri syntyi Hollolan Vaavialan kylän viljelijäperheeseen 1980-luvulla. Hänen isänsä oli kokeilunhaluinen maanviljelijä sekä vapaa-ajan veneenrakentaja.
Kokeilunhalusta kertoo se, että viljeltävänä oli esimerkiksi osterivinokas-sieniä, joita myytiin ravintoloihin ja kauppoihin. Työn alla oli usein veneprojekti.
Henrik Norri
Syntynyt vuonna 1981. Lapsuuden koti oli maatila Hollolassa.
Tätä nykyä Norrilla on veneveistämö ja koti Hollolan Korpikylässä. Kesämökki löytyy Päijänteen Tehinselältä.
Norri kouluttautui vuosituhannen alussa puutarhuriksi. Hän vaihtoi alaa ja kouluttautui veneartesaaniksi ja myöhemmin vielä venemestariksi.
Perheeseen kuuluu tytär ja poika aiemmasta parisuhteesta, kaksi kissaa sekä nykyinen kihlattu Marja Lares. Hän on myös käsityöläinen, jonka yrityksessä kudotaan mattoja.
”Isä ei ollut ammatiltaan veneenrakentaja, mutta innokas veneharrastaja. Hän teki ensimmäisen veneensä jo 14-vuotiaana. Eläinten pitäminen ja veneilyharrastus eivät oikein sopineet yhteen. Tämä oli varmasti yksi syy, miksi eläimistä luovuttiin ja siirryttiin yksinomaan viljatilaksi.”
Pienenä poikana Norri vietti paljon aikaa isänsä kanssa sekä vesillä että verstaalla.
”Isä oli hyvin perso uusille ideoille, mikä yleensä johti uuden veneprojektin aloittamiseen. Valmiista tekeleestä nautittiin aikansa, myytiin pois ja laitettiin uutta venettä vesille.”
Kotitilalla töitä tehtiin parikymppiseksi asti. Samalla käytiin lukio ja armeija, jonka jälkeen Norri kouluttautui puutarhuriksi.
Norrille Sveitsi on ollut kuin toinen kotimaa. Maahan hän on alkujaan tutustunut äitinsä perhetuttavien kautta. Visiittejä alppien juurille on tullut tehtyä myös kansanmusiikkia esittäen.
Sinne Norri lähti myös tekemään puutarhurin töitä. Samalla reissulla hän kohtasi lastensa äidin. Pari on eronnut kymmenen vuotta sitten.
Suomessa puutarha-ala ei tuntunut kuitenkaan oikealta.
”Koulutuksen loppuvaiheilla totesin jo, että kiva ammatti, mutta ei tästä riitä oikein töitä talveksi. Lumen kolaaminen ja kiinteistötyöt eivät kiinnostaneet.”
Isän kuolema vuonna 2005 sai Norrin miettimään uravalintaa uudelleen.
”Silloin päätin, että alan opiskelemaan veneiden rakentamista. Pari peruutuspaikkaa oli Haminan ammattiopistossa veneenrakennuslinjalla, ja sain paikan.”
”Vaikka puuvene saattaa tuntua maalla raskaalta, sitä se ei ole vedessä. Se liikkuu lempeästi ja vakaasti. Lisäksi siinä on oma tunnelmansa.”
Norri palasi taas Sveitsiin, mutta tällä kertaa veneopintojen parissa. Hän oli harjoittelijana kahdella vanhalla ja perinteisellä verstaalla.
”Sveitsiä ei vuoristomaana tunneta veneistään, mutta niitä on siellä itseasiaa kaikki vesistöt täynnä. Sieltä saatua oppia olen näin jälkeenpäin pitänyt hyvin arvokkaana.”
Norri palasi Suomeen, valmistui 2007 veneartesaaniksi ja työskenteli eri puolilla kotimaata useammalla veistämöllä.
Kuomujen tekeminen mittatilaustyönä kuuluu myös Norrin veneveistämön repertuaariin. Kuva: Kimmo HaimiVuonna 2012 hän tuli paluumuuttajana takaisin kotokonnuilleen Hollolaan, osti vanhan kansakoulun ja perusti oman yrityksen.
Repertuaariin kuuluvat puuveneiden korjaaminen, rakentaminen sekä venekuomujen valmistaminen. Kaksi vuotta sitten Norri valmistui venemestariksi.
”Eniten tulee tehtyä korjaustöitä. Näin pienellä veistämöllä ei tule edes joka vuosi tehtyä uutta venettä, mutta vähintään joka toinen vuosi.”
”Joka toinen kevät pitäisi huoltolakata, jos lakkaa käytetään pinnoitteena.”
Norri vannoo puuveneiden nimeen.
”Kun aidolla puuveneellä pääsee veteen, on se kokemuksena jotain aivan muuta kuin muovisella saippuakotelolla lilluminen. Vaikka puuvene saattaa tuntua maalla raskaalta, sitä se ei ole vedessä. Se liikkuu lempeästi ja vakaasti. Lisäksi siinä on oma tunnelmansa.”
Aivan kaikille hän ei kuitenkaan suosittele perinteistä puupaattia.
”Kestäähän se isältä pojalle, mutta tämä vaatii huolenpitoa. Pintakäsittelyn täytyy olla kunnossa. Joka toinen kevät pitäisi huoltolakata, jos lakkaa käytetään pinnoitteena.”
Puuveneen pystyy tuhoamaan nopeasti myös huonolla säilytyksellä. Vesi ei saa seistä veneen sisällä. Maata vasten sitä ei myöskään kannata jättää.
Puu yksityiskohtaisine syineen antaa veneelle kauniin pinnan. Tämän veneen kannessa on käytetty poikkeuksellisesti mahonkia ja Oregon-mäntyä. Kuva: Kimmo Haimi”Vene maasta irti, niin että ilma pääsee kulkemaan sen alta. Avoveneen päälle jokin suoja, ellei vettä pääse äyskäröimään pois aina sateen jälkeen.”
Jos veneen parissa askartelulle ei ole aikaa, elämättömät materiaalit, kuten vaneri epoksimaalilla, voi olla parempi ratkaisu, Norri neuvoo.
Norrille veneet eivät ole vain työtä. Hänelle tärkeää on myös kulttuuriperinnön ylläpito.
”Puuvene on iso osa kulttuuriperintöä. Ennen kuin Suomi tehtiin ristiin rastiin teitä, ihmiset liikkuivat veneillä paikasta toiseen.”
Elävä kulttuuriperintö vaatii sekä veneiden tekijöitä että käyttäjiä. Pelkät näyttelykappaleet museoissa ja kuvat arkistoissa eivät tätä edusta.
”Tämän vuoksi on tärkeää, että kunnioitetaan perinteitä, mutta uskalletaan tehdä myös muutoksia vanhaan, joilla veneet saadaan vastaamaan tämän päivän tarpeita. Esimerkiksi jyrkennetään peräpeliä, jotta saadaan moottori kiinnitettyä.”
Hänen oma lempiveneensä ja eräänlainen bravuuri on Kymenlaakson merisoutuvene.
”Se on ensimmäinen vene, jota olen päässyt tekemään ja siinä vain silmä lepää. Ne ovat merikelpoisia veneitä, ja niillä on aikanaan saatettu viedä jopa lehmiä laitumelle saariin.”
”Jos tehdään kotimaisesta puusta, veneen hiilijalanjälki on aivan mitätön verrattuna lujitemuoviin.”
Norri pitää puuveneen valttina sen ekologisuutta.
”Jos tehdään kotimaisesta puusta, veneen hiilijalanjälki on aivan mitätön verrattuna lujitemuoviin.”
Pääosin veneet tehdään männystä. Kotimaisia materiaaleja halutaan käyttää ensisijaisesti, mutta oikeanlaista puuta on huonosti saatavilla.
”Veneen rakentamisessa käytetään ensimmäistä kuutta ja puolta metriä alkaen aivan puun tyvestä. Puun täytyisi olla hitaasti kasvanutta ja hartsittunutta.”
Kriiteereitä täyttäviä vanhempia puita on harvakseltaan metsissä.
”Täytyisi saada metsänomistajat myymään sieltä täältä niitä hyviä tyvitukkeja veneenveistäjille.”
Kaarissa käytetään taas tammea tai saarnia. Tässä joudutaan usein turvautumaan ulkomaan tuontiin.
”Meille veistäjille tarjotaan monesti pihapuutammia, mutta ne ovat hyvin oksaisia. Tarvittaisiin ihan rehdissä metsässä ja tarpeeksi tiuhassa kasvaneita suorempia puita.”
Perinteinen käsihöylä kuuluu vieläkin veneenveistäjän työkaluihin. Kuva: Kimmo HaimiPuuveneperinne selvisi 1960-luvulla tulleen lasikuidun rinnalla, vaikka moni povasi perinneveneiden kuolemaa.
Eräänlainen renessanssi nähtiin 1990-luvun loppua kohden, kun useammassa ammattikoulussa alettiin taas opettaa puuveneiden veistämistä.
Norrin mukaan alan tulevaisuus on nyt vaakalaudalla koulutuksen suhteen.
”Viimeinen puuvenekoulutusta antava ammattikoulu sulki ovensa vuonna 2023. Kyllä meidän ala alkaa hiipumaan, jos kaikki perustuu hajanaiseen oppisopimuskoulutukseen, kuten tällä hetkellä.”
Norri soittaa kansamusiikkiyhtyeissä Thalamus ja Duo Folkmates. Thamaluksen kanssa esiintymässä on käyty eri puolilla Eurooppaa. Mies myös säveltää ja sovittaa musiikkia yhtyeilleen. Kuva: Kimmo HaimiKansanmusiikin soitto on kulkenut veneiden rakentamisen rinnalla läpi miehen elämän. Norri soittaa kahdessa eri yhtyeessä. Kaksi kertaa viikossa hän käy Lahden Wellamo-opistolla opettamassa.
Soittimenaan miehellä on irlantilainen busuki, kontrabasso ja viulu. Viuluja hän on saanut perinnöksi Markkolan soittajasuvultaan.
Musiikissa ja veneiden rakentamisessa on paljon samaa.
”Sävellän ja sovitan paljon. Monet vanhat sävelmät muuttuvat muotoaan. Samoin kuin veneidenkin kanssa, kunnioitetaan perinteitä, mutta tuodaan ne tähän aikaan.”
- Osaston luetuimmat
