Raisa Porrasmaa antaisi mieluiten töiden puhua puolestaan, mutta nykymaailmassa kääntäjänkin on välillä hyvä antaa haastatteluja, jotta töitä olisi jatkossakin tarjolla. Sosiaaliseen mediaan hän ei ole halunnut lähteä. Kuva: Konsta Leppänen
Pienessä pitäjässä kasvaneen Raisa Porrasmaan Japani-harrastus muuttui ammatiksi
Suomentaja Raisa Porrasmaa oppi lapsuudenperheessään Pohjois-Karjalassa, ettei kotipitäjä ole koko maailma. Hän kokee, että lopulta Japani valitsi hänet, vaikka toisinkin olisi voinut käydä.Tilaajalle
Suomentaja Raisa Porrasmalle viime kesä oli työntäyteinen, sillä hän viimeisteli väitöskirjaansa ja kahden japanista suomentamansa romaanin käännöstä. Lokakuussa julkaistiin Keigo Higashinon Pahan asialla (Punainen silakka) ja tammikuussa Emi Yagin Venus ja minä (Otava). Kuva: Konsta LeppänenUtelias mieli pystyy ylittämään monta rajaa, olipa kyse valtionrajoista, kulttuurieroista tai kielimuurista. Tämän Raisa Porrasmaa oppi kotoa kasvuvuosinaan Pohjois-Karjalan Juuassa.
”Vanhempani olivat kiinnostuneita jokseenkin kaikesta, muun muassa kielistä ja kulttuureista. Oma pitäjä ei ollut yhtä kuin koko maailma.”
Nykyään Raisa Porrasmaa tunnetaan erityisesti japanilaisen nykykirjallisuuden suomentajana, mutta mistään tarkkaan valitusta urapolusta ei ole ollut kyse. Hän kokee, että Japani valitsi hänet, mutta toisinkin olisi voinut käydä.
Palataan siis 1990-luvun Juukaan katsomaan, mitkä olivat Porrasmaan ensiaskeleet tulevan uran suuntaan.
Teinivuosinaan hän opiskeli koulussa englantia, ruotsia, ranskaa, saksaa ja venäjää. Lukioikäisenä hän lähti Lions Clubin nuorisovaihtoon, eikä suinkaan Yhdysvaltoihin, kuten Juuan nuoriso ennen häntä, vaan Japaniin.
Hän opiskeli matkaa varten kaiken Japaniin ja japanin kieleen liittyvän, minkä käsiinsä sai. Huolellisesta valmistautumisesta huolimatta matka oli silti jatkuvaa aivojumppaa, sillä isäntäperheet puhuivat käytännössä pelkästään japania.
Lannistumisen sijaan Porrasmaassa syttyi into oppia paljon lisää nousevan auringon maasta.
”Oma pitäjä ei ollut yhtä kuin koko maailma.”
Porrasmaalle oli aina selvää, että lukion jälkeen hän lähtee opintojen perässä muualle. Hänen alkuperäinen pääaineensa Helsingin yliopistossa oli ranskan kieli, mutta maisterinpaperit hän sai lopulta Japanin tutkimuksesta.
Tulevaisuuden suunnittelu tuntui Porrasmaasta kuitenkin hankalalta. Hänellä oli takanaan erinäisiä rankkoja kokemuksia. Hän ajatteli ehkä jatkavansa opintojen jälkeen työskentelyä ruokakaupan kassalla.
Elämällä oli kuitenkin muita suunnitelmia. 2010-luvun alussa hän alkoi työstää Helsingin yliopistoon väitöskirjaa klassisesta japanilaisesta kirjallisuudesta.
Vuonna 2011 Porrasmaa oli juuri muuttanut Tokioon Suomen akatemian apurahan avulla, mutta Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus sai hänet epäilemään, uskaltaisiko hän säteilyn pelossa oleskella maassa kyllin kauan saadakseen kerättyä työhön tarvitsemansa materiaalin.
Japanintaidosta voisi olla hyötyä myös kotimaassa, Porrasmaa pohti. Muutaman mutkan kautta hän päätyi kirjoittamaan tietokirjan nimeltä Japani pintaa syvemmältä – Muutakin kuin sake, sushi ja samurait (Atena, 2012).
Seuraavaksi Porrasmaasta tulikin jo kaunokirjallisuuden suomentaja, sillä hän osti japanilaisen kirjailijalegendan Haruki Murakamin uutuuskirjan vuonna 2013. Kirjaa lukiessaan Porrasmaa huomasi, että tarinassa liikutaan kymmenien sivujen verran Suomessa.
Jos jokin, niin tämä kirja pitäisi kääntää suoraan japanin kielestä suomeksi, eikä tehdä suomennosta esimerkiksi englanninkielisen käännöksen perusteella.
Porrasmaa oli tehnyt Tammelle koekäännöksiä ja muita töitä jo aiemmin. Hän onnistui vakuuttamaan kustantajan siitä, että hän olisi oikea henkilö kääntämään teoksen suoraan japanista. Teos ilmestyi vuonna 2014 nimellä Värittömän miehen vaellusvuodet.
Viimeksi kuluneen 12 vuoden aikana Porrasmaa on muun muassa kääntänyt japanilaista nykykirjallisuutta 17 teoksen verran, yhden novellikokoelman ranskasta ja kirjoittanut kolme Japaniin liittyvää tietokirjaa.
Työtahti vaikuttaa ulkopuolisen silmin hurjalta, mutta Porrasmaa itse ajattelee toisin.
”Nykyään minusta tuntuu, että teen töitä aika tehottomasti. Tulevaisuudessa osaan toivottavasti järjestää itselleni kunnolliset lomat.”
”Hyvä käännös on sellainen, ettei lukija edes huomaa lukevansa käännöstä.”
Ainakin yksi aikasyöppö on poistunut Porrasmaan kalenterista, sillä hänen väitöskirjansa lähti syyskuun alussa painoon. Hän ehti jo huumorimielessä nimetä väitöstutkimuksensa Olkiluoto 3:ksi, mutta kyllä väitöskirja lopulta valmistui, kuten eräs Eurajoella sijaitseva ydinvoimalakin.
”Jälkiviisaasti voi sanoa, että olisin voinut valita kohteeksi muuta kuin sellaisia teoksia, joita tutkii kourallinen japanilaisia proffia ja joita varten pitää opetella kuollut kieli”, Porrasmaa toteaa.
Väitöskirjaprojektin venyminen toimi kuitenkin kimmokkeena muuhun tekemiseen. Kaunokirjallisuuden kääntäminen on antoisaa, sillä siinä hän pääsee käyttämään aivojaan monipuolisesti ja luovasti ja voi samalla kehittyä jatkuvasti.
”Ajattelen, että kääntäjä on kuin ikkuna. Jos ikkuna on kirkas, sen läpi näkee selkeästi, mutta tahra alkaa ärsyttää. Samoin hyvä käännös on sellainen, ettei lukija edes huomaa lukevansa käännöstä.”
Kääntäminen on jatkuvaa tasapainoilua tarkasti alkutekstissä pysymisen ja tulokielen luontevan ilmaisun välillä. Porrasmaalla on tapana kääntää ensimmäinen versio todella tarkkaan ja jättää teksti hautumaan kelpo toviksi.
”Pienen ajan jälkeen tuotosta pystyy lukemaan uusin silmin, ja siinä vaiheessa voinkin todeta, että tämä ei ole suomen kieltä nähnytkään.”
Teksti saattaa vaatia kymmenenkin version verran muokkaamista kielen notkeuttamiseksi. Porrasmaa ajattelee, että käännös on aina eri teos kuin alkuperäinen, eikä mitään kieltä voi kääntää sanatarkkaan toiselle kielelle, vaan kielen mukana kääntyy aina valtavasti kulttuuria.
Japanin kieli ei ole lähtökielenä helpoimmasta päästä, ja tähän on monta syytä. Puhuttu japanin kieli esimerkiksi ilmaisee aina hierarkkisen suhteen puhujien tai kirjoittajien välillä, eikä suomalainen sinuttelun ja teitittelyn vuorottelu veny yhtä hienovaraisiin merkityseroihin.
Japanin kanji-kirjoitusmerkeillä voi olla monia merkityksiä, joten käännöskukkasten mahdollisuus vaanii aina nurkan takana.
”Sanonkin välillä sarkastisesti, että terveisiä täältä keskiajalta.”
Nykyään Raisa Porrasmaa osataan kirjallisuuspiireissä yhdistää nimenomaan japanilaisen nykykirjallisuuden kääntäjäksi. Hän kuitenkin kokee, että Japani valitsi hänet, vaikka hänen kielitaidollaan olisi voinut käydä toisinkin.
Porrasmaalla on tulevaisuutta varten muutama toive. Ensinnäkin hän haluaisi kääntää nykykirjallisuuden ohella myös japanilaisia klassikoita, ja toiseksi hän haluaisi kääntää myös ranskasta suomeksi. Ehkäpä hän voisi jossain vaiheessa myös itse kirjoittaa romaanin tai ryhtyä kuvittajaksi.
Ammatillisten tavoitteiden lisäksi Porrasmaalla on tavoitteena keskittyä elämässä olennaiseen. Tähän mennessä hän on oivaltanut, ettei menestyksen tavoittelu tai materia tuo onnea.
Aikuisiällä Porrasmaa on alkanut arvostaa valtavasti sitä, että hän sai elää analogisen lapsuuden lähellä luontoa ilman jatkuvaa teknologista hälyä ja lisäksi hyvin koulutusmyönteisessä ilmapiirissä.
Mieluiten hän antaisi töidensä puhua puolestaan, mutta nykyään kääntäjänkin on hyvä näyttäytyä julkisuudessa edes lehtijuttujen verran, jotta töitä on luvassa myös tulevaisuudessa.
”Sanonkin välillä sarkastisesti, että terveisiä täältä keskiajalta. Koen olevani suoraan sanottuna etuoikeutettu, sillä minun ei tarvitse työni puolesta esimerkiksi somettaa.”
Raija Porrasmaa
Syntynyt 1981 Juuassa Pohjois-Karjalassa.
Työskentelee suomentajana, tutkijana, tietokirjailijana ja luennoitsijana.
Tunnetaan erityisesti japanilaisen nykykirjallisuuden suomentajana. Kääntänyt muun muassa 17 teosta japanista suomeen ja kirjoittanut kolme tietokirjaa Japanin kulttuurista ja historiasta.
Väitteli filosofian tohtoriksi syyskuussa Helsingin yliopistossa. Väitöskirja käsittelee 1000-luvun japanilaisen hovikirjallisuuden myöhempää parodiointia.
Asuu yksin Helsingissä ja välillä elämänkumppaninsa luona Järvenpäässä. Asunut vuosien varrella yhteensä seitsemän vuotta Japanissa.
Opiskellut tavoitteellisesti seitsemää nykykieltä ja kahta kuollutta kieltä. Pitää klassista japania opiskelemistaan kielistä kaikkein vaikeimpana.
Vapaa-ajallaan harrastaa liikuntaa ja siinä samalla podcastien ja äänikirjojen kuuntelua. Aloitti vastikään uudelleen maalausharrastuksen sekä pianonsoiton.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
