”Sushibufeet suorastaan inhottavat minua”‒japanilaisen ruuan pioneeri kauhistelee suomalaisten sushitapoja

Japanilainen sushi oli suomalaisille vieras ruoka vielä parikymmentä vuotta sitten, kun Japanissa pitkään asunut Marjo Seki perusti Tampereelle kaupungin ensimmäisen sushiravintolan. Hyi, raakaa kalaa, totesi moni, mutta kiinnostus kasvoi hiljalleen, ja pian ravintolaan ja Sekin vetämille ruokakursseille jonotettiin.

Seki ehti asua Japanissa parikymmentä vuotta. Nuorena hän ei osannut omien sanojensa mukaan valmistaa mitään ruokaa, mutta silloisen anoppinsa opastamana japanilainen kotiruoka alkoi tulla tutuksi. Reseptejä tutkiessa hän pääsi nopeasti jyvälle japanin kielestäkin.

”Opin muistamaan, mikä merkki tarkoittaa soijaa, mikä sokeria ja mikä suolaa”, Seki kertoo.

Japanilainen kotiruoka on yksinkertaista, mutta annoksia on pöydässä useita.

”Riisi on aterian perusta. Misokeitto kuuluu aina pöytään, se on samalla ruokajuoma. Sitten on aina jotakin pikkelssiä, salaattia ja pari lämmintä ruokaa: kalaa, kanaa tai vihanneksia.”

Vaikka japanilaistenkin elämänrytmi on nykyään kiireistä, eineksiä syödään tuskin ollenkaan.

”Ruokaa kunnioitetaan Suomea enemmän, ja siihen satsataan aikaa, vaivaa ja rahaakin. Ruuan ulkonäkö on tärkeä. Jokainen ruokalaji katetaan omiin pieniin astioihinsa, eikä mätetä kaikkea samalle lautaselle. Ystävien kanssa käydään syömässä paljon myös ulkona”, hän kertoo.

Parissa vuosikymmenessä japanilainen ruoka – tai ainakin sushi – on tullut suomalaisille tutuksi. Siinä missä ennen oli pitseria, tarjoillaan nyt sushia. Nykyään Kouvolassa asuva Seki iloitsee siitä, että suomalaisten ruokavalio on monipuolistunut mutta kauhistelee samalla Suomessa läpi lyönyttä sushibuffet-trendiä.

”Sushibufeet suorastaan inhottavat minua, koska ne eivät ole oikea tapa syödä sushia. Mätetään kaksin käsin ja puhutaan sushiövereistä! Sushi on mielestäni kokenut Suomessa arvonalennuksen, ja japanilaiset sanovat, ettei se ole oikeaa sushia ollenkaan.”

Vastaavia ravintoloita Seki ei ole nähnyt Japanissa, ja japanilaiset olivat hänen mukaansa aluksi hyvin närkästyneitä, kun buffeet alkoivat levitä maailmalla.

”Kuulin jopa, että, Japanista lähetettiin sushipoliiseja maailmalle tarkastamaan ruuan laatua. Tehtävä osoittautui kuitenkin mahdottomaksi, kun ravintoloita syntyi niin paljon.”

Japanilainen kotiruoka on vielä vierasta suomalaisille. Kuvassa muun muassa misoperunoita, japanilaista munakasta ja porkkana-raejuustosalaattia. Kuva: Jaana Kankaanpää

Japanissa sushiövereitä ei tunneta, mutta sen sijaan pitkäikäisyydestään ja hoikkuudestaan tunnetut japanilaiset tietävät sanonnan ”hara hachibumme made.”

”Se tarkoittaa, että koskaan ei pitäisi syödä vatsaa täyteen sataprosenttisesti vaan ainoastaan 80-prosenttisesti”, Seki sanoo.

Ruuan pitää japanilaisittain olla hyvän maun lisäksi kaunista, ja siitä pitäisi nauttia keskittyneesti.

Ruuassa ei käytetä yleensä kermaa eikä voita, se on kevyempää ja kasvispitoisempaa kuin Suomessa.

”Leivonnaisiakin syödään vähän. Kodeissa ei ole yleensä uuneja, joten siellä ei leivota”, Seki kertoo.

Suola on sen sijaan japanilaisillekin vitsaus, josta ollaan huolissaan. Melkein joka ruuassa käytetään soijaa, jossa on runsaasti suolaa. Seki on kuullut, että Japanissa on keksitty syömäpuikot, joiden päähän ohjataan pieni sähkövirta. Se saa ruuan maistumaan suolaisemmalta kuin onkaan.

Marjo Seki asuu nykyään Kouvolassa. Päällään hänellä on kuvassa japanilainen kotiasu yukata. Kuva: Jaana Kankaanpää

Ruuan kunnioittaminen näkyy Japanissa myös kouluissa, jossa kukaan ei nirsoile tai jätä ruokaa syömättä. Seki opetti tokiolaiskouluissa englantia ja kansainvälisyyskasvatusta japanilaisen työparinsa kanssa kymmenen vuoden ajan.

Kouluruokailu on hänen mukaansa Japanissa aina myös opetustilanne. Lapset hakevat ruuan luokkiin ja jakavat annokset oppilaille. Lopuksi siivotaan yhdessä.

”Hävikkiä ei synny ollenkaan. Jos joku oppilas oli poissa, hänen annoksensa jaettiin muille. Opettaja syö aina lasten kanssa ja kertoo miksi mikäkin ruoka-aine on terveellinen.”

Ruokailuun liittyviä käytöstapoja harjoitellaan. Aluksi pulpetit käännetään niin, että ollaan kasvotusten, sillä ruokailu on sosiaalinen tapahtuma. Kukaan ei aloita ruokailua ennen kuin opettaja antaa siihen luvan.

Lapset oppivat varhain maistelemaan monipuolisesti eri makuja, eikä esimerkiksi ravintoloissa ole lasten annoksia erikseen.

”Tässä on mielestäni menty Suomessa hakoteille. Täällä ajatellaan jo valmiiksi, ettei lapsille kelpaa kuin nauravat nakit ja lihapullat.”

Marjo Seki paistoi kotonaan japanilaista kaalipannukakkua, joka tunnetaan nimellä okonomiyaki. Kuva: Jaana Kankaanpää

Opetustyön lisäksi Seki perusti Japaniin pienen ravintolan, jossa hän tarjoili anopilta opittuja kotiruokia. Ulkomaalaisen naisen pitämä ravintola kiinnosti japanilaisia, ja siitä tuli naapurustossa suosittu.

Suomalaisia voileipiäkin kokeiltiin tarjota, mutta ne eivät maistuneet japanilaisille. Sen sijaan muutama perisuomalainen herkku herättää ihastusta Japanissa, Seki paljastaa.

”Melkein jokainen Suomessa käynyt ihastuu karjalanpiirakkaan ja korvapuustiin. Moni ystäväni Japanissa leipoo niitä itsekin.”

Suomalaisia kanelipullia saattaa Sekin mukaan löytää muutamista tokyolaisista kahviloistakin.

Seki itse kaipasi Japaninvuosiensa aikana Suomesta joulupöydän laatikoita, silliä ja mätitahnaa.

Hän on kotoisin Heinolasta, vaatimattomista maalaisoloista. Ruoka oli yksinkertaista mutta kesällä lähellä tuotettua. Perunoita ja muita juureksia saatiin omasta maasta, marjoja ja sieniä kerättiin metsästä. Maito lypsettiin omista lehmistä. Parhaisiin makumuistoihin lukeutuvat savukala, puurot ja itse leivottu leipä.

Japanissa ruuan alkuperä ei ole noussut suuremmin puheenaiheeksi, mutta esimerkiksi riisin pitää ehdottomasti olla Japanissa kasvatettua, Seki kertoo. Vihanneksia ja kalaa tuotetaan paljon, sen sijaan lihaa tuodaan paljon ulkomailta.

Nykyään Seki valmistaa ruokaa kotonaan tottuneesti ilman reseptejä, ja makumaailmassa yhdistyvät Suomi ja Japani. ”Saatan tehdä esimerkiksi makaronilaatikkoa mutta maustaa sen japanilaisittain.”