

Kulisseissa siirtoa valmisteltiin pitkään. Silti moni metsäammattilainen hämmästeli viime vuoden marraskuussa, miksi Metsäteollisuus ry palkkasi Kaisu Karvalan, kokeneen EU-lobbarin, tulevan uuden Brysselin toimistonsa johtajaksi vasta nyt.
EU-koneisto on komission johdolla viime vuosina pullauttanut ison joukon lakeja ja säädöksiä, jotka voivat muuttaa metsätaloutta perustavalla tavalla. Lähteekö Suomen avainteollisuus liian myöhään puolustustaisteluun vahvistetulla miehityksellä ja Bryssel-läsnäololla?
Mitä sanoo itse ”vahvistus”, EU-edunvalvonnan, ja viestinnän pitkän linjan ammattilainen?
”Paljon hyvää ja ennakoivaa edunvalvontaa on ennenkin tehty, mutta parannettavaa tietysti on aina”, Metsäteollisuus ry:n Brysselin toimiston johtajana helmikuussa aloittava Karvala korostaa.
Hän painottaa, että edunvalvonta EU:n suuntaan pitää aloittaa jo siinä vaiheessa, kun ”komissiossa ollaan vasta tarttumassa lainsäädäntöesityksiä kirjoittavaan kynään”.

Kaisu Karvala on Metsäteollisuus ry:n uuden Brysselin toimiston johtaja. Hän aloittaa työt helmikuun alussa.
Syntyi Turussa 1970. Suku tulee Etelä-Pohjanmaalta.
Työskennellyt aiemmin Telian globaalina yhteiskuntasuhdejohtajana, GSMA Europen puheenjohtajana, ETNO:n hallituksen jäsenenä, Rovion johtajana ja nyt viimeksi konsulttiyhtiö Access Partnershipin johtajana.
Koulutukseltaan Karvala on valtiotieteiden maisteri.
Perheeseen kuuluu kaksi tytärtä ja toimittajapuoliso.
Musiikki on ykkösharrastus. Sen jälkeen tulevat kirjat, ruoka, tennis ja laskettelu.
Karvala itse ei enää pääse käsiksi niihin moniin Ursula von der Leyenin johtaman komission käynnistämiin lakihankkeisiin, jotka ovat aiheuttaneet närää Suomessa. Tässä suhteessa metsäjätit heräsivät liian myöhään vahvistamaan edunvalvontanyrkkiään Brysselissä.
”Metsäteollisuus on kyllä tehnyt systemaattista edunvalvontaa Brysselissä jo vuosia. Tämä komissio on vain ollut erityisen haastava metsäsektorin kannalta”, Karvala puolustaa.
”Toisaalta vuonna 2024 valittavan uuden komission suhteen asemat ovat hyvät ja esimerkiksi ennallistamiseen voidaan yhä vaikuttaa”, hän jatkaa
Kun katsotaan EU:n metsäpolitiikan isoa kuvaa, kirveleviä iskuja on jo kuitenkin jouduttu ottamaan vastaan. EU-päättäjien verkkokalvoille piirtyvä kuva suomalaisesta metsäteollisuudesta ja -taloudesta ei ole kehuttava.
Sen myöntävät monet Brysselissä pyörivät metsätalouden ammattilaiset. Siksi on pakko kysyä, miksi Karvalan kaltaista ”superlobbaria” ei kutsuttu hätiin aikaisemmin ja mitä on tehty tähän asti?
”Metsät ovat tulleet nykyisen komission aikana entistä vahvemmin osaksi luonto- ja ilmastopolitiikkaa. Tätä kautta on vaikutettu kasvavasti ohi kansallisen metsäpolitiikan. Ehkä virallinen Suomi on puolestaan halunnut uskoa siihen, että metsät kuuluvat kansalliseen päätösvaltaan eikä niistä päätetä Brysselissä”, Karvala erittelee.
Vuonna 2024 valittavan uuden komission suhteen asemat ovat hyvät ja esimerkiksi ennallistamiseen voidaan yhä vaikuttaa”
”Pelasimme ohjekirjan mukaan. Sehän on välillä muutenkin ollut Suomen ongelma. Kansakuntana olemme kenties ajatelleet, että meidän sanaamme uskotaan, kun vakuutamme pitävämme huolta metsistämme”, hän lisää.
Karvala kiittelee suomalaisia metsäteollisuuskonserneja toimitusjohtajatason aktiivisuudesta edunvalvonnassa ja manitsee esimerkkinä Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälän, joka on tällä hetkellä eurooppalaisen paperi- ja selluteollisuuden etujärjestön CEPI:n hallituksen puheenjohtaja.
Sellainen ei kuulemma ollut tyypillistä Karvalan ”edellisessä elämässä”, kun hän ajoi teleoperaattoreiden etua.
Sekä teollisuuden että etujärjestöjen edustajat kehuvat vuolaasti Brysselissä vuodesta 1996 asuneen Karvalan EU-verkostoa. Hänellä on myös vakuuttavia näyttöjä edunvalvonnasta. Juuri näillä perusteilla metsäteollisuuspatruunoiden rekrytointipäätöstä luonnehditaan Brysselissä poikkeuksetta ”fiksuksi vedoksi”.
Karvalan panos oli ratkaiseva, kun Suomen ja Ruotsin teleyhtiöt lähtivät ajamaan uutta roaming-lainsäädäntöä.
”Taustahan oli se, että Espanjassa vieraileva suomalainen maksoi GSM-puheluista neljä kertaa korkeamman hinnan kuin Suomessa vieraileva espanjalainen”, konsulttiyritys Access Partnershipin Policy Innovation -tiimin vetäjänä pian lopettava Karvala kertaa.
”Olin nuori likka, kun aloitin Soneran EU-johtajana. Roaming otettiin kärkihankkeeksi ja se ajettiin lopulta sitten Telia-fuusion jälkeen läpi. Emme pelkästään valittaneet, vaan tarjosimme komissiolle ratkaisua. Ehdotimme, miten asiat voitaisiin tehdä paremmin.”
Karvala toimi tuolloin pitkään myös operaattoreiden etujärjestön GSMA Europen puheenjohtajana.
Hän lupaa tulevassa tehtävässään vahvistaa metsäteollisuuden imagoa nimenomaan ratkaisujen tarjoajana. Nyt suomalaiset metsäyhtiöt ovat liian monille EU-päättäjille ennen muuta sekä hiilinielujen että luonnon monimuotoisuuden tuhoajia.
”Ymmärrystä pohjoismaisesta metsätaloudesta ja puupohjaisista ratkaisuista on kyettävä laventamaan. On puhuttava siitä, miten metsäteollisuudella on tuotteita ja ratkaisuja ilmastonmuutokseen ja luontokatoon.”
Karvala korostaa, ettei hänestä ole kuoriutumassa pikavauhtia metsäasiantuntijaa, vaikka kotiläksyjä pitää tehdä.
”Minä olen se, joka avaa entistä enemmän oikeita ovia alan parhaille asiantuntijoille. Heidän tehtävänsä on kertoa metsäteollisuuden tarjoamista ratkaisuista ja mahdollisuuksista. Viestinnän täytyy olla selkeätä, validiin tietoon perustuvaa ja samansuuntaista kaikilta tahoilta.”
Erityisesti viimeksi mainitusta Suomen edustajat eivät EU-instituutioissa saa kovin hyviä pisteitä. Tässä Karvala heittää jo palloa huhtikuun vaalien jälkeisen hallituksen pääministerille ja ympäristöministerille.
Hän kokee yhdeksi tehtäväkseen auttaa niin suomalaisia päättäjiä kuin virkamiehiäkin muodostamaan yhteistä kantaa metsäasioihin.
”Sellainen pitää olla esimerkiksi silloin, kun vastuukomissaari saadaan Suomeen”, Karvala korostaa.
Metsäammattilaisten keskuudessa muistetaan liian hyvin nykyisen komission varapuheenjohtajan Frans Timmermansin viimekesäinen Suomen vierailu, jonka aikana isäntämaalta olisi kaivattu yhtenäisempiä linjauksia.
Karvala on nykyisessä tehtävässään sukkuloinut Lontoon, Brysselin ja Helsingin väliä. Jatkossa elämän keskipiste on entistä enemmän Brysselissä. Toimittajapuolison kanssa yhdessä entisöity puutalo Helsingin Käpylässä jää vähemmälle käytölle.
Harrastuksista ykköseksi koulutettu viulisti nostaa musiikin. Sen jälkeen tulevat kirjallisuus, ruoka, laskettelu ja tennis.
”Brysselissä olen soitellut ja laulanut myös yhdessä coverbändissä”, Karvala väläyttää ja kertoo harrastavansa musiikkia, erityisesti sen kuuntelua, myös tyttäriensä kanssa. Heistä toinen opiskelee jo Ranskassa ja toinen on lukion toisella luokalla.
”Yksi suosikkipaikoistani Brysselissä on Woluwen kaupunginosassa sijaitseva Cook & Book. Se on yhdistelmä kirjakauppaa, ravintolaa ja levykauppaa. Pidän erityisesti levypuolesta. Poikkean sinne usein viinilasilliselle ja palaan liian usein levypinon kanssa”, Karvala naurahtaa.
Metsäteollisuus ry:n Brysselin toimisto on kuulemma vielä työn alla. Kaisu Karvala toivoo sen olevan mahdollisimman pian EU-pääkaupungin metsävaikuttajat yhteen kokoava ”hub”, jossa esitellään suomalaista metsäosaamista ja hiotaan metsäteollisuuden edunvalvontalinjauksia.