• Suvivirren laulaminen kouluissa pitäisi jatkua tulevaisuudessakin, toivoo Turun piispa Mari Leppänen: ”Aikuisten pitäisi kuunnella nuorten viestiä”

    Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppäsen mukaan Suvivirren laulaminen koulujen kevätjuhlassa on myönteinen viesti muiden uskontojen ja katsomusten edustajille, että moniarvoisuus saa näkyä julkisessa tilassa.
    Tilaajalle
    Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen viittaa runoilija P Mustapäähän, jonka mukaan Suvivirsi on kaikista virsistä suloisin. Lauluun tiivistyy voimakkaita tunteita.
    Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen viittaa runoilija P Mustapäähän, jonka mukaan Suvivirsi on kaikista virsistä suloisin. Lauluun tiivistyy voimakkaita tunteita. Kuva: Sanne Katainen
    Lukemisto|Musiikki
    31.5.202422:00
    Janica Pörhönen

    Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen korostaa, että kirkon tehtävä ei ole linjata koulujen juhlatraditioista vaan se on Opetushallituksen käsissä.

    Henkilökohtaisesti hän toivoo, että Suvivirsi saisi soida jatkossakin vapaasti.

    Leppänen uskoo, että parhaimmillaan Suvivirsi voi yhdistää myös uskonnottomia lapsia ja nuoria.

    ”Yhdessä laulaminen luo yhteisöllisyyttä. Suvivirrellä on samanlainen rooli kuin Maamme-laululla. Suvivirressä on kaunis luontoviesti ja luonnonsuojelun näkökulma, sitäkin kautta se voi yhdistää ihmisiä”, Leppänen sanoo.

    Jokaisen henkilökohtaista vakaumusta pitää kuitenkin kunnioittaa, Leppänen muistuttaa. Halutessaan voi olla laulamatta tai poistua tilasta. Toisaalta hän uskoo, että yhdistävä kokemus voi olla myös vain kuunnella toisten laulua.

    Piispa kertoo jutelleensa eri uskontojen edustajien kanssa ja huomanneensa, että he eivät vierasta uskonnon näkymistä kouluissa tai muissa julkisissa tiloissa.

    ”Minusta se, että Suvivirttä saa laulaa, on viesti myös muiden katsomusten edustajille, että heidän traditionsa saa tulla näkyväksi.”

    Suvivirressä on tärkeä luonnonsuojelun näkökulma, sanoo piispa Mari Leppänen. Kuvituskuva.
    Suvivirressä on tärkeä luonnonsuojelun näkökulma, sanoo piispa Mari Leppänen. Kuvituskuva. Kuva: Kari Salonen

    Nuorisobarometrin (21.5.) julkaiseman tutkimuksen mukaan reilut joka viides nuori aikuinen pitää itseään uskonnollisena. Kaksi kolmasosaa nuorista kuitenkin ajattelee, että Suvivirren laulaminen yhteisessä kevätjuhlassa on sopivaa. He hyväksyvät erilaisten katsomusten näkymisen oppilaitoksissa.

    Mari Leppänen korostaa, että aikuisten pitäisi kuunnella nuorten viestiä sen sijaan, että keskitytään Suvivirrestä väittelemiseen.

    ”On pysäyttävää, kuinka vapaasti nuoret suhtautuvat katsomusten näkymiseen koulussa. Erilaisten katsomusten näkyminen lisää ymmärrystä toisia kohtaan”, Leppänen sanoo.

    ”Suvivirrellä on samanlainen rooli kuin Maamme-laululla.”

    Leppäselle itselleen Suvivirsi merkitsi lapsena vapautta, kesän ja loman alkamista. Hän muistuttaa, että Suvivirttä on laulettu suomalaisissa kouluissa 1800-luvun lopulta lähtien.

    ”Laulu oli kiitos tehdystä työstä riippumatta siitä, olinko saanut kaikista kokeista erinomaiset arvosanat”, Leppänen muistelee.

    Viime vuosina hän on laulanut Suvivirttä kesäjuhlissa sekä hänen omien lastensa kevätjuhlissa lietolaisessa ja turkulaisessa koulussa.

    ”Suvivirren kautta ymmärtää, kuinka nopeasti aika kiitää.”

    Lisää aiheesta
    • Mari Leppänen. Kuulun tähän maisemaan: Sanoja luottamuksesta ja rohkeudesta. 2023. 197 sivua. Kirjapaja.

      Kirjallisuus | Piispa Mari Leppäsen esikoiskirja on vastalääkettä kiireelle – se tarjoaa elämänviisauksia ja luonnon pyhyyden läsnäoloa

    • Kirkkoherra Erkki Kuusanmäki ja kylvön siunausta seuraamaan saapunut väki Millolan tilalla.

      Maatalousyrittäjät | Ei aivan tavallinen seurakunta ‒ katso videolta, millainen kuulijajoukko saapui nauttimaan Suvivirren sävelistä

    • Muutos on jatkuva kehittymisen edellytyksen prosessi, mutta tätä tukemaan tarvitaan myös pysyvyyttä.

      Kulttuuri | On erityisen tärkeää, että pääkaupunkiseudun koulut eivät luovu Suvivirrestä ‒ moni kumartaa vieraanvaraisuuttaan muualle ja pyllistää samalla sukupolvien jatkumolle

    • Kirjailija ja lauluntekijä Anna-Mari Kaskiselle on suuri lahja saada elää lähellä luontoa Lohjanjärven rannalla. Helmi-koira kulkee mukana ulkoiluhetkissä.

      Kulttuuri | Monen suomalaisen virsiperintö on rikas, ja sitä kannattaisi välittää myös lapsille, sanoo lauluntekijä Anna-Mari Kaskinen: ”Ihminen tarvitsee kaikenlaista ravintoa, niin hengellistä kuin ruumiillista”

    Artikkelin aiheet
    suvivirsi
    koulujen kevätjuhla
    Mari Leppänen
    uskonto ja katsomus
    moniarvoisuus
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 6

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten