
Markkinoilta on ostettavissa liikuteltavia saunoja, ja monet ovat tehneet niitä itsekin. Lisäksi on rakennelmia, joissa pyörät tai kiskot on asennettu jälkeenpäin näön vuoksi.
Liikuteltavissa rakennuksissa ei ole mitään pahaa, päinvastoin. Viranomaisillakaan ei ole huomauttamista, jos luvat ovat kunnossa.
Vahvaan piintynyt usko on, että pyörä tuo vapautuksen kaavamääräyksistä, rakennus- ja poikkeusluvasta ja rakennusoikeudesta. Vaan mitä sanoo laki? Onko pyörästä porsaanreiäksi?
Hallitusneuvos Kirsi Martinkauppi ympäristöministeriöstä oli aikoinaan itse korkeimmassa hallinto-oikeudessa ottamassa kantaa asiaan, jossa 1,5 neliömetrin suuruisen peräkärryn päälle oli rakennettu liki samankokoinen kalastusviehemaja.
Sen omistajalla oli maata useamman lammen rannalla, jonne hän sitten siirteli kärryä.
Naapurit valittivat yllättäen ilmestyvästä ja sitten aikanaan katoavasta mökkinaapurista. Asiaa käsiteltiin eri oikeusasteissa.
Loppujen lopuksi korkein hallinto-oikeus joutui ratkaisemaan, voiko pyörällistä rakennelmaa pitää paikoissa, joissa kaava ei salli rakennuksia eikä poikkeuslupaa heru.
Oikeus ratkaisi asian niin, että mahdollisuus liikutteluun ei anna erivapauksia. Ennakkopäätös sitoo Martinkaupin mukaan muitakin rakennuksia.
”Jos rantaan ei saa poikkeamispäätöstä eikä rakennusoikeutta ole, on aivan sama, mitä rakennuksen alla on.”
Muitakin vahvaan syvään juurtuneita käsityksiä on, kuten että mökkiä ei saisi rakentaa alle 50 metrin päähän rannasta.
Laissa ei kuitenkaan puhuta metrimääristä, vaan jokainen kunta ratkaisee rakennuspaikan vähimmäisetäisyyden vesirajasta itsenäisesti. Asia selviää rantakaavasta ja kunnan rakennusjärjestyksestä.