• Tutkimus: Typen jakaminen tasaisemmin parantaisi maailman ruokaturvaa

    Typpilannoitteiden käytön osittainen siirtäminen rikkaista köyhiin maihin kaksinkertaistaisi sadot ruokaturvattomimmissa maissa, tutkimuksessa arvioidaan.
    Tilaajalle
    Riisi on yksi maailman tärkeimmistä ruokakasveista. Kuva on Kiinasta.
    Riisi on yksi maailman tärkeimmistä ruokakasveista. Kuva on Kiinasta. Kuva: Satu Lehtonen
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    7.7.202408:00
    Satu Lehtonen

    Jos nykyinen typpilannoitteiden käyttö jaettaisiin tasaisemmin eri maiden välillä, maailman viljantuotanto kasvaisi 12 prosenttia, Helsingin yliopiston tiedotteessa todetaan.

    Suomesta johdetussa kansainvälisessä tutkimuksessa selvitettiin, kuinka typpi tulisi viljantuotannossa jakaa eri maiden ja alueiden välillä, jotta satoa saataisiin mahdollisimman paljon eikä planeetan kantokykyä ylitettäisi.

    Tiedotteen mukaan rikkaissa maissa käytetään liikaa typpilannoitteita, mikä johtaa ilmastonmuutokseen, vesien saastumiseen ja luontokatoon. Köyhiltä mailta taas puuttuu typpilannoitteita, jotta ne voisivat saavuttaa kunnolliset satotasot.

    Tutkimuksessa mallinnettiin eniten tuotettujen viljojen eli vehnän, maissin ja riisin satovasteet typpilannoitteelle. Tuotantoa arvioitiin sekä nykyisellä typen käytön tasolla että alemmilla tasoilla.

    Nykyinen viljantuotanto voitaisiin selvityksen mukaan saavuttaa kahdella kolmanneksella tai jopa sitä pienemmällä osuudella nykyisestä typpimäärästä, jos käytön jakaumaa tasattaisiin maiden ja alueiden välillä.

    Jos optimaalisesti jakautunutta typen käyttöä vähennettäisiin tasolle, joka tutkijoiden mukaan vastaa planeetan kantokykyä, se johtaisi 7–16 prosentin laskuun globaalissa tuotannossa.

    Kuilu voitaisiin selvityksen mukaan kuroa umpeen esimerkiksi kierrättämällä tehokkaasti typpipitoisia sivuvirtoja kuten lantaa, käyttämällä typpitehokkaampia viljelykasveja ja yksisoluisia proteiinilähteitä sekä ruokavalion muutoksin ja hävikkiä vähentämällä.

    ”Jakamalla typpilannoitteiden käyttöä uudelleen maiden välillä voidaan ratkaisevasti parantaa ruokaturvaa ja huoltovarmuutta sekä hillitä ilmastonmuutosta ja luontokatoa sekä vesistöjen kuten Itämeren rehevöitymistä”, kiteyttää Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan dosentti, kestävyystieteen emeritaprofessori Helena Kahiluoto.

    Lisää aiheesta
    • Maatalouden tuotantopanosten osalta Suomi ei ole omavarainen. Kuvituskuva.

      Politiikka | Omavaraisuus, ruokaturva ja huoltovarmuus – sisällöltään toisistaan eroavat käsitteet sekoittuvat keskustelussa herkästi

    • Ukrainalaisnaisten panos maatalouteen ja ruokaturvaan on sodan aikaan muuttunut entistäkin keskeisemmäksi. Valentyna viljelee Ukrainan kaakkoisosassa lähellä Zaporižžjaa sijaitsevassa kylässä.

      Maatalous | Ukrainan vaikea tilanne näkyy kauppojen hyllyillä — naisten panos pelloilla on nyt korvaamattoman arvokas

      Tilaajalle
    • Jenna Simula kehuu brasilialaista maataloutta Facebookissa.

      Politiikka | Jenna Simula hehkuttaa Brasilian maataloutta somessa: ”Hatunnosto brasilialaisille viljelijöille”

    Artikkelin aiheet
    typpilannoitteet
    ruokaturva
    viljantuotanto
    ilmastonmuutos
    Helsingin yliopisto
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puolustusvoimat ilmoittaa virallisesti ottavansa kriisitilanteessa käyttöön ensin maksimissaan 5-vuotiasta kalustoa. Jos tarkastellaan varaosien, renkaiden ym saatavuutta, huollettavuutta ja toimintavarmuutta kenttäolosuhteissa, niin ehkä kannattaisi turvautua hieman vanhempaan kalustoon.

    Koneviesti | Puolustusvoimilla on lain mukaan poikkeusoloissa oikeus ottaa ajoneuvoja ja työkoneita omaan käyttöönsä

  • Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle
  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä