• Antero Ristimäki halusi viljelijäksi ja kehitti tyhjästä 1 200 lihasonnin tilan – ”Aloin selvittämään asioita pitkän listan kanssa”

    Ylistarolainen naudanlihantuottaja Antero Ristimäki toteutti toiveensa kasvattaa lihakarjaa ja rakensi tyhjästä tilan ja 1200 lihanaudan kasvattamot kallioiselle mäelle.
    Tilaajalle
    Antero Ristimäki aloitti tuotannon vuonna 2012 lihahiehoilla. Nyt kolmessa kasvattamossa on kaikkiaan 1200 lihasonnia, vaikka paikat olisi 1500:lle. Hän haluaa kasvattaa karjansa vaatimuksia väljemmin.
    Antero Ristimäki aloitti tuotannon vuonna 2012 lihahiehoilla. Nyt kolmessa kasvattamossa on kaikkiaan 1200 lihasonnia, vaikka paikat olisi 1500:lle. Hän haluaa kasvattaa karjansa vaatimuksia väljemmin. Kuva: Arto Takalampi
    Maatalous|Lihantuotanto
    31.12.202505:00
    Arto Takalampi
    Seinäjoki

    Härkähaka oy:n omistajan Antero Ristimäen historia naudanlihantuottajana on tavallisesta poikkeava. Hän ei jatkanut kotinsa kasvinviljelytilaa vaan perusti oman tilan aivan alusta alkaen ostamalla vuonna 2011 ensimmäiset pellot ja sittemmin kallioisen tontin tilakeskukseksi.

    ”Olin töissä Atrialla, mutta halusin maanviljelijäksi. Olin aina ollut kiinnostunut karjasta, joten lihanautojen kasvattaminen oli sitä, mitä halusin tehdä. En kokenut esteeksi, että alan koulutus puuttui eikä kokemusta ollut karjatilalta”, hän kertaa alkua.

    ”Kun suunta oli selvä, aloin selvittämään asioita pitkän listan kanssa kyselemällä ja tutustumalla eri karjatilojen ratkaisuihin.”

    ”Olin aina ollut kiinnostunut karjasta, joten lihanautojen kasvattaminen oli sitä, mitä halusin tehdä. En kokenut esteeksi, että alan koulutus puuttui eikä kokemusta ollut karjatilalta.”

    Antero Ristimäki

    Sopiva paikka tilakeskukselle löytyi viimein kallioiselta mäeltä sivussa asutuksesta, asvaltoidun paikallistien varresta Ylistaron Kitinojalta. Kalliota tasattiin räjäyttämällä 30 000 kuution verran murskeeksi tontin pohjalle.

    ”Halusin kovapohjaisen tontin, vaikka pohjatyöt maksoivatkin. Niissä olivat isäni ja veljeni minulla suurena apuna”, Ristimäki kiittelee.

    Sen jälkeen alkoi kannattavuuslaskelmien teko, rahoituskierros ja luparuletti. Rahoituksen saaminen ei ollut ihan yksinkertaista, kun hakija tuli aivan pystymetsästä.

    ”Uskoa minuun kuitenkin oli ja rahoitus järjestyi. Rakentamisessakin tuli yllättävän vähän ongelmia, vaikka kokemus puuttuikin”, hän kiittelee.

    Antero Ristimäki rakensi tilakeskuksensa Seinäjoen Ylistarossa aivan tyhjästä eli kallioiselle mäelle, jota tasattiin räjäyttämällä 30 000 kuution verran murskeeksi tontin pohjalle. Vuonna 2020 yhtiöitetyn Härkähaka oy:n tilakeskuksessa on kolme kasvattamohallia.
    Antero Ristimäki rakensi tilakeskuksensa Seinäjoen Ylistarossa aivan tyhjästä eli kallioiselle mäelle, jota tasattiin räjäyttämällä 30 000 kuution verran murskeeksi tontin pohjalle. Vuonna 2020 yhtiöitetyn Härkähaka oy:n tilakeskuksessa on kolme kasvattamohallia. Kuva: Arto Takalampi

    Matkaan Ristimäki lähti vuonna 2012 valmistuneella 400 lihahiehon kylmäpihatolla, sillä hän koki kokemattomana hiehot sopiviksi aloittaa. Määrä oli kuitenkin niin iso, että se mahdollisti konehankinnat.

    ”Kaikki koneethan oli ostettava kokonaan rahalla, kun vaihdossa ei ollut antaa maksettua konetta”, hän kuvailee tyhjästä aloittamista.

    Hän kokee nyt jälkeenpäin, että kun ei tiennyt aluksi paljon mistään, ei tiennyt pahimmastakaan ja eteenpäin mentiin optimistisesti. Ja kun tilalla vieraili muita tuottajia, heiltä kyselemällä hän halusi oppia koko ajan lisää, mikä auttoi todella paljon alussa.

    ”Karjasilmä vaatii oman kokemuksensa, ja siinä olen mielestäni onnistunut”, hän kokee.

    ”Karjasilmä vaatii oman kokemuksensa, ja siinä olen mielestäni onnistunut.”

    Antero Ristimäki

    Peltoala kasvoi ostojen kautta ja sitä oli riittävästi 400 eläimelle rehualaksi. Ristimäki uskaltaa kuitenkin jo nauraa alun suurille luuloillensa, että hyvää rehua tehdään tuosta vain ja sen teossa hän on hyvä.

    ”Todellisuudessa laatu oli lähes ala-arvoista, sillä nurmea ei lannoitettu kunnolla eikä rikkapankkia, etenkään juolavehnää hoidettu pois. Silloin pärjäsi kuitenkin tällaisella alisuorittamisellakin”, hän myöntää.

    ”Sen jälkeen aloin vakavissani miettiä, että tämän rehunteon kanssa voisi olla parempikin ja aloin toimia ammattimaisemmin. Tein korjaavia liikkeitä lannoituksessa ja peltojen perusparannuksessa, ja niin säilörehun laatu ja satotaso paranivat huomattavasti.”

    ”Kaikki muuttui laajennuksen jälkeen aivan toiseksi. Siihen asti yhden kasvattamon oli hoitanut yksin ja rehut tulivat läheltä.”

    Antero Ristimäki

    Muutoksen taustalla oli lisälaajennus, jolla eläinpaikkojen määrä nousi kahdella kasvattamolla 400:sta 1500:aan. Alkuperäiseen kasvattamoon rehuala riitti mainiosti, mutta ei kasvavalle eläinmäärälle.

    Kahden kasvattamohallin laajennuksen Ristimäki toteutti vuosina 2015-2016, jonka jälkeen lopullinen eläinmäärä jäi 1200:aan. Hän halusi kasvattaa eläimet reilusti vaatimuksia harvemmassa. Lihahiehot vaihtuivat laajennuksen jälkeen vuonna 2017 lihasonneiksi.

    ”Kaikki muuttui laajennuksen jälkeen aivan toiseksi. Siihen asti yhden kasvattamon oli hoitanut yksin ja rehut tulivat läheltä. Sitten rehualaa piti lisätä ja palkata työntekijöitä”, hän kertaa.

    Lisää aiheesta
    • Mikko Matintalo toivoo, ettei niukentunutta tukipottia jaettaessa vietäisi Etelä-Suomesta kokonaan edellytyksiä lihakarjan kasvatukselle. Arkistokuva.

      Talous | Nautatilallinen Mikko Matintalo: ”On ministeriön käsissä, loppuuko A/B-alueelta lihanautojen kasvatus kokonaan tukileikkausten myötä”

      Tilaajalle
    • Ahlbackan emolehmätilalla on meneillään keväinen poikimakausi, Kaisa-Leena Riipinen kertoo.

      Maatalousyrittäjät | Alanvaihtaja palasi Helsingistä viljelemään kotitilaansa ‒ näistä asioista rakentuu kannattavuus emolehmätilalla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Antero Ristimäki
    Suomalainen Maaseutu
    naudanlihan tuotanto
    naudanliha
    lihakarja
    Härkähaka
    Maatalous
    Maanviljelijät
    Lihatuotteet ja -ruoat
    Tuotantoeläimet
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys