• Toistaiseksi tilalla on päätetty puida, vaikka vilja on kosteaa, sanoo viljelijä Aki Riski.
    Toistaiseksi tilalla on päätetty puida, vaikka vilja on kosteaa, sanoo viljelijä Aki Riski. Kuva: PasiLeino

    Kahdesta kärryllisestä vehnää yli 200 euron tappio – ”Mieliala on sysimusta”

    Salolaisviljelijä Aki Riski avaa poikkeuksellisen tarkasti, mitä tämän syksyn vehnäsato todella maksaa.
    Tilaajalle
    Maatalous|Talous
    18.9.202604:00
    Piia Lehojärvi

    Salolaisviljelijä Aki Riski teki laskelmia vehnän viljelyn kannattavuudesta.

    Sääolosuhteet ovat olleet puinneille haastavat. Viikon ajanjaksolle ei ole osunut yhtään täysin poutaista päivää.

    ”Puinteja oli kuitenkin jatkettava, vaikka vehnän kosteus huitelee 25 prosentin nurkilla”, Riski kirjoittaa sosiaaliseen mediaan tekemässään julkaisussa. Tämän viikon maanantaina ja tiistaina oli poutaa, mutta seuraava sadejakso on taas käsillä.

    Kahdessa kärryssä on noin 4,5 hehtaarin sato, kuivattuna noin 24 tonnia.

    ”Satotaso on ihan ok, noin 5,3 tonnia hehtaarilta.”

    Viljelyyn on käytetty rahaa noin 580 euroa, jossa lannoite 280 euroa, siemen 120 euroa, kasvinsuojelu 80 euroa ja polttoöljy 100 euroa.

    ”Tähän päälle tulevat kaikki kiinteät pääoman kulut, kuten lainat. Satsin kuivaamiseen meni kaasua ja sähköä yhteensä noin 1 275 euron edestä, hehtaaria kohti siis noin 280 euroa. Eli suoria rahanmenoja hehtaaria kohden on 860 euroa.”

    ”Viljelyn tuotto ei vastaa niitä riskejä, joita viljelijän on otettava.”

    Aki Riski

    Puitu sato on suurella todennäköisyydellä rehua. Jos laatu riittää vehnä menisi siemeneksi tai elintarvikkeeksi. Viljanäyte on parhaillaan analysoitavana.

    ”Rehuvehnän hinta on nyt noin 170 euroa tonnilta, joten hehtaarisadon arvo olisi noin 900 euroa. Tästä on vähennettävä rahti teollisuuteen, noin 15 euroa tonnilta.”

    Tappiota tulee siis noin 40 euroa hehtaarilta eli kahden vehnäkuorman tuottaminen tuli kustantamaan viljelijälle runsaat 200 euroa.

    ”Tuet eivät ole laskelmassa mukana, koska ne menevät tässä tapauksessa käytännössä päittäin pellon kustannuksiin”, Riski tarkentaa. Iso osa tilan pelloista on vuokrapeltoa.

    Jos sato kelpaisikin leipävehnäksi, olisi tonnihinta myytäessä 30–40 euroa parempi, jolloin laskelma olisi sentään hiukan toista sataa plussalla, Riski arvioi.

    Toistaiseksi tilalla on päätetty puida, vaikka vilja on kosteaa.

    ”Näen järkevämmäksi, että puidaan, kun panokset on kuitenkin laitettu.”

    Aki Riski kuivaa siilossa viljaa kaasun voimalla.
    Aki Riski kuivaa siilossa viljaa kaasun voimalla. Kuva: PasiLeino

    Jotain on nyt muutettava, Riski toteaa. Hän kääntää katseen omaan tekemiseensä.

    ”Vaikuttaa kevään viljelysuunnitelmaan omalla kohdalla.”

    Tilalla on investoitu kuutisen vuotta sitten uuteen kuivuriin ja siemenpakkaamon tiloihin.

    ”Pelkkä hömpän viljely niin, että nostetaan vaan tuet, ei meidän kohdalla ole mielekäs vaihtoehto. Tila tarvitsee liikevaihtoa, että saamme hoidettua velvoitteet rahoittajaan päin. Tappiollista tuotanto ei kuitenkaan saisi olla.”

    Tilalla on laaja repertuaari viljelykasveja, ja valikoimaa on muokattu tarpeen mukaan. Tuoreimpana mukaan on tullut saneerauskasveista öljyretikan sekä apilan siementuotanto.

    Talven aikana on tarkoitus laskea vuonna 2020 valmistuneen, nyt nestekaasulla käyvän kuivurin lämmönlähteen vaihtamista biopolttoaineeseen.

    ”Meillä se olisi vilja. Lajitteluerotteen polttaminen voisi olla järkevää, koska se menisi rehuviljaksi muutoin.”

    Lisäksi tarkoitus on käydä läpi koneet, voiko jostain luopua.

    ”Jos traktori pitäisi hankkia, vuokrakone olisi hyvin perusteltu ettei kiinnitetä pääomia.”

    Tilalla viljellään uusimpana öljyretikkaa siemeneksi.
    Tilalla viljellään uusimpana öljyretikkaa siemeneksi. Kuva: PasiLeino

    Riski on viljellyt tilaansa vuodesta 1994 lähtien. Hän on ollut päätoiminen viljelijä 15 vuoden ajan. Tila on kasvanut reilusta 10 hehtaarista nykyiseen noin 300 hehtaariin, josta puitavia kasveja on noin 260 hehtaaria.

    ”Kyllä katson tämän loppuun saakka”, Riski tuumii. Lopettaminen ei ole mielekäs vaihtoehto, mutta epävarmaa on, jatkuuko tuotanto tilalla seuraavan sukupolven toimesta.

    ”En sälytä sukurasitetta tuleville sukupolville.”

    Aki Riski yrittää pysyä positiivisena, sillä tilaan on investoitu.
    Aki Riski yrittää pysyä positiivisena, sillä tilaan on investoitu. Kuva: PasiLeino

    Siemenpakkajana Riski näkee lähialueen viljelijöiden mielialat etulinjassa.

    ”Mieliala on sysimusta”, hän sanoo. Syynä on raha tai ennemminkin sen tekemisen mahdottomuus.

    ”Vaikka kaikki onnistuisi, et saa kerrytettyä puskuria, jolla voisit tehdä edes korjausinvestointeja.”

    Riskillä on pitkä kokemus viljelystä, hän on ehtinyt nähdä Suomen EU:hun liittymisen ja on toiminut alalla neuvonnassa ja maaseutuasiamiehenä.

    ”Aina on ollut matalia hintakausia, mutta silloin tuotantopanosten hinnat ovat olleet matalammat.”

    Viljan hinta ei Riskin mukaan ole nyt täysin pohjamudissa, mutta tuotantokustannukset ovat niin korkeat ja riskit niin suuret, että kaiken pitää mennä juuri nappiin, jotta viivan alle jäisi jotain.

    ”Viljelyn tuotto ei vastaa niitä riskejä, joita viljelijän on otettava”, Riski summaa.

    ”Onko totaalisen vastuutonta meiltä senioriviljelijöiltä kannustaa nuoria tähän hommaan?” Riski kysyy.
    ”Onko totaalisen vastuutonta meiltä senioriviljelijöiltä kannustaa nuoria tähän hommaan?” Riski kysyy. Kuva: PasiLeino

    Riski yrittää itse pysyä positiivisena, onhan tilaan investoitu reippaasti. Viljely on erikoistuotantoa, jolla on jonkinlainen hintapreemio olemassa.

    Tilanne on silti vakava. Eniten Riski on huolissaan nuorista viljelijöistä ja tilojen jatkajista.

    ”Onko totaalisen vastuutonta meiltä senioriviljelijöiltä kannustaa nuoria tähän hommaan?”

    Hän nostaa esiin myös huoltovarmuuden, jota ei ole hänen mukaansa se, että varastossa on tietty määrä viljaa.

    ”Huoltovarmuutta on se, että osaaminen, tuotantokyky ja fasiliteetit ovat olemassa täällä Suomessa.”

    ”Tyhmäähän se on viedä täältä viljaa Saksaan ja tuoda patukoina takaisin.”

    Aki Riski

    Riski kuvailee Suomea raaka-aineperiferiaksi.

    ”Markkina ei toimi. Se saattaa johtua osaltaan siitä, että sitä hallitsevat tanskalaiset ja ruotsalaiset. Mutta osaamme me suomalaiset kotikutoisestikin omat markkinamme sotkea.”

    Hankkijan omistaa tanskalainen maatalouskonserni Danish Agro ja Lantmännenin ruotsalainen maatalousosuuskunta.

    Riskin mielestä esimerkiksi vientiä voitaisiin helpottaa kannustimilla ja byrokratian purkamisella. Ensisijaisesti tulisi panostaa tuotteistamiseen ja sitä kautta lisäarvoon.

    ”Tyhmäähän se on viedä täältä viljaa Saksaan ja tuoda patukoina takaisin.”

    Lisää aiheesta
    • ”Tässä ei vaan ole oikeasti enää mitään järkeä tässä touhussa”, Sam Borup tuumii videolla.

      Kasvintuotanto | Video: Viljelijä murskasi puintivalmiin kauran peltoon: ”Tämä on vähiten tappiota tuottava tapa”

      Tilaajalle
    • Sami Yli-Rahnasto, Ville Lammi ja Timo Kankaanpää toteavat tuottajaorganisaation valmistelussa käyneen ilmi, että on olemassa tahoja, jotka eivät ilahdu viljelijöiden järjestäytymisestä.

      Talous | ”Ruokaviraston vastaus oli järkyttävä”: Järjestäytyvien viljan viljelijöiden harmiksi nousi yllättäen yhteistyön vesittävä laki

      Tilaajalle
    • Pohjanmaalla tuottajaorganisaatiota valmistelevat Roope Kurki, Ville Lammi, Sami Yli-Rahnasto ja Timo Kankaanpää ovat harmissaan lainsäädännössä olevan puutteen aiheuttamasta harmista tuottajaorganisaatioiden yhteistyölle.

      Maatalouspolitiikka | Suomalaiset viljanviljelijät altavastaajina EU:n markkinoilla – syy on yksin Suomen, MTK varoittaa

      Tilaajalle
    • Torajyvät erottuvat tummina rukiin tähkästä.

      Kasvintuotanto | Myrkylliset torajyvät piinaavat rukiin viljelijöitä tänä vuonna – ostajat vakuuttavat, ettei tuonnille silti ole tarvetta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    vehnä
    maanviljely
    viljely
    maatalous
    viljan hinta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle