
Järjestäytyminen jatkuu tukalassa kannattavuustilanteessa kamppailevalla viljasektorilla. Kahden jo olemassa olevan tuottajaorganisaation, Vilja-Tavastian ja Suomen vilja-aitan, lisäksi valmistellaan kahta uutta tuottajaorganisaatiota. Toista puuhataan Etelä-Pohjanmaalla ja toista Pohjois-Savossa.

Tuottajaorganisaatioajatuksen johtotähtenä on ollut ajatus siitä, että alueellisesti järjestäytyneet yksiköt voisivat tehdä kiinteää yhteistyötä ja saada sitä kautta lisää neuvotteluvoimaa. Tämän ajatuksen tiellä näyttää kuitenkin olevan este: Suomen lainsäädäntö.
”Varmistin Ruokavirastosta, että kuinka tuottajaorganisaatiot voivat tehdä yhteistyötä. Vastaus oli järkyttävä. Suomen kilpailulainsäädäntö estää yhteistyötä koordinoivan kattoyhteenliittymän perustamisen, vaikka EU-lakien mukaan estettä tuottajaorganisaatioiden yhteistyölle ei ole”, avaa Pro Agria Etelä-Pohjanmaalla tuottajaorganisaation sääntöjä valmistellut Roope Kurki.

Valmistelussa mukana olevat viljelijät ovat yhtä mieltä siitä, että järjestäytymisen hyödyt vesittävään lainsäädäntöön on saatava pikaisesti muutos.
”Nyt herätys päättäjät. Tämä asia pitää saada nopeasti kuntoon”, toteaa kauhajokinen Sami Yli-Rahnasto.
Tuottajaorganisaation valmistelussa mukana ollut Yli-Rahnasto kertoo olleensa jo yhteydessä joihinkin kansanedustajiin asian tiimoilta.

Yllättävästä vastoinkäymisestä huolimatta Pohjanmaalla on jo lyöty lukkoon päivämäärä 27. lokakuuta, jolloin uusi alueellinen vilja- ja öljykasvialan osuuskunta perustetaan Seinäjoen elinkeinotalolla. Osuuskunnan on tarkoitus samoin tein hakea Ruokavirastosta tuottajaorganisaatio-status, kun siihen vaadittava y-tunnus on olemassa.
Vaikka yhteistyötä on laitettu alulle Pohjanmaalla, ei jäsenyys katso maakuntarajoja.
Meidän pitää nyt kääntää jokainen kivi, jotta saamme viljelyn kannattavammaksi.
Uuden tuottajaorganisaation tarkoitus on vaikuttaa markkinaan. Neuvotteluvoimaa saadaan jäseniä sitouttamalla ja tätä kautta on mahdollista saada myytävälle sadolle parempi hinta.
”Tuottajaorganisaation pyörittäminen ei ole ilmaista. Töitä on niin paljon, että tarvitaan palkattua henkilökuntaa. Siksi sääntöihimme on kirjattu tuhannen euron liittymismaksu”, avaa ilmajokinen Timo Kankaanpää.

Kun tuottajaorganisaatio on perustettu, sen jäsenten on lain mukaan mahdollista puhua keskenään hinnoista ja sopia tarkemmin siitä, kuinka organisaatio toimii ja kerätäänkö pääomaa lisää.
Neuvotteluvoimaa on tarkoitus hyödyntää myös tuotantopanosten yhteisostoissa. Lannoitteiden ja polttoöljyn rakettimaisesti kohonneet hinnat syövät tällä hetkellä kasvinviljelytilan katteet tehokkaasti.
”Kaksi suurta maatalouskauppaa toimii Suomessa pääasiallisina viljanostajina. Niiden omistus on Ruotsissa ja Tanskassa. Eivät ne aja suomalaisen tuottajan etua. Meidän viljelijöiden pitää nyt kääntää jokainen kivi, jotta saamme viljelyn kannattavammaksi. Tiedämme, etteivät muutokset ole nopeita, mutta voimme ainakin sanoa, että olemme tehneet kaikkemme”, kiteyttää Härmässä kasvinviljelytilaa pyörittävä Ville Lammi.

Pohjois-Savossa osuuskunta, joka hakee tuottajaorganisaation statusta perustettiin jo keskiviikkona.
”Tästä se lähtee”, toteaa Järvi-Suomen viljelijät -osuuskunnan sääntöjä laatimassa ollut Anne-Mari Heikkinen Pohjois-Savon MTK:sta.
Haastatteluhetkellä puimassa ollut Heikkinen kertoo paikalla perustamiskokouksessa Iisalmessa olleen kymmenkunta tuottajaa.
”Paikalla oli kasvintuottajien lisäksi myös karjatilallisia. Karjatiloillakin tulee myyntiin sellaisia eriä, joita ei käytetä omalla tilalla rehuksi. Mukana tavanomaisia tiloja, mutta myös useita luomutiloja.”
Eräs mukana olevista luomutilallisista on kasvinviljelytilaa pyörittävä kiuruvetinen Lassi-Pekka Pöksyläinen, joka on ottanut tuottajaorganisaation edistämisestä vetovastuun maaliskuussa.
”Perustamiskokouksen jälkeen on todettava, että meillä on koossa upea porukka, jolla on hyvä ja reipas henki. Ei olisi keväällä vielä uskonut, että nyt ollaan tässä pisteessä”, hän toteaa.
Järvi-Suomen viljelijät tavoittelee tarjoavansa vuonna 2028 markkinoille suurempaa viljaerää. Tällöin katse saattaa myös kohdista ulkomaille.
”Jossain vaiheessa hallitus harkinnee henkilöstön palkkaamista. Toistaiseksi osuuskuntamaksu on 300 euroa ja vuosittaisille tuotantosopimuksilla katsotaan, millaista määrää ja laatua on mahdollista saada markkinoille sekä sitoutetaan tuottajia”, Heikkinen ja Pöksyläinen kertovat.

”Eikös nämä ole tehty muutettaviksi”, kysyy Heikkinen tuottajaorganisaatioiden laajemman yhteistyön estävästä lainsäädännöstä.
Hän kehottaa tuottajia muuallakin Suomessa järjestäytymään.
”Ottakaa homma omiin käsiinne. Vain yhteenliittymällä pystymme muuttamaan markkinoita.”